Coca-Cola-mainos “I’d like to teach the world to sing in perfect harmony” vuodelta 1971 kuvaa hyvin monikulturistin tuntoja ja pakkomiellettä opettaa kaikkia veisaamaan yhdessä monikulturismin autuutta ylistävää virttä.
Monikulturismi nykyisessä, yhä totalitaristisempia piirteitä saavassa muodossaan on ideologia, jonka tavoitteet ovat tiettyyn pisteeseen asti yhtäläiset islamin militaristis-ekspansiivisen poliittisen ideologian kanssa. Niin monikulturistit kuin jihadistitkin näkevät länsimaisen kulttuurin ja elämäntavan tavalla tai toisella rappiollisena tai vähintäänkin yliarvostettuna ja syyllisenä mitä erilaisimpiin maailman ongelmiin, ja niinpä nuo molemmat ideologiat pyrkivät syrjäyttämään sen nykyisestä asemastaan. Siinä missä monikulturistit haluavat tällä tavoin antaa tilaa muille kulttuureille, muslimit haluavat käyttää tilaisuuden hyväksi alistaakseen kaikki muut islamin ylivallan (al-taqhallub) alle. Islamin perimmäisenä päämääränä on koko maailman alistaminen Allahin shari’an alaisuuteen, eikä nykypäivänä mikään edesauta tuota päämäärää tehokkaammin kuin monikulturismi.
Samalla kun tämä artikkeli on tutkielma prototyyppisen monikulturistin ideologis-psykologisesta profiilista, se keskittyy monikulturismin mukanaan tuomaan keskeiseen ongelmaan, johon suhteutettuina kaikki sen muut ongelmat ovat varsin marginaalisia: modernin länsimaisen arvomaailman ja islamin keskiaikaisen mentaliteetin yhteentörmäykseen.
Islamin ydin muodostuu Koraanista ja sunnasta, jotka toimivat islamin lain eli shari’an keskeisinä lähteinä. Koraani perustuu profeetta Muhammadin saamiin “ilmestyksiin”, ja sunna puolestaan tarkoittaa Muhammadin esimerkillistä elämäntapaa ja sen tarjoamaa ikuista mallia kaikille muslimeille (Hämeen-Anttila 2001: 19-20, 28). Tieto sunnasta on peräisin nk. haditheista; shari’an kannalta tärkeimmät hadith-kokoelmat ovat al-Bukhari ja al-Muslim sekä Sunan Abu-Dawud. Koraanin ja hadithien jälkeen islamin kolmanneksi arvostetuin lähdeteos sunnan osalta on Ibn Ishaqin (k. 766) laatima ja Ibn Hishamin lyhentämä ja toimittama (k. 833) auktoritatiivinen profeetta Muhammadin elämäkerta (Sirat Rasul Allah).
Lähtökohtana tasavertaisuus
Islamin tavoin monikulturismi on epäjohdonmukainen ja tunnepohjainen ideologia, jonka sisäiset ristiriitaisuudet eivät ole sen kannattajien päällimmäisenä huolenaiheena. Erityisesti ajatus ihmisten välisestä tasa-arvosta on jotain, mihin monikulturistit mielellään tunteellisesti vetoavat mutta mitä he itse soveltavat hyvin valikoivalla ja omia tarkoitusperiä palvelevalla tavalla. Monikulturismin eräänä peruslähtökohtana on ajatus, jonka mukaan kaikki ihmiset ovat synnynnäisesti perustavanlaatuisella tavalla yhtäläisiä ja tasa-arvoisia, kuten YK:n yleismaailmallisen ihmisoikeuksien julistuksen ensimmäisessä artiklassa sanotaan: “Kaikki ihmiset syntyvät vapaina ja tasavertaisina arvoltaan ja oikeuksiltaan. Heille on annettu järki ja omatunto, ja heidän on toimittava toisiaan kohtaan veljeyden hengessä.”
Ihmisten välistä tasavertaisuutta on mahdollista perustella eri tavoin. Monille auktoriteettiuskoisille riittävä perustelu on se, että asia on todettu em. YK:n ihmisoikeuksien julistuksessa vuonna 1948. Tasavertaisuus tässä mielessä on kuitenkin kaikkea muuta kuin vankalla pohjalla. Odotettavissa on, että YK kumoaa julistuksensa ja korvaa sen shari’aan perustuvalla Kairon ihmisoikeusjulistuksella (1990), joka ei tunnusta ihmisten, sukupuolten ja uskontojen tasavertaisuutta, vaan julistaa islamin ylivertaisuutta ja edellyttää kaikkien alistumista shari’an alaisuuteen. Ensi askeleet tähän suuntaan on jo otettu, kun YK:n ihmisoikeusneuvosto päätti Pakistanin ehdotuksesta 26.3.2009 rajoittaa sananvapautta julistamalla “uskonnon”, ts. islamin, kritisoimisen ihmisoikeusrikkomukseksi. Mitä tulee islamin käsitykseen ihmisarvosta, sitä voi havainnollistaa esimerkillä Saudi-Arabian lainsäädännöstä. Shari’a määrää taposta rangaistukseksi verikoston, mutta omaisten suostumuksella rikos on mahdollistaa sovittaa myös verirahalla, joka määräytyy uskonnon ja sukupuolen mukaan seuraavasti: muslimimies 100 000 riyalia (n. 20 320 €), musliminainen 50 000 riyalia, kristitty mies 50 000 riyalia, kristitty nainen 25 000 riyalia, hindumies 6 666 riyalia, hindunainen 3 333 riyalia.
Yllä olevassa Sky Newsin uutisvideossa kerrotaan, kuinka shari’aa sovelletaan nykypäivän Pakistanissa. Islamisoitumisen edetessä voimistuvat vaatimukset ottaa käyttöön shari’a yhä suuremmissa määrin myös Euroopassa, ja monissa Euroopan maissa epäviralliset tai jopa viralliset shari’a-tuomioistuimet ovatkin jo arkipäivää.
“Ne, jotka sanovat, että islam on tasa-arvon uskonto, valehtelevat islamia vastaan”, toteaa sheikki Muhammed Salih Al-Munajjid fatwassaan (ks. Islam Q&A:1105) viitaten siihen, että Koraani (39:9) ei hyväksy minkäänlaista ajatusta tasa-arvosta, kuten esimerkiksi näkemystä yhdenvertaisuudesta muslimien ja ei-muslimien välillä. Hän jatkaa: “Jokainen mies tietää, ettei ole hyväksyttävää sanoa, että mies on yhdenvertainen naisen kanssa.” Kuten tunnettua, kristinuskossa sitä vastoin arvostetaan ihmisten yhdenvertaisuutta. Kristityt saattavat perustella sitä ajatuksella, jonka mukaan kaikki ovat samanarvoisia Jumalan kasvojen edessä, tai pitämällä esimerkkinään Jeesusta, joka suhtautui rakastavasti kaikkiin ihmisiin näiden taustasta riippumatta ja neuvoi muitakin rakastamaan kaikkia, jopa vihollisiaan.
Ateistit puolestaan saattavat ajatella, että kaikki ihmiset koostuvat samalla tavoin alkeishiukkasista tai jakavat pohjimmiltaan saman, kaikkia yhdistävän kvanttikentän, joka edustaa avaruuden koko materiaalista sisältöä, joten fysikaalisesta todellisuudesta ei näin ollen näyttäisi löytyvän perusteita ainakaan ihmisten väliselle eriarvoisuudelle. Tasavertaisuutta voi myös yrittää perustella erilaisilla rationalistis-humanistisilla tai evoluutiopsykologisilla pohdinnoilla tai vaikkapa sellaisella utilitaristisella olettamuksella, jonka mukaan ihmisten kohteleminen yhtäläisesti on paras tapa onnellisuuden maksimoimiseksi. Eräät ovat sitä mieltä, että tällaista tasa-arvoista kohtelua tulisi soveltaa myös eläimiin tai peräti kaikkeen elolliseen luontoon, jolloin ihmiselämä ei näyttäydy muita elämänmuotoja missään suhteessa arvokkaampana. Johtopäätelmään tasavertaisuudesta voi päätyä myös nihilististen näkemyksen kautta: jos millään ei ole arvoa sinänsä, niin millään ei ole loppujen lopuksi mitään väliä, joten kaikki on mielettömyydessään samanarvoista. Usein kulttuuri- ja moraalirelativismin taustalta ei löydy niinkään aitoa kunnioitusta eri kulttuureja, uskontoja ja moraalijärjestelmiä kohtaan, vaan pikemminkin tämänkaltaista nihilististä ja erityisesti kristinuskoa halveksivaa asennetta; niinpä monet ovat löytäneet monikulturismista ja islamin puolustelemisesta sopivan purkautumiskanavan turhautumisensa ilmaisemiksi.
Ajatus ihmisten tasavertaisuudesta, perusteltiinpa sitä sitten kuinka hyvänsä, on eräs länsimaisen kulttuurin perusarvoista, ja siihen liittyy olennaisella tavalla näkemys, jonka mukaan ihmisiä tulee — kohtuuden ja järjen rajoissa — kohdella yhdenvertaisesti elämän eri osa-alueilla. Ongelmaksi tasavertaisuuden periaate muodostuu kuitenkin silloin, kun siihen liittyvä olettamus ihmisten perustavanlaatuisesta yhtäläisyydestä laajennetaan koskemaan sellaisia asioita, kuten mentaliteettia tai uskonnollisia arvoja ja tavoitteita, joiden osalta ihmiset eivät tosiasiassa ole yhtäläisiä, ja kun tätä dogmia ihmisten pinnallisten eroavaisuuksien alla piilevästä yhtäläisyydestä halutaan pitää yllä oikeuttamassa sen varaan rakennettuja utopioita. Tämän muunnelma on se, että erilaisuuden olemassaolo esimerkiksi kulttuurikäytäntöjen ja moraalikäsitysten osalta kyllä tunnustetaan, mutta noita erilaisuuksia pidetään joko merkityksettöminä, mikä itse asiassa samalla mitätöi mentaalisen kulttuuriperinnön ja arvomaailman asiana, jolla olisi merkitystä kulttuurien edustajille itselleen tai ylipäätään kenellekään, tai noita eri kulttuurien arvoja, käytäntöjä ja moraalikäsityksiä pidetään keskenään tasavertaisina, millä halutaan kiistää mahdollisuus asettaa ne kriittisen erittelevän arvioinnin kohteeksi ja sen myötä arvojärjestykseen joillakin universaaleilla kriteereillä. Tämänkaltaisen kulttuuri- ja moraalirelativismin puolustajat kuitenkin ignoroivat sen näkökulman, että myös länsimaisella kulttuurilla on omat erityispiirteensä, joista keskeisiin lukeutuvat nimenomaan kriittisyys ja ajattelun- ja sananvapaus. Modernista länsimaisesta maallistuneesta näkökulmasta kulttuurien tasavertainen kohtelu tarkoittaa ennen kaikkea sitä, että mitä tahansa saa ajatella, kyseenalaistaa, kritisoida ja ilmaista ilman, että mikään kulttuuri tai uskonto olisi pyhyydessään kriittisen arvioinnin yläpuolella.
Monikulturismin utopia
Millainen sitten on monikulturismin utopia? Nykyään läpi poliittisen kentän levinneen monikulturismin juuret ovat vahvasti vasemmistolaisuudessa ja vihreiden maailmankatsomuksessa, joten aluksi on hyödyllistä luoda lyhyt katsaus näihin poliittisiin ideologioihin ja niiden psykologisiin taustavaikuttimiin.
Kuten tunnettua, kommunismi perustuu materialistiseen maailmankatsomukseen, ja sen utopiana on luokaton yhteiskunta, jossa tuotantovälineet ovat yhteisomistuksessa ja kaikki ihmiset pääsevät nauttimaan yhtäläisesti materiaalisesta vauraudesta. Kapitalismin ongelmana kommunistit pitävät tulojen epätasaista jakautumista, minkä katsotaan johtuvan siitä, että tuotantovälineet ovat suhteellisen pienen ihmisryhmän hallussa. Ratkaisuna tähän ongelmaan kommunistit pitävät kapitalistisen järjestelmän ja sen symbolien tuhoamista, tuotantovälineiden “sosialisoimista” sekä vallan kaappaamista väliaikaisesti työväenluokalle, ja tämä kaikki selitetään oikeudenmukaisuudeksi vedoten ihmisten tasavertaisuuden periaatteen toteuttamiseen. Pohjimmiltaan kuitenkin kommunismi kumpuaa kateudesta ja pahansuopuudesta materiaalisesti vauraampia kohtaan, halusta syöstä heidät alas etuoikeutetusta asemastaan ja anastaa heiltä heidän omaisuutensa omaan käyttöön. Sosialismin perusidea on jotakuinkin sama, joskin sen menetelmät ovat maltillisemmat. Nykyään moniin nuoriin vetoaa nihilistisiä ja vallankumousromanttisia pohjavireitä omaava anarkismi, joka ei kaihda mellakointia, toisten omaisuuden tuhoamista ja väkivaltaa kapinoidessaan järjestäytynyttä yhteiskuntaa ja esivaltaa vastaan ja toteuttaessaan utopiaansa yhteiskunnasta, joka on vapaa kaikenlaisista taloudellisista, yhteiskunnallisista ja sosiaalisista valtahierarkioista. Yhteistä näille kaikille vasemmistolaisille ideologioille on jonkinlaatuinen ja ‑asteinen länsivastaisuus, mikä voi tarkoittaa mitä erilaisimpien länsimaiseen yhteiskuntajärjestelmään, elämäntapaan ja kulttuuriin assosioituvien asioiden vastustamista, mutta mikä usein konkretisoituu silmittömäksi vihaksi ja halveksunnaksi länsimaista vapaata sivilisaatiota globaalilla tasolla puolustavaa Yhdysvaltoja ja sen liittolaisia, erityisesti Israelia, kohtaan. Vasemmiston sympatiat ovat puolestaan yleensä kaikkien niiden puolella, jotka pitävät Yhdysvaltoja ja Israelia vastustajinaan.
Monikulturismin toisena keskeisenä taustaideologiana on vihreä maailmankatsomus. Vihreiden utopia on rauhanomainen, moninaisuutta ja yhdenvertaisuutta arvostava ja erilaisuutta suvaitseva yhteiskunta, jossa materiaalisia ja taloudellisia arvoja tärkeämmässä asemassa ovat ympäristönsuojelulliset arvot. Vihreään ideologiaan olennaisesti kuuluvan suvaitsevaisuuden voi katsoa juontuvan alun perin 60-luvun hippiaatteesta, joka kyseenalaisti keskiluokkaisen materialismin ja ura-ajattelun ja ihannoi huumeita ja vapaata rakkautta kapinoiden tuon ajan tiukkaa seksuaalinormistoa vastaan. Myös vihreille leimallinen pasifismi on osittain peräisin hippiaatteesta, osittain taas Neuvostoliitto- ja arabisympatioistaan tunnetusta 80-luvun vasemmistolaisesta rauhanliikkeestä, joka keskittyi vastustamaan yksipuolisesti Yhdysvaltain ja sen liittolaisten asevarustelua ja voimankäyttöä. Hippi-ideaali siitä, että saisi vapaasti elostella ja pössytellä kommuunissa yhteiskunnan elättinä ilman tarvetta tehdä itse töitä on vihreässä retoriikassa jalostunut vasemmistolaiseksi ihanteeksi materiaalisen vaurauden tasapuolisemmasta jakautumisesta niin paikallisella kuin globaalillakin tasolla, ja halu saada hyväksyntä ja oikeutus omalle jossakin suhteessa “vaihtoehtoiselle” ja kenties muiden mielestä arveluttavalle tai poikkeavalle elämäntavalle on puettu yleväksi huoleksi erilaisten vähemmistöryhmien ja vammaisten oikeuksista.
Vihreiden vaihtoehtoihmisten keskeinen sanoma maailmalle on se, että pinnallisista eroistaan huolimatta kaikki ihmiset ovat oikeastaan samanlaisia ja, kunhan vain uskallamme kohdata toiseuden edustajia, huomaamme, että he ovatkin aivan samanlaisia tavallisia kunnon ihmisiä kuin me itse, joten meidän tulisi vapautua ennakkoluuloistamme ja olla suvaitsevaisia toiseutta ja erilaisuutta kohtaan oppien näkemään ne pelkästään rikkautena ja voimavarana. Yleistävä kuvitelma siitä, että kaikki ihmiset ovat pohjimmiltaan “samanlaisia kunnon ihmisiä” selittyy osittain tendenssillä projisoida omaa ajattelu- ja kokemusmaailmaa toisiin ihmisiin. Muiden kulttuurien edustajien ajatellaan pystyvän samanlaiseen vapaaseen ajatteluun, johon länsimaalaiset ovat tottuneet, ja heidän kuvitellaan jakavan jotakuinkin samanlaiset humanistiset perusarvot. Näin ei kuitenkaan ole. Esimerkiksi islamissa lapset aivopestään Koraanin käskyjen mukaisesti pienestä asti vihaamaan ja halveksimaan “likaisia” vääräuskoisia ja karttamaan kanssakäymistä näiden kanssa.
“Muslimien on… kasvatettava lapsensa jihadiin. Tämä on suurin hyöty tilanteesta: lasten kasvattaminen jihadiin ja vihaan juutalaisia, kristittyjä ja uskottomia kohtaan; lasten kasvattaminen jihadiin ja siihen, että jihadin hiillokset syttyvät heidän sielussaan. Tämä on se, mitä nyt tarvitaan.” (Sheikki Muhammed Salih Al-Munajjid, MEMRI 3.4.2005). — Ks. myös video Children of Jihad, joka kertoo palestiinalaislasten aivopesusta.
Niinpä projisoidessaan omaa kokemusmaailmaansa muihin muslimeilla on taipumus olla sellaisen vainoharhaisen käsityksen vallassa, että vastaavasti myös vääräuskoiset vihaavat heitä ja punovat juonia heidän päänsä menoksi. Tämä selittää sen, miksi muslimimediat ovat pullollaan ja viha- ja kostoretoriikkaa sekä mitä järjettömimpiä salajuoniteorioita muslimien joutumisesta juutalaisten sionistien ja länsimaalaisten ristiretkeläisten uhreiksi:
Muslimioppinut sheikki Sadeq Abdallah bin Al-Majed, Sudanin muslimiveljeskunnan johtaja, väittää, että Darfurin kriisiin syyllinen on länsi ja ennen kaikkea Yhdysvallat ja että lasten rokotukset ovat juutalaisten ja vapaamuurareiden salaliitto muslimeja vastaan (Al-Jazeera TV, Qatar, 28.7.2007). Ks. myös iranilainen tv-dokumentti Harry Potter -elokuvista ja niihin liittyvästä satanistis-sionistis-hollywoodilaisesta salaliitosta (IRINN, 15.12.2008).
Olettamus siitä, että “kaikki ihmiset ovat oikeastaan samanlaisia kunnon ihmisiä kuin me itse”, on siis itsessään ennakkoluulo, jota suvaitsevaisuuden asiamiehet ylläpitävät ja lietsovat vieraiden kulttuurien edustajia kohtaan — pitkälti omien etujensa suojelemiseksi. Jos nimittäin osoittautuisi, että tietyn kulttuuriryhmän edustajat eivät vastaakaan tuota ennakkoluuloa, se voisi johtaa tilanteeseen, jossa muutkin vähemmistö- ja vaihtoehtoryhmät — joiden etujärjestönä vihreä liike toimii — saattaisivat kiusallisesti joutua suurennuslasin alle. Näin ne joutuisivat luopumaan vaivihkaa saamastaan etuoikeudesta olla arvostelun yläpuolella. Jos kaikki ihmiset todella olisivat pohjimmiltaan “samanlaisia kunnon ihmisiä”, kuten tuo ideologia väittää, silloin kenenkään ei pitäisi olla huolissaan asioiden totuudenmukaisesta tarkastelusta, mutta omasta kokemuksestaan tuon ideologian kannattajat tietävät itsekin, että heidän väittämänsä ei todellisuudessa pidä paikkansa, ja siksi he mieluummin sulkevat silmänsä totuudelta, vääristelevät sitä tai pyrkivät suvaitsevaisuuteen vedoten tukahduttamaan myös muiden ihmisten kriittistä ajattelua ja sananvapautta.
Vihreä ideologia ja vasemmistolaisuus ovat hyvin lähellä toisiaan erityisesti korostaessaan ihmisten välisen tasavertaisuuden periaatetta, jota ne sitten hyödyntävät omien poliittisten agendojensa ajamiseen. Vihreät myötäilevät vasemmiston länsivastaisuutta sen erilaisissa muodoissa vieroksuen erityisesti valtakulttuurin kristillis-konservatiivista arvomaailmaa, jota he pitävät liian epäsuvaitsevana, ja muistaen syyllistää länsimaalaisia kaiken muun ohessa maailman ekologisista ongelmista. Mitä tulee monikulturismin ideologiseen cocktailiin, siinä yhdistyvät yhtäältä vihreän imelä yltiösuvaitsevaisuus terästettynä akateemissävytteisellä kulttuuri- ja moraalirelativismilla ja toisaalta järjen sumentava vasemmistolainen ideaali materiaalisen vaurauden tasapuolisemmasta jakautumisesta globaalilla tasolla, mihin liittyen kaikkien rikkaan lännen ulkopuolelta tulevien katsotaan olevan oikeutettuja pääsemään osallisiksi lännen hyvinvoinnista, toki sillä elitistisellä varauksella, että nämä eivät tule asumaan ja syömään monikulturistin omaan kotiin tai sen välittömään läheisyyteen. Se utopia, johon monikulturismi sitten tältä pohjalta tähtää, on yhteiskunta, jossa eri rotujen, uskontojen ja kulttuurien edustajat elävät yhdessä rauhassa ja sovussa kadottamatta omaa identiteettiään.
Monikulturistisen yhteiskunnan kaduilta ei todellakaan puutu väriä ja värinää eikä rauhaa ja harmoniaa eri rotuja, uskontoja ja kulttuureja edustavien ihmisten nauttiessa sen ehtymättömistä rikkauksista ja voimavaroista!
Mahtipontisuudessaan monikulturismin utopia vetää vertoja kommunismin utopialle, ja suorastaan hämmästyttävää on se, millaiseen propaganda-apparaattiin ja toisinajattelijoiden vainoamiseen monikulturistit ovat valmiita turvautumaan pitääkseen yllä kulisseja utopiansa toteuttamiskelvollisuudesta. Käytetyt menetelmät on kuin suoraan omaksuttu syvän stagnaation aikaisesta Neuvostoliitosta, eikä olekaan ihme, että kommunismin luhistumisen myötä monet entiset marxilaiset ovat löytäneet monikulturismista ja sen liepeillä pyörivistä antirasistisista, antifasistisista ja muista epämääräisistä liikkeistä itselleen uuden ideologisen kodin. Nykyään senkaltaisia monikulturistisia sanomalehtiä, kuten Helsingin Sanomia, on luettava rivien välistä kuin aikoinaan Pravdaa. Esimerkiksi jos rikosuutisen yhteydessä ei ole erikseen mainittu, että epäilty on kantasuomalainen, lukijat ovat jo oppineet tulkitsemaan toimittajan viestin siten, että epäilty on erittäin todennäköisesti ulkomaalainen tai ulkomaalaistaustainen tumma- tai ruskeaihoinen muslimimies. Usein turvaudutaankin toiseen neuvostolehdistöstä tuttuun manööveriin: itsesensuuriin, vaikenemiseen uutisista, joiden välittämä kuva maailmasta ei vastaa sallittua ideologiaa. Sen sijaan palstatilaa täytetään kiiltokuvamaisilla menestystarinoilla ihmisistä, jotka esikuvallisesti toteuttavat ideologian mukaista utopiaa.
Monikulturistien “tiedostavuus”
Monikulturistien ja ylipäätään vihervasemmistolaisten itsekäsitykseen sisältyy ajatus, että he ovat tietyssä suhteessa erityislaatuisia; se, mikä nostaa heidät tavallisten massojen yläpuolelle on “tiedostavuus”. Mitä nämä “tiedostajat” sitten tiedostavat? He tiedostavat mitä erilaisimpia epäoikeudenmukaisuuksia, epätasa-arvoisuuksia, epäeettisyyksiä, epäekologisuuksia ja muita epäkohtia ja vääryyksiä. Yleensä kuitenkin kullakin tiedostajalla on tapana tiedostaa yksi keskeinen epäkohta, perusongelma, jonka hän katsoo johtavan kaikkiin muihin ongelmiin ja toimivan selityksenä niille. Mikä olennaista, tiedostaja tiedostaa lisäksi, että kyseiseen ongelmatilanteeseen liittyy selkeästi yhtäältä syyllinen osapuoli, joka asenteineen ja käyttäytymisineen on yksin vastuussa sekä itse perusongelmasta että kaikista sen synnyttämistä lisäongelmista, ja toisaalta kärsivä osapuoli eli uhri, joka puolestaan ei ole millään tavalla vastuussa ongelmatilanteesta tai sen seurauksista. Esimerkiksi jo etukäteen uhreiksi luokiteltujen muslimimaahanmuuttajien korkea rikollisuusaste voidaan selittää seuraukseksi sosiaalisista ongelmista ja köyhyydestä, joihin syyllisinä puolestaan pidetään kantaväestöä ja näiden rasistisia asenteita; tämän mallin mukaan muslimirikolliset itse eivät siis itse ole vastuussa omista rikoksistaan, vaan kaikki vastuu niistä lankeaa jo ennakolta syylliseen rooliin nimetyn kantaväestön osalle. Tällä tavoin syy-seuraussuhteet hahmotetaan ideologian nimissä väärin ja rikoksen todellisesta syyllisestä tehdään uhri ja todellisesta uhrista syyllinen.
Monikulturismi vetää kärpäspaperin tavoin puoleensa sellaisia tiedostajia, jotka pitävät lännen ihmisiä ja heidän arvomaailmaansa, elämäntapaansa, valtakulttuuriansa tai yhteiskuntajärjestelmäänsä jossakin suhteessa epäonnistuneena, rappiollisena ja syyllisenä mitä erilaisimpiin maailman epäkohtiin. Kolonialismi, imperialismi ja ristiretkeily ovat tiedostajien kieroutuneessa mielessä eräänlaisia länsimaalaisten ihmisten edelleen jatkuvia rikoshankkeita ja perussyntejä, jotka oikeuttavat kaiken kaunan ja kostotoimenpiteet heitä kohtaan ja joiden sovittamiseksi monikulturismi on nyt oiva keino. Eikä toki sovi unohtaa lännen uusinta juonta maailman köyhien riistämiseksi: globaalia markkinataloutta! Kuten edellä jo todettiin, tiedostajien erityisinä silmätikkuina ovat Yhdysvallat ja Israel — vapaan länsimaisen elämäntavan maailmanpoliittisesti näkyvimmät edustajat ja puolustajat.
Syyrialais-amerikkalainen psykologi Wafa Sultan kertoo, kuinka islamin opetukset ruokkivat terrorismia. Hänen vastakeskustelijansa algerialainen uskonnollisen politiikan professori Ahmad bin Muhammad tuo esille — aina intiaaneja myöten — keskeiset teemat, joilla myös monikulturistit perustelevat Yhdysvaltain-vastaisuuttaan. (Al-Jazeera TV, Qatar, 26.7.2005)
Tiedostaja voi katsoa lukeutuvansa myös itse länsimaalaisten pahojen syyllisten joukkoon. Taipumus nähdä syyllisyyttä itsessä, omassa elämäntavassa ja kulttuurissa selittyy osittain juutalais-kristilliseen perinteeseen kuuluvalla syyllisyyskulttuurilla. Sen vaikutusta tehostaa eräs länsimaiseen rationalismiin ja ajattelunvapauteen liittyvä erityispiirre, joka on omalta osaltaan mahdollistanut lännen valtavan tieteellis-teknisen kehityksen ja sen mukanaan tuoman niin materiaalisen kuin henkisenkin hyvinvoinnin: kyky itsekritiikkiin. Se tarkoittaa sekä kykyä vastaanottaa ja hyödyntää toisilta tulevaa kritiikkiä että kykyä tarkastella itseä kriittisesti, oppia mahdollisista virheistä ja korjata tarvittaessa omia näkemyksiään ja omaa käyttäytymistään. Tämänkaltainen itsekriittisyyden elementti puuttuu lähes täydellisesti islamista ja muista kunniakoston kulttuureista, joissa vallitsee tiukka sosiaalinen kontrolli ja joissa omia virheitä ei uskalleta myöntää peläten kasvojen menettämistä ja häpeää yhteisön silmissä. Niinpä näissä kulttuureissa toistetaan jatkuvasti samoja virheitä, ja ongelmista syytetään joko ulkopuolisia, islamin tapauksessa juutalaisia ja länsimaalaisia, tai sitä, että omista perinteistä ei ole pidetty tarpeeksi lujasti kiinni, vaikka juuri noista perinteistä kiinnipitäminen on ongelmien perimmäisenä syynä. Niinpä noidanpyörästä ei ole ulospääsyä. Etenkään islamissa omia ajatuksia ja käyttäytymistapoja ei uskalleta kyseenalaistaa, koska vääränlaiset ajatukset saattavat johtaa kohtalokkaisiin seurauksiin: shari’a määrää kuolemantuomion rangaistukseksi kaikille niille, jotka uskaltavat kritisoida profeetta Muhammadia ja luopua islamista ja shari’an tarkoin säätelemästä islamilaisesta elämäntavasta. Sitä paitsi Allah vihaa niitä, jotka kyselevät liikaa kiistanalaisista uskonnollisista asioista (Sahih Bukhari 2:24:555).
Profeetta Muhammad: “Jos joku vaihtaa islamin uskonsa, niin tappakaa hänet.” (Sahih Bukhari 9:84:57)
Entä keille sitten epäkohtien tiedostajien maailmankuvassa on varattu uhrin rooli? Tietenkin kaikille ei-länsimaalaisille, etenkin jos nämä näyttävät täyttävän tietyt ulkonäkö- ja köyhyyskriteerit ja poikkeavat kulttuuriltaan ja uskonnoltaan tarpeeksi länsimaisesta perinteestä. Esimerkiksi japanilaiset eivät oikein tahdo sopia uhrin rooliin, vaikka Yhdysvallat on sotinut heitä vastaan ja jopa pommittanut Japania kahdella atomipommilla, mikä yleensä ottaen olisi valtava plussa uhrikandidaatille. Ongelma on siinä, että japanilaiset eivät elämäntavaltaan poikkea tarpeeksi länsimaalaisista eivätkä siksi ole myöskään tarpeeksi köyhiä. Lisäksi ulkonäkökriteerit eivät täyty optimaalisella tavalla, eikä japanilaisten uskonnollisissa perinteissä ole sellaista konfliktihakuisuutta, että se herättäisi erityisiä tunteita länsimaalaisissa. Entäpä jälkikolonialististen maiden asukkaat? Nyt kuulostaa jo erittäin lupaavalta! Mutta joukosta on ensin rankattava pois sellaiset jälkikolonialistiset maat, jotka kuuluvat läntiseen klikkiin tai joissa ei ole muslimienemmistöä, kuten Yhdysvallat, Australia, Hongkong, Israel, Intia ja Etelä-Amerikan valtiot, koska näillä mailla menee hieman turhan hyvin. Sitä vastoin ulkonäkö- ja muiden kriteerien osalta uhrin rooliin sopivat ihanteellisesti muslimienemmistöisten jälkikolonialististen maiden asukkaat, etenkin jos nämä ovat afrikkalaisia. Tällaisia ihmisiä kohtaan monikulturistit itsekin tuntevat sen verran puistatuksia, kun näkevät heidän roikkuvan jengeissä jossain aseman nurkilla, että taatusti myös muilla on ennakkoluuloja voitettavina heitä kohtaan. Ja tietenkin uhrit ovat sukupuoleltaan ensisijaisesti miehiä, jotka valkoisten miesten pitäisi kokea uhkaaviksi kilpailijoikseen. Mitä taas tulee noiden uhrikansojen naisiin, niin heille monikulturistit antavat lähinnä statistin roolin, eivätkä heidän kärsimyksensä kiinnosta monikulturisteja suoraan sanottuna pätkääkään. Heitä voi kyllä käyttää katukuvaa rikastuttavina väriläikkinä, mutta kun noilla harmittomilla kävelevillä säkeillä ei ole tarpeeksi fetissiarvoa, niin he eivät kelpaa yhtä hyviksi nappuloiksi monikulttuurisuuspelissä kuin suurempaa kiihotusta aiheuttavat pyjamassa päivisinkin laahustavat muslimimiehet, aprikoi monikulturisti.
Monikulturistien lietsomat stereotypiat ja ennakkoluulot
Monikulturistit luokittelevat ihmiset kulttuureineen siis kahteen ryhmään: pahaan länteen ja hyvään ei-länteen; syyllisiin länsimaalaisiin ja heidän kaltoinkohtelemiinsa ei-länsimaalaisiin uhreihin. Tällä tavoin monikulturistien “tiedostavuus” saa heidät hylkäämään juhlapuheissa julistetun tasavertaisuuden periaatteen. Monikulturistit eivät suinkaan pidä kaikkia kulttuureja tasavertaisina, vaan he pitävät kaikkia ei-länsimaalaisia kulttuureja tasavertaisina ja siinä mielessä yhtäläisen hyvinä, että niitä ei saisi eritellä ja arvioida kriittisesti sen tarkemmin. Kritiikkiä ja arvostelua on luvallista kohdistaa vain länsimaalaisiin ja heidän yliarvostettuun, rappiolliseen ja ongelmalliseen kulttuuriinsa ja elämäntapaansa.
Maahanmuuttopolitiikkaan liittyvässä tunteellisessa keskustelussa monikulturistien on vaikea olla paljastamatta stereotypisoivia asenteitaan ja utopistisia fantasioitaan. Haukkuessaan kaikkia liian leväperäiseen maahanmuuttopolitiikkaan kriittisesti suhtautuvia henkilöitä rasisteiksi kommentoimatta lainkaan näiden esittämiä asia-argumentteja monikulturistit tulevat samalla paljastaneeksi, että maahanmuuttajat ovat heille itselleen ensisijaisesti rodun edustajia ja lisäksi vieläpä sellaisen ruskean tai tumman rodun edustajia, joita kohtaan länsimaalaisten pitäisi heidän mielestään tuntea rasistisia ennakkoluuloja. Niinpä monikulturisteille maahanmuuttajat ovat ennen kaikkea tummia afrikkalaisia muslimimiehiä, uhreja, ja maahanmuuttokriitikot puolestaan valkoisia länsimaalaisia miehiä, syyllisiä, koska mielikuva tämänkaltaisesta vastakkainasettelusta palvelee parhaiten monikulturistien tavoitetta.
Kun puhe kääntyy työperäiseen maahanmuuttoon ja mahdollisesti tulevaan väliaikaiseen työvoimapulaan, monikulturistit antavat mielellään ja täysin epärealistisesti ymmärtää, että täysin vieraasta kulttuurista tulevat, usein lukutaidottomat ja huoltosuhdetta entisestään kasvattavat pakolaiset tarjoaisivat ratkaisun myös siihen. Yleensä ottaen monikulturistit suhtautuvat ajatukseen työperäisestä maahanmuutosta perin nuivasti, sillä se herättää pelkoja sellaisten osaajien saapumisesta maahan, jotka eivät vastaa em. uhrikriteerejä ja jotka siten saattaisivat pikemminkin hidastaa monikulturismin utopian toteuttamista. Sitä vastoin ajatus humanitaarisilla perusteilla tapahtuvasta maahanmuutosta on monikulturisteille erityisen mieluisa, koska se mahdollistaa tuon jalolta kalskahtavan termin alla kuljetuttaa maahan vaivihkaa haluttua, ulkoisesti sopivan näköistä ihmisainesta, joka soveltuu utopian toteuttamiseen, samalla kun se mahdollistaa pitää yllä omaa hyvän ihmisen imagoa, mikä monikulturisteille on kuitenkin loppujen lopuksi tärkeämpää kuin todellinen huoli ihmisistä.
Samaan aikaan kun biologit pyrkivät vakuuttamaan, ettei ihmisrotuja ole geneettisestä näkökulmasta olemassa, monikulturistit pitävät yllä ja iskostavat rotutietoisuutta jopa sellaisiin äärimmäisyyksiin asti, että he kääntävät shari’an kritisoimisenkin rotukysymykseksi, ikään kuin muslimit muodostaisivat oman rotunsa, ja syyttävät sen perusteella islamiin kriittisesti suhtautuvia rasisteiksi. Monikulturistit rodullistavat muslimit samasta syytä kuin he rodullistavat maahanmuuttajatkin: se mahdollistaa kaikkien maahanmuuttopolitiikkaan kriittisesti suhtautuvien leimaamisen rasisteiksi, minkä pitäisi olla tehokas keino kaikkinaisen sellaisen kriittisen keskustelun ehkäisemiseksi, joka voisi haitata haluttujen ihmismassojen siirtämistä länteen ja sitä kautta monikulturismin utopian toteuttamista.
Edellä mainitun islam—rotu-assosiaation näkökulmasta monikulturisteille kovin kiusallinen on muslimikäännynnäisten perustama Suomen Islamilainen Puolue, koska sen tunnetuimmat edustajat eivät tuulessa metkasti hulmuavista arabivaatteistaan huolimatta vastaa ulkonäöltään ja kansallisuudeltaan haluttua ideaalia ja koska he eivät arkaile puhua ääneen tavoitteestaan shari’an käyttöönottamiseksi. Jos uskontojen ja kulttuurien rikkaus olisi monikulturisteille todella niin tärkeää kuin he antavat ymmärtää, heidän pitäisi tervehtiä riemurinnoin tätä kulttuuriamme rikastuttavaa muslimien uutta etujärjestöä ja olla ensimmäisten joukossa allekirjoittamassa sen kannattajakortteja ja vaatimassa suvaitsevaisuutta sen tarjoamaa vaihtoehtoista elämäntapaa kohtaan. Joka tapauksessa kenties vieläkin suurempi kiusa monikulturisteille on se, että monet tämän päivän tunnetuimmista islamkriitikoista, kuten Ayaan Hirsi Ali, Wafa Sultan ja Nonie Darwish, ovat Afrikasta tai Lähi-idästä kotoisin olevia naisia, jotka ovat hylänneet barbaarisena pitämänsä islamin ja puhuvat nyt länsimaisen sivilisaation arvojen puolesta — eläen siksi jatkuvan tappouhan alla. Monikulturisteille tällaiset ovat täydellisiä epäihmisiä, jotka vaietaan kuoliaiksi ja joiden muunlaistakaan eliminointia ei katsottaisi kovin pahalla.
Tässä Channel 4:n haastattelussa Ayaan Hirsi Ali mm. toteaa, että ihmiset lännessä ovat kehottaneet häntä olemaan yhdistämästä naisten sortamista islamiin. Ks. myös: Ayaan Hirsi Ali “tiedostavan” toimittajan Avi Lewisin hampaissa. Ayaan Hirsi Ali sanoo, että ne amerikkalaisvastaiset vasemmistolaiset, jotka nyt näkevät islamissa liittolaisen, ovat itse asiassa muslimien tappolistalla ensimmäisten joukossa, jos islam pääsee valtaan (ks. haastattelu kokonaisuudessaan). Kuten Bret Stephens toteaa, edistysmielisen vasemmiston flirttailu muslimien kanssa on siinä mielessä mielenkiintoista, että islam vastustaa juuri niitä vapauksia, joita vasemmisto on viimeiset 40 vuotta puolustanut.
Se, kuinka monikulturistit näkevät maahanmuuttajat vain hyvää tuottavana, lännen kulttuurista maaperää rikastuttavana homogeenisena biomassana, jota voi tarpeen mukaan ripotella aina sinne, missä kulttuurinen maaperä näyttää liian köyhältä ja lannoitusta kaipaavalta, on vakava asenneongelma. Tuon näkemyksen mukaan maahanmuuttajien kulttuuritaustalla ei ole merkitystä heille itselleen eikä ylipäätään kenellekään; sen ei katsota vaikuttavan heidän asenteisiinsa, käyttäytymiseensä, heidän sosiaaliseen ja taloudelliseen tilanteeseensa eikä heidän harjoittamansa rikollisuuden määrään ja laatuun. Kuten Tanskan esimerkki osoittaa, tämänkaltainen suhtautuminen voi muodostua suureksi esteeksi järkevälle sosiaalityölle. Muslimitaustaisten maahanmuuttajanuorten parissa työskennellyt tanskalaispsykologi Nicolai Sennels toteaa: “Eri kulttuureista tulevat ihmiset tarvitsevat erilaista tukea kohdatessaan vaikeuksia. On valtava ero siinä, millaista apua esimerkiksi japanilainen, somali tai amerikkalainen tarvitsee, jos hänellä on ongelmia tai hän luo niitä.” Kirjassaan “Blandt kriminelle muslimer: En psykologs erfaringer fra Københavns Kommune” Sennels kuvaa keskeiset maahanmuuttoon liittyvät myytit, joita monikulturistit ylläpitävät: Ensimmäinen myytti on se, että maahanmuuttajien välillä ei ole eroja. Toinen myytti on se, että maahanmuuttajien rikollisuuden syynä ovat sosiaaliset ongelmat ja että maahanmuuttajien kulttuuritaustalla ei ole siihen vaikutusta. Kolmas myytti on se, että uskonnollinen äärimielisyys rajoittuu pieniin piireihin. Neljäs myytti on se, että kulttuurisilla ja uskonnollisilla tekijöillä ei ole merkitystä maahanmuuttajien usein heikkoon sosiaaliseen ja taloudelliseen tilanteeseen. (Lue lisää: Maahanmuuton myytit; EuropeNews 31.32009.)
Raportti Malmön kriittisestä tilanteesta vuodelta 2004 (Fox News, 26.11.2004). Muslimien no-go-alueet ovat viime vuosina yleistyneet hälyttävästi Euroopassa.
Yhteiskunnan turvallisuuden ja hyvinvoinnin takaamiseksi tulevaisuudessa on tärkeää, että maahanmuuttajien sosiaalista ja taloudellista tilannetta ja rikollisuutta seurataan herkeämättä ja analysoidaan erittäin tarkasti suhteutettuna nimenomaan heidän uskonnollis-kulttuuriseen taustaansa. Kaiken tämän tiedon tulisi olla julkisesti saatavilla, jotta kansalaisilla olisi mahdollisuus hyödyntää sitä valitessaan edustajia eri vaaleissa ja jotta viranomaiset osaisivat ennalta varautua niihin tuleviin ongelmiin, joiden siemenet nykypoliitikot ovat lyhytnäköisellä monikulturistisella politiikallaan kylväneet. Tällä hetkellä erityisesti maahanmuuttajien rikollisuuden ja kulttuuritaustojen väliset yhteydet koetaan hyvin tulenherkäksi asiaksi, jota monikulturistien mielestä ei olisi korrektia tutkia, puhumattakaan tutkimustulosten julkaisemisesta. On täysin järjetöntä ja ylimielisen välinpitämätöntä, että tällaista yhteiskunnan kannalta kriittisen tärkeää tietoa ei saisi olla saatavilla, tai se tulisi pimittää pelkästään siksi, että se voisi kyseenalaistaa monikulturismin utopian. Muiden maiden kokemusten perusteella on ilmeistä, että ongelman muodostavat ennen kaikkea ja lähes ainoastaan muslimitaustaiset maahanmuuttajat. Islamisoitumisen edetessä ja muslimien suhteellisen lukumäärän kasvaessa lisääntyvät ja voimistuvat myös kovan linjan muslimien äänenpainot. Lännen moskeijat ja islamilaiset kulttuurikeskukset, joiden rakentamista Saudi-Arabia öljymiljoonillaan tukee, ovat jo suurimmaksi osaksi wahhabilaisten ja deobandien kaltaisten kovan linjan reformistien hallussa (The Times 7.9.2007), ja muslimioppineet näissä moskeijoissa ja kulttuurikeskuksissa kutsuvat jihad-velvollisuutensa unohtaneita maallistuneita muslimeja takaisin islamin alkuperäiseen, puhtaaseen muotoon, joka glorifioi fyysistä jihadia, marttyyriutta ja sen myötä terrori-iskuja vääräuskoisia vastaan. Niinpä muslimiryhmien jatkuva tarkkailu on tarpeen myös Suomessa, mikä nielee tulevaisuudessa valtavia taloudellisia resursseja, joille olisi hyödyllisempääkin käyttöä.
Dispatches: Undercover Mosque on dokumenttielokuva, joka paljastaa muslimien kaksinaamaisuuden: se, mitä muslimit puhuvat moskeijoissa, on jotain aivan muuta kuin se, mitä he puhuvat julkisesti lännen mediassa. Taqiyya tarkoittaa muslimien uskonnollisesti sanktioitua velvollisuutta valehdella muslimien suojelemiseksi ja islamin edun ajamiseksi.
Monikulturisti hyvän ja vastuuntuntoisen kasvattajan roolissa
Kuten edellä on käynyt ilmi, “tiedostavuus” pitää sisällään ensinnäkin jonkin epäkohdan tiedostamisen. Toinen vaihe on ihmisten jakaminen niihin, jotka ovat syyllisiä ja vastuussa kyseisestä epäkohdasta ja samalla kaikista sen synnyttämistä lisäongelmista, ja niihin, jotka ovat uhreja ja jotka eivät ole millään tavalla vastuussa tuosta epäkohdasta tai sen synnyttämistä lisäongelmista. Syyllistämiseen ja urhiuttamiseen kytkeytyy erottamattomasti eriarvoistaminen: kaikki, mikä liittyy syylliseen, on pahaa, rappiollista, epämoraalista tai vähintäänkin yliarvostettua, ja kaikki, mikä liittyy uhriin, on automaattisesti puolestaan hyvää, eikä etenkään tätä jälkimmäistä olettamusta saa missään tapauksessa ryhtyä kyseenalaistamaan. Lisäksi tiedostavuuteen liittyy lähes poikkeuksetta enemmän tai vähemmän selkeä tunne tiedostajan omasta tärkeydestä — vastuusta, joka lankeaa hänelle sen johdosta, että toisin kuin muut hän tiedostaa epäkohdan ja sen, mistä se johtuu ja kuinka sen voi korjata. Niinpä hyvänä, vastuuntuntoisena ja oikeudenmukaisena ihmisenä tiedostaja katsoo tehtäväkseen ryhtyä toimenpiteisiin epäkohdan korjaamiseksi ja sen toistumisen estämiseksi.
Monikulturistit ovat tyypillisesti edellä kuvatun kaltaisia “tiedostajia”. He esiintyvät mielellään vastuullisina toimijoina, jotka katsovat, että juuri heidän velvollisuutenaan on a) korjata se epäkohta, että muut ovat joutuneet länsimaalaisten kaltoinkohtelun uhreiksi; b) varmistaa, että se ei enää toistu; ja c) hyvittää kaikki vääryys päästämällä nuo kaltoinkohdellut nyt osallisiksi länsimaisen yhteiskunnan vauraudesta ja kutsumalla heidät juhlistamaan yhdessä tulevaa monikulttuurista yhteiskuntaa. Noh, tuo yhteiskunta on tosin vielä vasta rakenteilla, mutta kyllä se saadaan tuota pikaa valmiiksi, kunhan vain sopiva rotu-, kulttuuri- ja uskontokirjo on saatu haalittua kasaan ja kapuloita rattaisiin pistävät rasistit ja ksenofobit on saatu vaiennettua. Muilta osin homman pitäisi hoitua suhtkoht ongelmattomasti ihmisten huomatessa, etteivät nuo ulkomaalaiset ole omituisesta ulkonäöstään ja tavoistaan huolimatta yhtään sen kummallisempia kuin me itse. Ja saadaanpahan vähän lisää väriä ja värinää, eksoottisia makuja ja säveliä tähän harmaaseen kulttuuriin, mikä tekee näille ennakkoluuloisille, suvaitsevaisuuskasvatusta kaipaaville impivaaralaisille vain ihan hyvää! — Tuumii monikulturisti.
Monikulturistin identiteettiä leimaa omahyväinen, holhoava asenne; tarve näyttäytyä itse hyvänä, suvaitsevaisena, vastuuntuntoisena ja oikeudenmukaisena kasvattajana ja nähdä muut holhottavina, ymmärtämättöminä ja kasvatettavina lapsina. Halu pitää kiinni viimeiseen asti tällaisesta hyvän ihmisen imagosta on selityksenä sille, miksi monet monikulturistit ovat valmiita luopumaan kriittisestä järjenkäytöstä ja älyllisestä rehellisyydestä; sulkevat umpimielisesti silmänsä ja korvansa kaikilta monikulturismin utopiaa ja löysää maahanmuuttopolitiikkaa kritisoivilta asia-argumenteilta kommentoimatta niitä lainkaan; kieltäytyvät itsepintaisesti ottamasta asioista selvää; vaikenevat passiivisen raukkamaisesti kuin puujumalat, kun tarpeen olisi puolustaa ajattelun- ja sananvapautta tai naisten ja lasten oikeuksia islamin brutaaliuksilta; levittävät ylimielisiä, väheksyviä, halveksivia, vääristeleviä ja avoimen valheellisia väitteitä maahanmuuttopolitiikkaan kriittisesti suhtautuvista henkilöistä ja ovat ylipäätään kopeudessaan kuin seipään nielleitä. Ylpeys, ylimielisyys ja pelko kasvojen menettämisestä estävät monikulturisteja olemasta avoimia toisten esittämille argumenteille ja laajentamasta umpimielistä näkökulmaansa edes silloin, kun he itsekin ymmärtävät olleensa väärässä. Onko kukaan nähnyt itsestään ja näkemyksistään leikkiä laskevaa monikulturistia? Ero on valtava, kun väkinäistä liturgiaansa toistavien ja toisinajattelijoita halveksivien monikulturistien pönöttävää Khomeini-imagoa vertaa maahanmuuttopolitiikkaan kriittisesti suhtautuvien selkeään ajatteluun, huumoriin ja hulvattomaan itseironiaan.
Esiintyminen hyvänä, vastuuntuntoisena ihmisenä, joka katsoo tehtäväkseen toisten holhoamisen, kasvattamisen ja ojentamisen, on rooli, jonka monikulturistit ovat omaksuneet lastenkasvatuksesta — tilanteesta, joka liittyy ennen kaikkea naisten kokemusmaailmaan, ja monikulturismi onkin luonteeltaan ja toimintatavoiltaan korostetun feminiininen lähestymistapa ongelmanratkaisuun. Samalla kun monikulturisti mieltää itsensä kasvattavaksi vanhemmaksi, hän infantilisoi vääryydestä tai kaltoinkohtelusta syyllistämänsä osapuolen tuhmaksi pojaksi, jota hän haluaa ojentaa nuhtelemalla, uhkailemalla, kiristämällä ja piiskaa antamalla niin, ettei kuriton käyttäytyminen enää toistu, sekä pakottamalla tämän nöyrästi pyytämään anteeksi ja hyvittämään pahat tekonsa vääryyden uhriksi joutuneelle osapuolelle. Tämä toimii varoittavana esimerkkinä kaikille muillekin lapsille siitä, kuinka sellaiselle tuhmalle pojalle käy, joka ei noudata kiltisti suvaitsevaisuus- ja monikulttuurisuuskasvatuksen opinkappaleita ja veisaa yhdessä muiden kanssa monikulturismin autuutta ylistävää virttä. Noita “muita lapsia”, jotka seuraavat tapahtumia yleisönä, monikulturisti pitää ylimieliseen tapaansa epätiedostavina, arvostelukyvyttöminä ja helposti manipuloitavina ääliöinä, jotka nielevät hyväuskoisesti kaiken, mitä mediassa sanotaan, ja siksi monikulturistin pasmat menevätkin täysin sekaisin, jos joku ei kunnioitakaan hänen auktoriteettiaan ja yksinoikeuttaan toimia yleisön kasvattajana, vaan jostain kuuluu soraääniä.
Suvaitsevaisuuskasvatusta antava monikulturisti ojentaa kuritonta maahanmuuttokriitikkoa nuhtelemalla, antamalla piiskaa ja pakkosyöttämällä hallitsemattomia siirtolaisvirtoja muslimimaista.
Vastaavasti monikulturisti infantilisoi uhriuttamansa osapuolen säälittäväksi raukaksi, joka ei kykene itse pitämään omia puoliaan ja joka kaipaa nyt kaikkea mahdollista lohtua, hellimistä ja lellimistä jouduttuaan syyttä suotta tuhman pojan kaltoinkohtelun kohteeksi. Näiden uhriuttamiensa raukkojen tapauksessa monikulturistit menevät holhoamisessaan vielä pidemmälle kohdellen heitä syyntakeettomina avuttomina holhokkeina, joita täytyy elättää ja paapoa kuin pientä lasta ja kasvattaa tavoille eli “kotouttaa”, mutta ei suinkaan sellaisilla menetelmillä, kuten torumisella, uhkailulla, kiristyksellä tai piiskaamisella, jotka on varattu tuhmia poikia varten, vaan lahjonnalla ja hemmottelulla. Se, että näitä monikulturismin utopiaa varten maahan tuotettuja “rikastuttajia” kohdellaan ikään kuin he olisivat syyntakeettomia silloinkin, kun he ilmiselvästi ovat syyllistyneet rikoksiin tai rötöksiin, merkitsee käytännössä sitä, että monikulturistit pitävät heitä kyvyttöminä ymmärtämään syy-seuraussuhteita ja omien tekojensa seurauksia, ts. hieman jälkeenjääneinä. Monikulturistit kyllä palvovat näiden ihmisten käyttöarvoa utopiansa toteuttamiseen soveltuvina väriläiskinä ja lyömäaseina, joilla mätkiä ja kouluttaa rasisteja, mutta samalla he alentavat heidät omassa ihmishierarkiassaan rasistejakin alemmalle tasolle.
Itseään Koraanin (3:110) määritelmän mukaisesti muita ihmisiä ylempinä pitävät muslimit kokevat holhoavan asenteen erityisen loukkaavana, ja ylhäältä päin tulevat pyrkimykset integroida muslimit länsimaiseen yhteiskuntaan, jota he pitävät vain tietämättömyyden välivaiheena (jahiliyyah) ennen siirtymistä shari’an käyttöönottoon, lietsovat vain lisää heidän länsivastaista vihaansa ja kaunaansa, etenkin koska islamin laki kieltää muslimeja elämästä vääräuskoisten keskellä, puhumattakaan siitä, että muslimien olisi laillista pitää heitä ystävinään:
Samurah on kertonut, että profeetta sanoi: “Älkää eläkö vääräuskoisten keskellä, älkääkä sekoittuko heidän kanssaan, sillä se, joka elää tai sekoittuu heidän kanssaan, ei ole yksi meistä.” (Kertonut al-Bayhaqi 9/142; al-Haakim 2:/154. Hän on sanonut, että se on al-Bukharin ehtojen mukaisesti sahih.) (Islam Q&A:21530)
Muslimin ei ole luvallista ystävystyä vääräuskoisen kanssa tai ottaa häntä läheiseksi ystäväkseen, koska islam kutsuu meitä hylkäämään vääräuskoiset ja torjumaan heidät, koska he palvovat jotain muuta kuin Allahia. Allah sanoo: “Uskovaiset, äkää ottako ystäviksenne ihmisiä, jotka ovat saaneet päälleen Allahin vihan (ts. juutalaisia). He ovat luopuneet tuonpuoleisen toivosta aivan samalla tavoin kuin uskottomat ovat luopuneet haudoissa olevista.” (Koraani 60:13) (Islam Q&A:21530)
Muslimien vakaana aikomuksena lännessä ei ole suinkaan integroitua, vaan he haluavat elää yhdessä toisten muslimien kanssa ja eristäytyä omiksi ghetoiksi, no-go-vyöhykkeiksi, joihin muut eivät ole tervetulleita ja joita hallitaan shari’an mukaisesti. Näiden ghettojen muodostumista tuskin voi pidemmällä aikavälillä mitenkään estää, sillä länsimaissa ihmiset saavat vapaasti valita oman asuinpaikkansa. Ghettoutumista nopeuttaa white flight, jonka voi Ruotsin kokemusten perusteella olettaa alkavan viimeistään siinä vaiheessa, kun maahanmuuttajien määrä ylittää 20 % paikallisesta väestöstä. Lisäksi ghettoutumista vauhdittaa se monikulturismin utopian vaatimus, että ei-länsimaalaisten kansanryhmien edustajien tulisi säilyttää alkuperäinen kulttuurinen identiteettinsä muuttamatta sitä. Esimerkiksi minkäänlaista apua ja turvaa ei haluta antaa muslimeille, jotka haluaisivat jättää shari’an säätelemän islamilaisen elämäntavan.
Monikulturismin arkipäivää Malmöstä, josta kantaväestön white flight on käynnissä kovaa vauhtia.
Sitä pidetään kyllä suotavana, että länsimaalaiset omaksuvat noiden vieraiden kulttuurien tavat ja sopeutuvat yksipuolisesti niihin. Esimerkiksi ihmisten oletetaan asennoituvan suopeasti siihen, että heidän asuinalueelleen ilmaantuu länsi- ja juutalaisvihaa lietsovia moskeijoita, jotka terrorisoivat ympäristöään joka ainut päivä viisi kertaa vuorokaudessa minareettiensa kovaäänisistä pauhaavalla melusaasteellaan — ensimmäisen kerran jo kello viiden paikkeilla aamuyöstä. Mutta monikulturistit eivät suvaitse vieraan kulttuuri-identiteetin hylkäämistä länsimaisen arvomaailman hyväksi, koska se ei vastaa ideologiaa. Kaiken kaikkiaan monikulturistit eivät näytä itsekään tietävän, mitä he oikein haluavat antaessaan keskenään ristiriitaisia kasvatusviestejä integroitumisesta ja identiteetin säilyttämisestä. Tuloksena on huonosti kasvatettujen koirien tavoin hämilleen menneitä toisen ja kolmannen sukupolven muslimitaustaisia maahanmuuttajalapsia, jotka hakeutuvat ääriliikkeisiin etsimään identiteettiään ja hakemaan turvaa niiden tarjoamista selkeistä uskonnollisista raameista. Tällä tavoin monikulturismi ruokkii länsivastaisia islamilaisia ääriliikkeitä heitteille jättämillään sekakulttuurisilla muslimilapsilla ja ‑nuorilla.
Holhoamisesta suojeluun
Lastenkasvatuksellisen lähestymistavan soveltaminen yhteiskunnallisiin ongelmiin on leimallista Ruotsin kaltaisille ylifeminisoituneille holhousyhteiskunnille. Vaikka tuo lähestymistapa voi toimia lastenhoidossa, jossa olennaista on keskittyä pitämään silmällä pienen kotipiirin tapahtumia ilman, että tarvitsee sen enempää miettiä ulkomaailman asioita, se voi osoittautua tuhoisaksi sovellettuna maahanmuutto- ja maailmanpoliittisiin kysymyksiin, joiden yhteydessä on korostetun tärkeää ottaa huomioon laajempi turvallisuuspoliittinen perspektiivi: maailmanpoliittiset kehityskulut, ideologioiden, uskontojen ja kulttuurien levinneisyys ja kasvutrendit, syntyvyys- ja muuttoennusteet ja näihin kaikkiin liittyvät uhkatekijät. Tämä suojelullinen näkökulma on tunnetusti maskuliinisen erityisosaamisen alue, ja jos se tukahdutetaan tai jätetään taka-alalle suunniteltaessa maahanmuuttopolitiikkaa ja pohdittaessa toimenpiteitä Euroopan islamisoitumisen hillitsemiseksi, seuraukset ovat kohtalokkaat, ja ne, jotka niistä joutuvat eniten kärsimään, ovat vapautensa menettävät naiset. Niinpä yhä useammat naiset ovatkin nyt aktivoituneet toden teolla puolustamaan vapauksiaan, suojelemaan lastensa tulevaisuutta ja pistämään stopin järjettömälle monikulttuurisuushaihattelulle.
Se, mitä ensisijaisesti täytyy suojella, on ajattelun‑ ja sananvapaus. Juuri sen muslimit haluavat kieltää, koska heidän uskontonsa ja sen perustaja profeetta Muhammad eivät yksinkertaisesti kestä minkäänlaista kriittistä tarkastelua. Korostettakoon, että monien tavallisten muslimien tietämys islamista rajoittuu niihin shari’an määräyksiin, jotka säätelevät pienintäkin yksityiskohtaa myöten arkielämän eri osa-alueita, olipa kyse sitten vaikkapa wc:ssä asioimisesta, pukeutumisesta, eläinten halal-teurastuksesta, rukoilemisesta tai muusta sellaisesta (ks. esim. Islam QA ja Ask Imam). Siinä missä monikulturisteille nämä toimivat eksoottisena fetissinä ja apuvälineenä heidän fantasioidensa toteuttamiseksi, muslimeille itselleen ne ovat diskriminoivia välineitä “puhtaiden” muslimien erottamiseksi “saastaisista” vääräuskoisista.
Muslimin tulisi tuntea sydämessään, että hän vihaa kuffareja (vääräuskoisia) ja sitä, miltä nämä näyttävät ja miten nämä käyttäytyvät. Tämä viha motivoi häntä välttämään sitä, että hän muistuttaisi vaatetukseltaan tai muulla tavoin lainkaan heitä. Ettekö näe, että henkilö joka halveksii tiettyä kansaa tai heimoa tai tietynmaalaisia ihmisiä, vihaa pukeutumista heidän tavallaan, erityisesti jos he ovat köyhiä? (Islam Q&A:2322)
Jälkimonikulturistisessa yhteiskunnassa naisilla on vapaus valita rikkaasta valikoimasta monenvärisiä hijabeja, niqabeja ja burqia, joiden avulla erottua likaisista vääräuskoisista.
Tuntematta islamin omia lähteitä tavalliset katuja tallaavat muslimit luulevat länsimaalaisten islamkriitikoiden pilkkaavan Muhammadia, kun nämä pelkästään kertovat, mitä muslimien itsensä pyhinä ja luotettavina pitämät lähteet kertovat profeetan “esikuvallisesta” elämästä, sunnasta, johon shari’a Koraanin ohella pääasiassa perustuu ja johon kovan linjan muslimit Osama bin Ladenia myöten perustavat toimintansa.
Egyptiläissyntyinen Nonie Darwish kertoo shari’asta: “Voit naida vaikka yksivuotiaan tytön ja — häpeällistä sanoa — olla jonkinlaissa seksuaalisessa suhteessa tuon tytön kanssa, kunnes tämä täyttää yhdeksän ja avioliiton voi panna täytäntöön.” (5:30–6:02)
Islamin vaarallisuus on siinä, että ne muslimit, jotka haluaisivat noudattaa maltillista, maallistunutta linjaa, eivät löydä sille tukea islamin omista uskonnollisista lähteistä. Koraani (2:106) itse kumoaa omat suhteellisen rauhanomaiset suuransa, jotka ovat peräisin nk. Mekan kaudelta ennen islamilaisen ajanlaskun alkupistettä, korvaten ne myöhemmän, nk. Medinan vaiheen sotaisilla, vihaa lietsovilla, koko maailman alistamista shari’an alaisuuteen vaativilla suurillaan. Muhammad selitti tätä suunnanmuutosta sillä, että hän oli kuullut äänen päässään käskevän hänet siihen:
Profeetta sanoi: “Minut on määrätty taistelemaan ihmisiä vastaan, kunnes he todistavat, että ei ole muuta jumalaa kuin Allah ja että Muhammad on Hänen palvelijansa ja Hänen lähettiläänsä, suuntaavat kasvonsa qiblaamme (rukoussuuntaamme) kohti, syövät mitä teurastamme ja rukoilevat tavallamme.” (Sunan Abu-Dawud, Kitab Al-Jihad, 14: 2635)
Islamin utopiana on Dar-as-salam, rauhan tila, joka saavutetaan vasta sitten, kun koko maailma on täydellisesti alistunut Allahin shari’an alaisuuteen. Muslimien tasavertaisuuden ja oikeudenmukaisuuden käsitystä loukkaa se, että kaikki ihmiset eivät tällä hetkellä ole yhtäläisesti alistuneet shari’an alaisuuteen, ja niinpä muslimit katsovat velvollisuudekseen taistella koko ihmiskuntaa vastaan Allahin asian puolesta (al-jihad fi sabil Allah), ts. shari’an käyttöönottamiseksi kaikkialla maailmassa, tehdäkseen tällä tavoin palveluksen vääräuskoisille, jotka eivät itse ymmärrä omaa parastaan:
Kuffarit (vääräuskoiset), joita vastaan taistelemme, hyötyvät itse jihadista. Me kamppailemme heitä vastaan ja taistelemme niin, että kääntyvät Allahin uskontoon, jonka Hän hyväksyy ja joka johtaa heidän pelastumiseensa tässä maailmassa ja tuonpuoleisessa. (Islam Q&A:21961)
Länsimaissa asuvien maallistuneiden, islamin käytännössä hylänneiden mutta ulkoisesti muslimi-imagoa ylläpitävien henkilöiden kannalta olisi suotavaa, että muslimien määrä jäisi lännessä pieneksi, sillä muussa tapauksessa kovan linjan kannattajien absoluuttinen määrä ja näkyvyys lisääntyvät, eivätkä maltillisemman linjan kannattajat voi asettautua vastustamaan heitä, koska muussa tapauksessa he samalla tulisivat kritisoineeksi profeetta Muhammadia ja kapinoineeksi Allahin tahtoa vastaan, mistä shari’a määrää kuolemanrangaistuksen.
Suurin osa muslimeista on kuitenkin autuaallisen tietämättömiä tällaisista ideologista jännitteistä islamin sisällä ja, kun he protestoivat tai mellakoivat väkivaltaisesti milloin mistäkin asiasta loukkaantuneina, he ennen kaikkea toteuttavat muslimikulttuuriin sen alusta asti olennaisesti kuulunutta primitiivistä maskuliinista riittiä, joka tähtää häpäistyn kunnian palauttamiseen väkivaltaisen koston kautta. Tämä riitti vahvistaa muslimien maailmanlaajuisen yhteisön eli umman yhteenkuuluvuuden tunnetta. Sillä on historian saatossa ollut eloonjäämiskamppailun kannalta ratkaisevan tärkeä merkitys islamin kaltaiselle aavikolla syntyneelle ja sen niukoista resursseista taistelleelle heimouskonnolle, jonka menestys on alusta asti perustunut sota- ja ryöstöretkiin, vastustajien tappamiseen ja alistamiseen joko suoraan voimankäytön avulla tai voimanosoituksen luoman pelotteen kautta. (Seikkaperäiset kuvaukset ryöstö- ja sotaretkistä ja vastustajien murhauttamisesta löytyvät Muhammadin elämäkerrasta; lue myös Terrorismi elämäntapana.)
“Taistelkaa heitä vastaan, kunnes epäjumalia ei enää palvota, vaan yksin Allahia (koko maailmassa), mutta jos he herkeävät (palvomasta muita Allahin lisäksi), tietää Allah, mitä he tekevät. (8:39) / Kun rauhoitetut kuukaudet (islamilaisen kalenterin 1., 7., 11. ja 12. kuukausi) ovat kuluneet, tappakaa uskottomat missä heitä tapaattekin, vangitkaa ja saartakaa heidät ja väijykää heitä kaikkialla, mutta jos he katuvat, pitävät rukouksensa ja antavat almuja, antakaa heidän mennä rauhassa. Allah on Anteeksiantava. (9:5) Tämä jae tunnetaan Ayat al-Sayfina (Miekkajakeena). Nämä ja vastaavanlaiset jakeet kumoavat ne Koraanin jakeet, joissa sanotaan, ettei ole pakkoa kääntyä muslimiksi.” (Islam QA:34770)
Allahin lähettiläs jatkoi: “Voi sinua, Abu Sufyan, eikö sinun olisi jo aika tietää, että minä ollen Allahin lähettiläs!” Abu Sufyan vastasi: “Kautta isäni ja äitini, kuinka lempeä, jalo ja ystävällinen sinä oletkaan! Mitä tähän tulee, on sielussani vieläkin epäilyä!” Al-Abbas huudahti hänelle: “Voi sinua, käänny islamiin, ennen kuin kaulasi katkaistaan, ja todista, ettei ole muuta jumalaa kuin Allah ja että Muhammad on Hänen lähettiläänsä!” Abu Sufyan lausui toden uskontunnustuksen ja kääntyi islamiin. (Ibn Hisham: 385)
Profeetta Muhammad kuolinvuoteellaan: “Minut on tehty voittoisaksi terrorilla” (Sahih Bukhari 4.52.220).
Herkästi loukkaantuvat muslimit riehuvat ja räyhäävät tällä kertaa Muhammad-pilapiirrosten johdosta. Kunnon rähinän varmistamiseksi Tanskassa vaikuttaneet imaamit Ahmed Akkari ja Abu Laban kiersivät Lähi-idässä esittelemässä väärennettyjä pilakuvia Muhammadista lietsoakseen oikein kunnolla vihaa ja väkivaltaa länttä kohtaan. Mellakoiden yhteydessä tapettiin ainakin 139 ihmistä ja 823 loukkaantui (Spencer 2007: 34).
Itse asiassa tuo riitti on niin keskeisellä sijalla islamissa, että muslimit pyrkivät enemmän tai vähemmän aktiivisesti hakeutumaan loukatuksi tulleen uhrin asemaan päästäkseen toteuttamaan sitä. Mellakoimisen ja riehumisen syyksi riittää vaikkapa nallekarhun nimeäminen koulussa lasten ehdotuksesta Muhammadiksi:
1.12.2007 AP-Reuters-HS
Khartum/Lontoo. Ainakin tuhat sudanilaista osoitti mieltään pääkaupungissa Khartumissa vaatien islamin loukkauksesta tuomitun brittiopettajan Gillian Gibbonsin teloittamista. Mielenosoittajat saapuivat presidentin palatsin ulkopuolelle perjantain iltarukouksien jälkeen. Osa mielenosoittajista kantoi mukanaan veitsiä tai mailoja ja poltti Gibbonsin kuvia. “Häpeä, häpeä Britannia” ja “Ei suvaitsevaisuutta: teloitus”, mielenosoittajat lauloivat.
Kunnian palauttaminen väkivalloin huipentuu koko islamin uskonharjoituksen ylimpään muotoon, marttyyrikuolemaan, jolla tarkoitetaan tapetuksi tulemista samalla kun tappaa vääräuskoisia Allahin tiellä; Koraani ei lupaa muslimeille mitään muuta varmaa taetta paratiisiin pääsystä.
Kun kohtaatte taistelussa uskottomia, sivaltakaa heitä niskaan! Kun olette alistaneet heidät, sitokaa heidät köysiin vapauttaaksenne heidät joko suosionosoituksena tai lunnaita vastaan. Tehkää näin, kunnes sodan taakka on laskettu selästänne. Jos Allah tahtoisi, Hän selviytyisi heistä itse, mutta Hän tahtoo koetella teitä toisillanne. Niiden teot eivät mene hukkaan, jotka surmataan Allahin tiellä. Allah johdattaa heidät, pitää heistä huolen ja kokoaa heidät Paratiisiin, josta Hän on kertonut heille. (Koraani 47:4)
Profeetta sanoi: “Henkilö, joka osallistuu (pyhiin taisteluihin) Allahin asian puolesta ilman, että mikään pakottaa häntä siihen paitsi usko Allahiin ja hän lähettilääseensä, saa Allahilta hyvitykseksi joko palkkion tai sotasaalin (jos hän jää henkiin) tai hänelle suodaan pääsy paratiisiin (jos hän kuolee taistelussa marttyyrina). (Sahih Bukhari 1:2:35)
Lontoo 7.7.2005. Liike nimeltä ”Takfir Wal-Hijra” on äärimmäisen puhdasoppinen islamin suuntaus, jonka jäsenet ovat valmiita hyvin suunniteltuihin marttyyri-iskuihin vääräuskoisten tappamiseksi. Takfiristien länsimainen elämäntapa on tarkoitettu harhautukseksi, ja sen vuoksi ideologian kannattajia on erittäin vaikea saada kiinni.
Kun profeetta oli lähdössä sotaretkelle, hän aina teeskenteli menevänsä jonnekin muualle, ja hänellä oli tapana sanoa: “Sota on petosta.” (Sunan Abu-Dawud 14:2631)
Mitä tulee siihen vaatimukseen siitä, että muslimien on käytettävä vaatteita, jotka eroavat kuffarien (uskottomien) vaatteista, niin oppineet ovat sallineet poikkeuksen, kun muslimit elävät dar al-harbissa (”sodan alueella”, ts. ei-muslimimaissa) tai kun tarkoituksena on hyödyttää muslimeja. Sheikki al-Islam Ibn Taymiyah on sanonut: “Kun muslimi elää ei-muslimimaassa (olipa maa islamille vihamielinen tai ei), hänen ei odoteta eroavan heistä (kuffareista) ulkoiselta olemukseltaan, koska siitä voi koitua haittaa. On suositeltavaa ja jopa pakollista, että mies näyttää toisinaan heiltä, jos se palvelee jotain uskonnollista tarkoitusta, kuten islamiin kutsumista tai heidän salaisuuksiensa selville saamista, jotta niistä voi kertoa muslimeille, heidän muslimeille aiheuttamansa vahingon torjumista, ja muita hyödyllisiä tarkoituksia. Mutta muslimimaissa, joissa Allah on aiheuttanut Hänen uskontonsa olla vallassa ja joissa kuffarit ovat alempiarvoisessa asemassa ja maksavat jizyaa (ei-muslimien maksamaa suojelurahaa, “veroa”), muslimien on pakollista näyttää erilaisilta kuin kuffarit.” (Iqtidaa’ al-Siraat al-Mustaqeem, 1/418) (Islam Q&A:2322)
Ajattelun- ja sananvapauden varjeleminen on tärkeää, koska se mahdollistaa sen, että peittelemätön totuus islamista, sen tavoitteista ja yhteensopimattomuudesta länsimaisen modernin arvomaailman kanssa tulee laajalti julki ja ihmisten tietoisuuteen. Sen ansiosta on mahdollista käyttää mahdollisimman paljon pehmeitä ennaltaehkäiseviä toimenpiteitä islamisoitumisen estämiseksi ja minimoida aseelliseen voimankäytön tarvetta. Joka tapauksessa myös sotilaalliset ennaltaehkäisevät operaatiot ovat välttämättömiä, koska esimerkiksi olisi täysin kestämätön tilanne, jos Iranin kaltaisella valtiolla olisi ydinaseita hallussaan. Jos annamme nyt periksi sananvapauden puolustamisessa, se johtaa tulevaisuudessa myös yksilön- ja muiden perusvapauksien menettämiseen, puhumattakaan vähemmistöjen oikeuksista tai sellaisista suhteellisen harmittomista ylellisyysideologioista, kuten anarkismi, jotka ovat olemassa vain länsimaisen yhteiskunnan vapauden ja sitä suojaavien instituutioiden, kuten armeijan ja poliisin, ansiosta. Tällaisia ideologioita on mahdollista sietää, koska ihmisillä tulee olla mahdollisuus kokeilla eri asioita ja oppia virheistään sen sijaan, että heidät aivopestään ja pakotetaan kommunismin, fasismin, islamin ja nyt monikulturismin tavoin omaksumaan yksi ja ainoa totuus ilman mahdollisuutta kyseenalaistaa sitä. Joka tapauksessa, niin ikävää kuin se onkin, odotettavissa on, että monilla Euroopan alueilla jo nyt käytävän matalan intensiteetin sodan pesäkkeet leviävät ja laajenevat ja lopulta Allahin shari’an totalitaarista käskyvaltaa ajava islam ja vapaa länsi ovat avoimessa sodassa. Hyväntahtoisuus, kylmäpäisyys, ajattelunvapaus, luovuus ja huumori ovat kuitenkin viime kädessä ne lännen valttikortit, joilla kunniaa ja vihaa glorifioiva ja niiden sumentama islam — samoin kuin sen kätyrinä toimiva monikulturismi — on nujerrettavissa.
Geert Wildersin pitämä merkittävä puhe sananvapauden puolesta David Horowitz Freedom Centerissä Los Angelesissa 4.4.2009. Wilders tuli tunnetuksi kohua herättäneestä dokumenttifilmistään Fitna, johon hän oli koonnut materiaalia Koraanista, sunnasta ja muslimioppineiden saarnoista. Ks. Fitna.
Monikulturistien rikollisuus ja propaganda
Mutta tämänkaltaiset puheet ovat tietenkin kauhistus monikulturisteille, erityisesti sen vihervasemmistolais-feministisille aineksille, jotka yhteiskunnan suojelemisen sijaan pyrkivät päinvastoin kaikin tavoin heikentämään sen puolustusta tappamalla länsimaista arvomaailmaa ja vapautta suojelevat valkosolut monikulttuurisuus- ja suvaitsevaisuuskasvatuksen mustalla myrkyllään. Lopettaakseen itselleen kiusallisen keskustelun maahanmuuttopolitiikasta monikulturistit pyrkivät tarkoituksellisesti solvaamaan maahanmuuttopolitiikkaan kriittisesti suhtautuvia henkilöitä haukkumalla näitä mm. rasisteiksi, ulkomaalais- tai muukalaisvastaisiksi, äärioikeistolaisiksi, islamofobisiksi tai kiihkoilijoiksi syyllistyen tällä tavoin — tyhmyyden lisäksi — kunnianloukkauksiin ja törkeisiin kunnianloukkauksiin. Eräs suoran solvauksen sijaan monikulturistisessa mediassa yleisesti käytetty menetelmä on assosioida mustamaalattava henkilö johonkin negatiivisena koettuun asiaan esimerkiksi kuvien, taiton tai leikkauksen avulla tai puhumalla ensin kyseisestä henkilöstä ja vaihtamalla puheenaihe välittömästi johonkin yleisesti kielteiseksi koettuun ilmiöön. Jos muuta ei keksi, niin aina voi kaivaa naftaliinista vaikkapa Saksan uusnatsit tai juutalaisten kansanmurhan, vaikka avoimella juutalaisvastaisuudellaan kerskailevat monikulturistit ovat itse suoraan syyllisiä antisemitismin — samoin kuin seksuaalivähemmistöjen ahdistelun — selkeään lisääntymiseen Euroopassa, ja juuri tällaisilta huolestuttavilta kehitystrendeiltä löysään maahanmuuttopolitiikkaan ja sen kiihdyttämään islamisaatioon kriittisesti suhtautuvat haluavat Eurooppaa varjella.
Kuka haluaisi tehdä pahaa näille kullannupuille? Monikulturistit demonisoivat kaikki utopiansa kannalta uhkaavilta vaikuttavat länsimaisten arvojen puolustajat, jotka suhtautuvat kriittisesti holtittomaan maahanmuuttopolitiikkaan ja vastustavat islamisaatiota, maallisen vallan ja demokratian syrjäyttämistä Allahin käskyvallalla, shari’alla.
Eräs tunnetuimmista ja laajimmin käytetyistä menetelmistä erilaisten vähemmistöjen, kuten kansallisuus-, kieli‑, uskonto- ja seksuaalivähemmistöjen ja toisinajattelijoiden, syrjimiseksi on näiden marginalisointi, ja se onkin yksi monikulturistien lempimanöövereistä. Mutta jotta se toimisi tehokkaasti, se tulisi mieluiten tehdä salakavalasti piilo-oletusten avulla ja sitten, että marginalisoitavista asioista yksinkertaisesti vaiettaisiin, eikä suinkaan aivan niin avoimesti kuin seuraavissa esimerkeissä, jotka läpinäkyvyydellään nolaavat kirjoittajansa:
En voi terveyssyistä katsoa Ajankohtaisen kakkosen teemailtoja. Verenpaineen takia. Se nousee kyseistä ohjelmaa katsellessa. Lähinnä syynä ovat ohjelmassa esitetyt väärät mielipiteet. (-)… tämä on yleisemmin moniäänisen journalismin ongelma: marginaaliset jussihalla-ahot saavat merkitykseensä nähden kohtuuttoman painoarvon, kun poikkeavalle näkemykselle halutaan antaa tilaa. (Katja Martelius, Helsingin Sanomat 22.4.2009, s. D9)
Nyt Soini teki saman Jussi Halla-ahon muukalaisvastaisuudelle: otti hyödyn, sitten pesäeron ja lopuksi siirrätti sateentekijänsä marginaaliin. Syksyn ääniharava ei kelvannut kesän vaaleihin, tuskinpa enää mihinkään muuhunkaan. (-) Ainahan Suomessa on ollut änkyröitä, mutta niin kauan kuin marginaalisen joukon äänet kanavoituvat harmittomalle puolueelle, järjestelmällä ei ole ollut hädän päivää. (Jouni Tervo, Metro 24.4.2009, s. 2)
Edellä mainittuja hieman kovempi menetelmä toisinajattelijoiden vaimentamiseksi on turvautuminen rikosoikeudellisiin toimenpiteisiin. Sillä tavoin voi mahdollisesti tuottaa haittaa yksittäiselle toisinajattelijalle ja hänen perheelleen, siinä määrin kuin monikulturistinen korruptio on levinnyt oikeuslaitokseen, mutta toisaalta nämä syytteet ja oikeudenkäynnit ovat kokonaisuudessaan aina kuin lottovoitto länsimaisten arvojen puolustajille. Ne tarjoavat nimittäin erinomaisen foorumin tuoda laajalti julkisuuteen esimerkiksi profeetta Muhammadin elämän yksityiskohdat. On mielenkiintoista, kun oikeudessa pohditaan oikeudenkäynti toisensa jälkeen perin pohjin ja islamin omiin auktoritaarisiin lähteisiin (esim. Koraani ja Sunna) ja muslimien tiedotusvälineisiin (esim. MEMRI ja The MEMRI Blog) nojautuen aina kutakin Muhammadin elämän kiusallista yksityiskohtaa, sen yhteyttä Allahin shari’aan ja sitä, mitä uskonto-, ulkonäkö- tai kansallisuuskriteerejä henkilön on täytettävä saadakseen ylipäätään puhua asiasta ilman, että sitä pidetään loukkaavana jollekulle. Erityisen mielenkiintoista on se, myötäileekö oikeuslaitos shari’aa antamalla rangaistuksia islamin hylänneille ihmisille, jotka sen jälkeen arvostelevat profeetta Muhammadia, ja mikä merkitys rangaistavuuteen siinä tapauksessa on esimerkiksi islaminhylkääjän ihonvärillä ja kansallisuudella.
Syyrialais-yhdysvaltalainen psykologi Wafa Sultan kritisoi ankarasti profeetta Muhammadia ja naisten asemaa islamissa, mm. tyttölasten pakkoavioliittoja ja seksuaalista hyväksikäyttöä, naisten hakkaamista ja pitämistä vankeina ja seksiorjina (Al-Hayat TV, Kypros, 4.12.2008). Juuri tämänkaltaiset islamiin ja Muhammadiin kriittisesti suhtautuvat puheenvuorot monikultturistit haluavat kieltää, sillä naisten oikeudet ja vapaudet ovat asia, josta monikultturistit ovat kaikkein vähiten kiinnostuneita toteuttaessaan pro-islamistista, länsimaista kulttuuria halveksivaa agendaansa.
Hyödyllisiä esille nostettavia teemoja olisivat jatkossa esimerkiksi Muhammad valehtelijana ja salamurhaajana, Muhammad joukkomurhaajana, Muhammad sodanlietsojana, Muhammad seksi- ja lapsiorjien pitäjinä, Muhammad raiskaajana, Muhammad panttivankien ottajana, Muhammad karavaanien ryöstäjänä, Muhammad terroristina, Muhammad kiduttajana, Muhammad rasistina jne. (ks. Islamin Aikapommi).
Ibn ‘Aun reported on kertonut: Kirjoitin Nafi’lle ja kysyin häneltä, onko tarpeellista kutsua (uskottomia) kääntymään islamiin ennen heidän kohtaamistaan taistelussa. Hän kirjoitti vastaukseksi, että se oli tarpeen [vain] islamin varhaisvaiheessa. Allahin lähettiläs suoritti yllätyshyökkäyksen karjaansa juottamassa olleita pahaa aavistamattomia Banu Mustaliq -heimolaisia vastaan. Hän tappoi ne, jotka panivat vastaan ja vangitsi loput. Juuri tuona päivänä hän sieppasi Juwairiya bint al-Harithin [jalkavaimokseen]. Nafi’ sanoi, että tämä perimätieto on peräisin Abdullah b. Umarilta, joka oli itse mukana ryöstöretkeläisten joukossa. (Sahih Muslim 19:4292)
Sopivin väliajoin toteutettuina nämä oikeudenkäynnit mahdollistavat sen, että islamin ja sananvapauden problematiikka pysyy koko ajan pinnalla tavalla, joka on silkkaa painajaista muslimeille ja heidän harjoittamalleen käännytystyölle (da’wa). Näiden oikeudenkäyntien yhtenä tavoitteena voisi pitää sitä, että mahdollisimman monella kansalaisella olisi selaimessaan kirjanmerkki em. sivustoille (esim. Koraani, Sunna, MEMRI, The MEMRI Blog, PMW, Islam QA ja Ask Imam), jolloin he tottuisivat itse tarkistamaan alkuperäislähteistä, millaisen esikuvan profeetta Muhammadin esimerkillinen elämä eli sunna nykypäivän muslimeille tarjoaakaan pitäen samalla mielessään islamtutkija Jaakko Hämeen-Anttilan sanat: “Sunna on sitova esikuva muslimeille, ja jokaisen hurskaan muslimin velvollisuus on noudattaa profeetta Muhammadin tarjoamaa esikuvaa. (-) Profeetta Muhammad oli (-) virheiltä suojattu (ma’sum), joten hän ei käytöksessään tehnyt mitään väärää tai mitään, mikä ei olisi ollut Jumalan tarkoitus.” (Hämeen-Anttila 2001: 28.) Ja: “Profeetta ei eläessään ollut toiminut yksinomaan senhetkisen tilanteen mukaan vaan pitäen samalla silmällä myös tulevaisuutta. Profeetan elämän yksityiskohdat oli tarkoitettu islamin yhteisön ikuisen jäljittelyn kohteeksi.” (Hämeen-Anttila 2004: 37.)
Allahin lähettilään luo tuotiin myös Kinana ibn ar-Rabi’, jonka hallussa Nadir-heimon aarteet olivat. Allahin lähettiläs kysyi häneltä aarteista, mutta hän kielsi tietävänsä, missä ne olivat. Eräs toinen juutalainen saapui Allahin lähettilään luo ja sanoi: “Minä näin Kinanan kiertelevän tämän raunion ympärillä joka aamu.” Allahin lähettiläs kysyi Kinanalta: “Mitä arvelet? Jos löydämme aarteen sinulta, surmaanko minä sinut?” “Kyllä”, vastasi Kinana. Allahin lähettiläs käski kaivaa raunioita, ja osa aarteesta löytyikin sieltä. Hän kysyi Kinanalta, missä loput olivat, mutta Kinana kieltäytyi näyttämästä niiden paikkaa hänelle. Allahin lähettiläs käski az-Zubair ibn al-Awwamia: “Rankaise häntä, kunnes saat hänestä kaiken irti!” Az-Zubair iski hänen rinnastaan tulta tulikivillä, kunnes hän oli kuolla. Lopulta Allahin lähettiläs antoi Kinanan Muhammad ibn Maslamalle, joka surmasi hänet kostoksi veljestään Mahmudista. (Ibn Hisham: 362)
Anas b. Malik kertoi, että juutalainen oli tappanut tytön kivellä anastaakseen tämän hopeakorut. Tyttö tuotiin Allahin lähettilään luo, kun hän oli vielä juuri ja juuri hengissä. Hän (pyhä profeetta) kysyi tytöltä: Onko se ja se tappanut sinut? Tyttö vastasi päätään heiluttamalla “ei”. Hän kysyi toisen kerran ja tyttö vastasi jälleen päätään heiluttamalla “ei”. Hän kysyi kolmannen kerran ja tyttö vastasi pään nyökkäyksellä “kyllä”, ja Allahin lähettiläs määräsi murskaaman miehen pään kahden kiven väliin. (Sahih Bukhari 8:82:816)
Bahrainilainen naisasia-aktivisti Ghada Jamshir kritisoi mm. tyttövauvojen ja -lasten seksuaalisen hyväksikäytön instituutiota (1:54–2:45, Al-Arabiya TV, Dubai/Saudi-Arabia, 21.12.2005). Monikulturistisessa Suomessa Ghada Jamshir voisi saada islamia kritisoivista puheistaan syytteen uskonrauhan rikkomisesta ja kiihottamisesta kansanryhmää vastaan, koska “profeetta ja instituutiot ovat pyhiä“. Ghada Jamshir toivoo, että arabinaiset voisivat saada ”sosiaalisen turvapaikan” lännestä.
Todellisiin rikoksiin syyllistyvät monikulturistit, jotka kunnianloukkausten ja törkeiden kunnialoukkausten lisäksi eivät häikäile käyttää toisinajattelijoita vastaan myös muita rikollisia menetelmiä, kuten vakaumuksen tai mielipiteen perusteella tapahtuvaa syrjintää työelämässä. Ruotsissa tämäntyyppinen monikulturistinen rikollisuus on hyvin yleistä, ja ilmiö on pesiytynyt huolestuttavasti mm. Suomen yliopistomaailmaan. Länsimaisia arvoja puolustavia poliittisia vastustajiaan vainotessaan monikulturistit syyllistyvät huomattavan usein myös rikokseen yllyttämiseen. Tämä liittyy osittain siihen, että feminiinisen luonteensa johdosta monikulturismi, toisin kuin maskuliinista kunniaa ja ylivaltaa korostava islam, yleensä karttaa avoimen omakätisen väkivallan käyttöä ja pyrkii sen sijaan yllyttämään muita nk. “viharikoksiin”. On huomattava, että julkisuudessa esiintyvät monikulturismin kritisoijat ovat rinnastettavissa kansanryhmäksi siinä missä seksuaalivähemmistöihinkin kuuluvat, koska he mielipiteineen herättävät ilmeistä kiihkoa tietyissä piireissä ja ovat alttiita monenlaiselle monikulturistien harjoittamalle syrjinnälle. Siksi näiden ihmisten solvaaminen voidaan katsoa tahalliseksi kiihotukseksi kansanryhmää vastaan.
Monikulturistien Euroopassa suosimana menetelmänä on käyttää likaisen työn tekevinä käsikassaroinaan erilaisia “anarkistisia”, “antirasistisia” ja “antifasistisia” nuorisoryhmittymiä, ja miksei myös “nuorisoa” eli muslimipoikia ja ‑miehiä, joiden väkivaltaisille mellakoille ja hyökkäyksille monikulturistit antavat hiljaisen hyväksyntänsä, jos vain ne suuntautuvat heidän monikulturismi-ideologiaansa kritisoivia länsimaisten arvojen puolustajia vastaan. Muilta osin monikulturistit pyrkivät imagosyistä pitämään riittävää etäisyyttä näihin roskaväeksi luokittelemiinsa ryhmittymiin, joille ei ole varattu monikulturismin tulevassa utopiassa muuta kuin korkeintaan hitler-jugendilaisen nuorisonatsipoliisin rooli, jonka tehtävänä on pitää huolta monikulturistisesta yhteiskuntakurista, kulttuuri-identiteetit diskreetteinä säilyttävästä kulttuuriapartheidistä ja toisinajattelijoiden vaimentamisesta. Islamilaisessa yhteiskunnassa, johon monikulturismi johtaa, tällaiset kaduilla partioivat moraalinvartijat tai uskonnolliset poliisit pitävät mm. huolta siitä, että tytöt ja naiset kantavat asianmukaisesti huntuja eivätkä seurustele vieraiden miesten tai vääräuskoisten kanssa. Euroopan muslimighetoissa on jo nyt tavallista, että nuoret miehet soimaavat ja pahoinpitelevät jopa omia sisariaan ja äitejään, jos nämä eivät käyttäydy tarpeeksi siveellisesti, ja tällaista partiointia on jossain määrin jo Suomenkin kaupungeissa.
Pro Köln -kansanliike perustettiin muutama vuosi sitten huolestuneiden kansalaisten toimesta vastustamaan suuren moskeijan rakentamista Kölniin ja samalla kaupungin ja yleensäkin koko Saksan islamisoitumista. Monikulturistiset poliitikot ja media leimasivat sen heti alusta alkaen “rasistiseksi”, “muukalaisvihamieliseksi”, “islamofobiseksi”, “fasistiseksi” ja “uusnatsilaiseksi”, ja niiden yllyttäminä erilaiset “anti-rasistisiksi” ja “anti-fasistisiksi” itseään kutsuvat äärivasemmistolaisten fasististien jengit ovat poliisin hiljaisella hyväksynnällä ottaneet kaupungin kontrolliinsa, pyrkineet rajoittamaan sanan- ja kokoontumisvapautta ja syyllistyneet toistuvasti Pro Köln -liikkeen kannattajien pahoinpitelyihin. (Ks. Pro Köln 1/2, Pro Köln 2/2; IFPS: Pro Köln.)
Monikulturismin naiivi kuvitelma on, että pelkästään sillä, että ihmiset ovat lähellä toista kulttuuria edustavia ihmisiä, on hyödyllisiä vaikutuksia ja että se edistää rauhaa, sopusointua ja rakkautta. Näin voi olla monikulturismin utopiassa, mutta tosielämässä tämänkaltaisella läheisyydellä on päinvastoin taipumus lisätä vihanpitoa ja konflikteja ihmisten välillä, jos he edustavat kovin erilaista elämäntapaa ja arvomaailmaa, ja ennakkoluulot toisen ryhmän edustajia kohtaan vain vahvistuvat, kun todellisuus osoittaa ne oikeiksi, väitettiinpä virallisessa monikulturismipropagandassa mitä hyvänsä. Jos erilaista kulttuuri- ja uskontotaustaa edustavien ihmisryhmien läheisyys on sellainen autuaaksi tekevä asia kuin monikulturistit väittävät, niin ihmetellä sopii, miksi sitten rauha, sopusointu ja harmonia eivät ole toteutuneet esimerkiksi israelilaisten ja palestiinalaisten välillä tai vaikkapa sunni- ja shiiamuslimien välillä, vaikka näillä ihmisryhmillä on ollut jo yli 1300 vuotta aikaa totuttautua toisiinsa ja opetella näkemään toistensa kulttuurit ja uskonnot rikkautena ja voimavarana. Se, että elää vaikkapa musliminuorisojengin terrorisoimassa lähiössä, ei välttämättä tarkoita sitä, että vähitellen kasvaa arvostamaan tuon jengin hyviä piirteitä. Asiaa ei välttämättä edesauta myöskään se yleissivistyksellinen tieto, että “läntinen ja islamilainen kulttuuri ovat hyvin läheisiä toisilleen ja rakentuvat pitkälti samalle perustalle” (Hämeen-Anttila 2004: 232), eivätkä tarinat kulttuurien ja uskontojen rauhanomaisesta rinnanelosta keskiaikaisessa sadunhohtoisessa Andalusiassa, jossa muslimihallitsijat sallivat kristittyjen ja juutalaisten poikkeuksellisesti osallistua rajoitetusti valtionhallintoon — tosin sillä seurauksella että raivostunut muslimirahvas sittemmin lynkkasi sadoittain noita vääräuskoisia.
Monikulturistit eivät ainoastaan usko, että eri kulttuuritaustaistoista tulevien ihmisten tuominen lähelle toisiaan on aina hyväksi, vaan he haluavat vieläpä käyttää maahan rahdattuja “rikastuttajia” välineenä, jolla kasvattaa länsimaalaisia ihmisiä suvaitsevaisuuteen. Tosin monikulturistien happamien sanojen ja vaivautuneiden ilmeiden perusteella vaikuttaa usein siltä, että heidän pääasiallisena motivaationaan on näpäyttää tällä tavoin niitä arvostelijoitaan, jotka eivät jaa heidän monikulttuurisuusutopiaansa. Kostoksi vastaan hangoittelevan lapsen sieraimet tukitaan ja tälle pakkosyötetään suu täyteen ahdetuilla letkuilla sitä, mitä tämän arvellaan kaikkein vähiten haluavan eli hallitsemattomia siirtolaisvirtoja muslimimaista. Jos jotkut todella kaipaavat suvaitsevaisuuskasvatusta ja siedätyshoitoa toiseutta kohtaan, niin monikulturistien itsensä lisäksi sitä kaipaavat milloin mistäkin loukkaantuvat muslimit. Tällainen kasvatustyö ei monikulturisteja kuitenkaan kiinnosta, koska se ei sovi ideologiaan, ja jos he menisivät suvaitsevaisuusviestinsä kanssa Lähi-itään kasvattamaan paikallisia ihmisiä tai käymään heidän kanssaan “uskonnollista dialogia”, heidät tapettaisiin saman tien. Jos monikulturistien hanketta ei saada pysäytettyä, lopputuloksena on Eurabia, josta arkitodellisuudesta vieraantunut EU-eliitti haaveilee, ja silloin kenenkään ei tarvitse enää lähteä etsimään eksoottista värinää ulkomailta, kun Lähi-itä on jo saapunut lähiöihimme.
Monikulturistien törkeimpiä eriarvoistamisen menetelmiä on kokonaisten kansanryhmien syrjintä, joka kohdistuu yksipuolisesti niihin, jotka monikulturistien käyttämien rotu-, ulkonäkö-, uskonto-, kansallisuus- ja muiden kriteerien perusteella ovat luokiteltavissa länsimaalaisiksi. Tätä syrjintää kutsutaan kaunistelevasti “positiiviseksi syrjinnäksi”. Monikulturistien tavoitteena on syrjinnän avulla tuottaa roolimalleja nuorille ja nopeuttaa omana utopiansa toteuttamista asettamalla sopivat ulkoiset kriteerit täyttävät maahanmuuttajat kantaväestöä parempaan asemaan esimerkiksi työn- tai asunnonhaussa tai käyttämällä erilaisia kiintiöitä. Tällainen syrjivä, epätasa-arvoinen kohtelu herättää kuitenkin vain kaunaa kantaväestössä ja lisää väestöryhmien välisiä jännitteitä. Kansanryhmien välistä vihanpitoa kärjistää myös monikulturististen medioiden harjoittama propaganda, etenkin kun se on niin läpinäkyvää: poliittisen korrektiuden nimissä vähemmistöistä annetaan vääristelevää tietoa tai olennaista tietoa jätetään kertomatta. Monikulturistien on pakko menetellä näin, jotta yleisölle ei välittyisi sellaista kuvaa, ettei heidän utopiansa mahdollisesti olisikaan toteutettavissa. Yleisölle suolletaan amerikkalaista monikulttuurisuuskuvastoa hyödyntävää propagandaa esittelemällä monikulturismin huikeaa menestystarinaa erityisten monikulturismin mannekiinien avulla.
Hinku päästä osalliseksi hyvän ihmisen imagon suomista eduista selittää pitkälti sen, miksi monikulturismi on saanut niin suurta jalansijaa läpi poliittisen kentän. Kukapa haluaisi saada itselleen epäoikeudenmukaisen, vastuuntunnottoman ja pahan ihmisen tai peräti rasistin leiman, joita monikulturistit läiskivät niihin, jotka eivät jaa heidän visiotaan? Kaikki monikulturistit eivät tietenkään vastaa kaikilta osin tässä artikkelissa kuvattua monikulturistin prototyyppiä. Moni monikulturistisesti viritteinen henkilö on aidosti hyväntahtoinen ihminen, joka ei vain ole koskaan tullut perehtyneeksi islamin perusteisiin tai joka on tietämätön monikulttuurisuuskokeilujen synnyttämistä ghettohelveteistä muualla Euroopassa. Monikulturismi vetoaa retoriikallaan moniin oikeudenmukaisuuden ja tasa-arvon autuuteen ja erilaisiin utopioihin uskoviin, länsi- ja juutalaisvastaisiin syyllisyysvelkojen maksajiin ja ennen kaikkea sellaisiin ihmisiin, jotka haluavat esiintyä julkisuudessa hyvinä, suvaitsevaisina ja vastuuntuntoisina ihmisinä. Vaaravyöhykkeellä ovat kaikenlaisia vääryyksiä muutenkin tiedostavat nuoret, jotka altistuvat suvaitsevaisuuskasvatukselle koulussa, mutta väliaikainen hairahtuminen herkässä iässä on ymmärrettävää. Tunnettua sanontaa mukaillen: Sillä, joka ei ole sosialisti nuorena, ei ole sydäntä ja sillä, joka ei ole konservatiivi vanhempana, ei ole aivoja. Molempia tarvitaan, kun monikulturistien nyt luomaa ongelmavyyhtiä tulevaisuudessa joudutaan ratkomaan
Monikulturismista kulturismiin
Ollakseen hyvä ihminen ja auttaakseen myötätuntoisesti maailman hädänalaisia, ei suinkaan ole pakko langeta koppavan holhoavan monikulturistin rooliin rakentelemaan sellaisia utopioita, joissa fetisoidaan ihmisten pinnallisia eroavaisuuksia mutta ignoroidaan kulttuurisen mentaliteetin ja arvomaailman diversiteetti. Ihmisten ympäristöstä toiseen siirtämisen, uudelleenkulttuuristamisen ja julmien ihmiskokeilujen sijaan hyödyllisempää olisi keskittyä hädänalaisten auttamiseen mahdollisimman lähellä heidän lähtömaataan ja ‑kulttuuriaan ja tarjota heille välineitä niin, että he oppivat ratkaisemaan omat ongelmansa itsenäisesti, tietysti sikäli vain kuin heitä itseään kiinnostaa tällaisen avun vastaanottaminen.
On vaikea kuvitella mitään arvokkaampaa asiaa nykymaailmassa kuin länsimaisen kulttuurin suojeleminen. Aivan samoin kuin muutkin pyrkivät suojelemaan omaa kulttuuriaan, myös lännen tulee suojella omaa kulttuuriaan. John Kenneth Pressiä mukaillen tätä näkemystä voi kutsua kulturismiksi erotukseksi sen vastakohdasta, monikulturismista. Miksi sitten länsimainen kulttuuri on niin arvokas, ainakin joidenkin mielestä? Vastaus on ilmeinen: Koskaan historian aikana ei maailmassa ole ollut niin paljon ihmisiä, jotka elävät niin vapaasti ja sellaisessa humanistisia arvoja kunnioittavassa ja materiaalisesti yltäkylläisessä yhteiskunnassa kuin ihmiset nykyään lännessä. Tämä merkitsee sitä, että lännessä on tehty jotain oikein ja että länsimaalaisilla on hallussaan sellaista kulttuurista ja eettistä tietämystä, jonka säilyttäminen ei ole tärkeää ainoastaan länsimaalaisia itseään varten vaan kaikkia niitä tulevaisuuden ihmisiä varten, jotka haluavat elää sen tarjoaman vapaan elämäntavan mukaisesti. Ihmisiä ei tule luokitella ja erotella monikulturistien palvomilla näennäisillä ulkonäkö-, rotu-, kansallisuus- tai muilla pinnallisilla kriteereillä, vaan tuon vapaan elämäntavan tulee olla tarjolla kaikille niille, jotka haluavat elää sen mukaisesti. Tämä ei tarkoita, että ihmisten täytyy muuttaa länteen sitä varten. Länsi voi tarjota humanitaarisena apuna tätä sivistynyttä elämäntapaa niille, jotka haluavat sen omaksua. Pitkällä aikavälillä se olisi lyhytaikaista materiaalista apua paljon hyödyllisempää. Millainen paratiisi Afrikka olisikaan, jos syntyvyys siellä alenisi jopa länsimaista alemmalle tasolle, lapset olisi varaa kouluttaa, naiset ja miehet olisivat tasa-arvoisia ja ihmiset oppisivat materiaalisesta köyhyydestään huolimatta olemaan hyväntahtoisia, anteliaita ja suvaitsevaisia toisiaan kohtaan?
“Kaikki ihmiset ovat oikeastaan samanlaisia. Kaikki kulttuurit ovat oikeastaan samanlaisia. Kaikki uskonnot ovat oikeastaan samanlaisia.” — Jotkut monikulturisteista ovat jääneet kiinni tämänkaltaisiin käsityksiin joko älyllistä laiskuuttaan tai peläten sen merkitsevän luopumista siitä lohdullisesta ajatuksesta, että kaikki ihmiset ovat pohjimmiltaan hyviä. Ihmiset ovat epäilemättä yhtäläisiä siltä osin, että kaikki haluavat välttää kärsimystä ja saavuttaa onnellisuuden, mutta eri ihmisillä on mitä erilaisimpia kulttuurisia, uskonnollisia ja ideologisia käsityksiä siitä, mistä tuo onnellisuus löytyy ja millaisin menetelmin se on löydettävissä. On esimerkiksi kulttuureja ja uskontoja, joissa kunnioitetaan ihmisten erilaisuutta ja ihmisille annetaan vapaus etsiä onnellisuutta itse, ja toisaalta islamin kaltaisia kulttuureja ja uskontoja, joissa oman onnellisuuden saavuttamisen katsotaan edellyttävän toisten omaehtoisen onnellisuuden etsinnän tukahduttamista. Suhtautuminen vapauteen on eräs tärkeä kriteeri, jolla kulttuureja voi luokitella ja arvioida sen sijaan, että langetaan passiiviseen kulttuurirelativismiin ja sen mukanaan tuomaan välinpitämättömyyteen toisten kulttuurien edustajien kärsimyksiä kohtaan. Se, että ihmiset ovat uskomuksiltaan ja tavoitteiltaan erilaisia, ei välttämättä sulje pois sitä ajatusta, että kaikilla ihmisillä ei periaatteessa voisi olla piilevää potentiaalia hyvyyteen; jotkin kulttuuriset uskomukset vain estävät tehokkaasti tuon potentiaalin tulemisen esiin. Niinpä tyhmästi käyttäytyviä ihmisiä ei tarvitse pitää pahoina; he käyttäytyvät tyhmästi vain ymmärtämättömyyttään, ja heidän kulttuurinsa kollektiivisesti ylläpitää ja välittää tuota tyhmyyttä aina uusille sukupolville.
Syyrialais-yhdysvaltalainen psykologi Wafa Sultan korostaa, että olemme todistamassa keskiaikaisen barbaarisen mentaliteetin ja 2000-luvun modernin mentaliteetin yhteenottoa (Al-Jazeera TV, Qatar, 21.2.2006).
Länsimainen vapaa elämäntapa antaa jokaiselle ihmiselle vapauden etsiä onnellisuutta omista lähtökohdistaan käsin; se antaa vapauden kokeilla eri asioita, tehdä virheitä, oppia ja valita itselle sopiva elämänkatsomus, samoin kuin se antaa myös täyden vapauden olla esimerkiksi uskonnoton. Islamissa tällaista mahdollisuutta ei ole; muslimiksi syntyneen ei ole “laillista” (halal) vaihtaa uskontoaan ja luopua islamista tai edes olla rukoilematta:
Islam ei anna mahdollisuutta sellaisen ihmisen elää vapaasti ihmisten parissa, joka ei rukoile, sillä tässä tapauksessa hänet on kutsuttava rukoilemaan, ja jos hän itsepintaisesti kieltäytyy, hänet on teloitettava uskonhylkääjänä. (Islam Q&A:47425)
Länsimainen yhteiskunta perustuu demokratiaan sekä maallisen ja uskonnollisen vallan erottamiseen toisin kuin Allahin shari’an käskyvaltaa edellyttävä islam. Länsimaissa arvostetaan tasa-arvoa ja suvaitsevaisuutta, eivätkä länsimaalaiset ole suinkaan niitä, joille näitä arvoja tulisi tyrkyttää. Samoin länsimaisen kulttuurin keskeisiä arvoja ovat ajattelun- ja sananvapaus, joita muslimit eivät tyydy kieltämään ainoastaan itseltään vaan joiden kieltämistä he ovat vaatimassa myös muilta.
Monikulturistit sulkevat raukkamaisesti silmänsä sellaisten ihmisten hädältä, jotka haluaisivat vapautua oman uskontonsa ja kulttuurinsa tiukoista kahleista ja elää länsimaisen vapaan elämäntavan mukaisesti. Lännen jalona erityistehtävänä tulisi toimia turvapaikkana nimenomaan kaikille tällaisille ihmisille. Koska islam on fasismin ja muiden totalitaaristen järjestelmien tavoin yhteensopimaton modernin lännen arvomaailman kanssa, se edellyttää kuitenkin sitä, että nämä turvapaikanhakijat sanoutuvat selkeäsanaisesti irti profeetta Muhammadista ja tämän sunnasta, Koraanista ja näihin perustuvasta shari’asta. Nyt tällaisia islamin hylkääjiä uhkaa kuolemantuomio, ja juuri näitä ihmisiä lännen tulisi erityisesti suojella. Monikulturistit sitä vastoin tukevat islamin totalitaarisen järjestelmän vielä tiukempaa juurruttamista länteen vähät välittämättä musliminaisten kärsimyksistä, kulttuurin tai uskonnon nimissä harjoitetusta lasten sukuelinten silpomisesta, kunniamurhista, pakkoavioliitoista ja muista monikulturismin utopian kannalta kiusallisista asioista. Poliittinen korrektius kun näet ei salli islamin esittämistä kriittisessä valossa.
 |
|
Monikulturistien intresseissä on vaieta islamin epäkohdista ja musliminaisten ja ‑lasten kärsimyksistä ja esittää islam mahdollisimman kaunistellussa valossa, ikään kuin se olisi kristinuskon kaltainen uskonto. Niinpä islamista ei epäröidä antaa — muslimien tavoin — vääristeltyä tai harhaanjohtavaa kuvaa, kun kenenkään ei oleteta kuitenkaan tarkistavan lähteitä. Kun vilppi sitten paljastuu, se on varsin noloa, kuten yllä olevassa tapauksessa, jossa Yliopisto-lehti (9/2008, s. 7) siteeraa peräti ”helmenä” valheellista väitettä, jonka mukaan Koraani ei kehota miehiä hakkaamaan vaimojaan.
Niin hieno kuin länsimainen demokraattinen yhteiskunta vapaine elämäntapoineen onkin, se toimii ainoastaan, jos sen jäsenet jakavat jotakuinkin samat keskeiset vapauden arvot ja ovat suhteellisen hyviä, anteliaita ja suvaitsevaisia toisiaan kohtaan. Tällainen yhteiskuntamalli ei siis suinkaan sovi kaikille ihmisille, kuten esimerkiksi Yhdysvaltain yritykset istuttaa demokratia Irakiin ja Afganistaniin ovat osoittaneet. Länsimainen yhteiskunta on myös haavoittuvainen noiden pehmeiden arvojensa johdosta. Muslimien on mahdollista käyttää hyväksi lännen sananvapautta, suvaitsevaisuutta ja demokratiaa siten, että heti kun tarvittava enemmistö on saatu kasaan maahanmuuton ja syntyvyyden avulla — tai kun pelkästään tarpeeksi kovaääninen ja uhkaavalta vaikuttava etujoukko sitä vaatii — ihmisoikeuksia, sananvapautta ja suvaitsevaisuutta aletaan rajoittaa ja maallinen demokratia instituutioineen korvataan pikku hiljaa ghetto ghetolta ja lainpykälä lainpykälältä shari’alla.
Islamisoitumisen eteneminen ja pysäyttäminen
Alla oleva skenaario pohjatuu pitkälti No Sharian teoriaan Euroopan islamisoitumisesta ja David Meir-Levin ajatuksiin islamin rauhanomaisesta leviämisestä. Ne, jotka ovat nyt monikulturisteja ovat omalta osaltaan vastuussa tulevasta islamisoitumisesta, joten on olennaista syrjäyttää nykyiset heikot johtajat ja äänestää vaaleissa rohkeita ihmisiä, jotka ovat halukkaita ja valmiita ryhtymään toimenpiteisiin islamisoitumisen estämiseksi.
1. Lähtökohtana on tavallinen länsimainen yhteiskunta, jossa vallitsee normaali sosiaalinen rauha, talous kasvaa tyydyttävästi, rikollisuusaste on normaali ja hallitukset vaihtuvat demokraattisten vaalien mukaisesti. Muslimien lukumäärä on hyvin alhainen, ja heidän vaikutuksensa yhteiskuntaan on mitätön.
Tämänhetkisiä esimerkkejä: Suomi ja Baltian maat
2. Alkuvaiheessa, kun muslimien suhteellinen osuus on vielä melko pieni, viranomaiset antavat muslimien elää omissa oloissaan puuttumatta heidän tiettyihin elämänalueisiinsa, mikä mahdollistaa tyttöjen ja naisten sortamisen monissa muslimiperheissä. Silloin tällöin tapahtuu avoimia tai peiteltyjä kunniamurhia, kun joku ei ole noudattanut muslimiyhteisön perinteisiä käyttäytymisnormeja. Muslimiyhteisössä kannustetaan lisäämään syntyvyyttä ja maahanmuuttoa muslimimaista.
Yllä olevassa videossa esitetyt tilastot, laskelmat ja johtopäätelmät eivät kestä kriittistä tarkastelua, mutta sen kokonaisviesti on oikea: Eurooppa on kovaa vauhtia islamisoitumassa muslimien kantaväestöä korkeamman syntyvyyden johdosta. Ks. myös Youtube-video, jossa monien antisemitististen länsimaalaisten ihaileman Hamasin kansanedustaja ja saarnamies Yunis Al-Astal kuvaa, kuinka Eurooppa alistetaaan shari’an alaisuuteen da’wan, Koraanin ja moskeijoiden avulla (Al-Aqsa TV, Hamas-Gaza, 11.4.2008; ks. lisäksi sheikki Yousuf Al-Qaradhawin ajatuksia aiheesta, Memri TV: Qatar TV, 28.7.2007) .
Tässä alkuvaiheessa muslimit pyrkivät luomaan hyviä suhteita ja vakuuttamaan toiset islamin hyveistä (ks. taqiyya ja kitman) käyttämällä hyväksi monikulturismin tarjoamia moninaisia vaikutusmahdollisuuksia ja ‑väyliä. Käännytystyötä tehdään moskeijoiden, madrasojen, islamilaisten kulttuurikeskusten sekä hyväntekeväisyys- ja ihmisoikeusryhmien välityksellä ja käännynnäisiä hankitaan erityisesti köyhien ja vankilarikollisten keskuudesta. Kampanjoiden ja puoluepolitiikan avulla vaaditaan erityisoikeuksia muslimeille ja aika ajoin ehdotetaan shari’an soveltamista siviiliasioiden ratkaisemiseen sekä toimenpiteitä ”islamofobiaa” vastaan. Yhteistyösopimuksia solmitaan joidenkin järjestelmänvastaisten tai vähemmistöryhmittymien kanssa, olivatpa ne laillisia (kuten Yhdysvalloissa Green Party, National Lawyers Guild) tai laittomia (KKK, Aryan Nation).
Yllä oleva mielipidekirjoitus edustaa tyypillistä taqiyya-lähestymistapaa tilanteessa, jossa muslimiyhteisö on vielä suhteellisen heikko ja positiivisen imagon ylläpitäminen on elintärkeää. Islamisoitumisen myöhemmässä vaiheessa myötäilevä sävy muuttuu yhä vaativammaksi ja uhkailevammaksi.
Sentyyppiset rikokset lisääntyvät, joiden motivaatio kytkeytyy jihad-ideologian uskonnolliseen diskriminaatioon, kuten esimerkiksi ei-musliminaisten raiskaukset (lue esim. tilanteesta Norjassa ja Ruotsissa: Fjordmanin kommentti). Hyväntekeväisyydestä ja omaisuusrikoksista, mukaan luettuna luottokorttirikoksista, saatuja varoja käytetään globaalin jihadin rahoittamiseen.
Tämänhetkisiä esimerkkejä: Yhdysvallat, Ruotsi, Norja ja Tanska; alkamassa Suomessa
3. Perustetaan maantieteellisiä no-go-alueita, jonne poliisilla ja viranomaisilla ei ole asiaa. Poliiseja ja poliittisen islamin vastustajia pahoinpidellään ja murhataan aika ajoin. Tappouhkaukset vastustajille ovat tavallisia. Radikaalien imaamien ja jihadistien vaikutuksen alaisina toimivat ryhmittymät harjoittavat yhä enemmän omaisuuden tuhoamista. Sharia-lakien käyttöönottamista ehdotetaan toistuvasti, minkä lisäksi toiminnassa on jo yksityisiä shari’a-tuomioistuimia, joissa ratkotaan muslimien välisiä yksityisoikeudellisia asioita. Mikä on erittäin huolestuttavaa, mm. Isossa-Britanniassa shari’a-tuomioistuimet on jo vaivihkaa otettu viralliseksi osaksi oikeusjärjestelmää (Sunday Times 14.9.2008; Telegraph.co.uk 16.9.2008), ja tilanne voi kohta riistäytyä käsistä koko EU:n alueella (Daily Mail Online 27.4.2009). Omaisuusrikosten avulla rahoitetaan kotimaan jihad-liikkeen käynnistämistä.
Tämänhetkisiä esimerkkejä: Ranska; alkamassa Englannissa ja Hollannissa
4. Yksittäisten poliisien tai aktiivisten islaminvastustajien murhia tapahtuu tietyllä taajuudella, ja niillä on selkeä poliittinen viesti. Ilmaantuu järjestäytynyt maanlaajuinen islamistiliike, ja jotkin moskeijat luopuvat islamin liberaaleista versioista, joita on käytetty harhautuksena islamisaation alkuvaiheissa (1–3). Perustetaan no-go-alueita, joissa militantit keräävät veroa yrityksiltä ja yksityishenkilöiltä, ja näiden alueiden ulkopuolella tapahtuu yksityishenkilöiden kiristystä. Epävirallisia tai tässä vaiheessa jo virallisia shari’a-tuomioistuimia käytetään toistuvasti tavallisten tuomioistuinten korvaajina ”vapautetuilla” alueilla. Yhteiskunnan ei-muslimiväestön keskuudessa aletaan perustaa puolisotilaallisia joukkoja. Kansallismieliset jihadinvastaiset puolueet nousevat nopeasti tärkeäksi tekijäksi poliittisessa elämässä. Kantaväestön white flight, muuttaminen pois ongelma-alueilta, lisääntyy merkittävästi.
Tämänhetkisiä esimerkkejä: alkamassa Ranskassa
5. Poliiseja, opettajia ja tunnettuja poliittisen islamin vastustajia murhataan toistuvasti. Tapahtuu väkivaltaisia yhteenottoja ja jopa satunnaisia tulitaisteluja jihadistien ja poliisien välillä ”vapautettujen” alueiden ympäristössä ja ulkopuolella. Militantit alkavat avoimesti kulkea aseistettuina ja julistaa kauaskantoisia poliittisia tavoitteita, esimerkiksi tietyn alueen tai koko maan ottamista haltuun. Islamin liberaalit läntiset versiot katoavat täysin monista moskeijoista, kun jihadisteillä ei ole enää tarvetta harhauttaa kantaväestöä, ja äärimieliset muslimit lisäävät painostusta vielä maltillisina pysyneitä moskeijoita kohtaan. Ei-muslimiryhmien puolisotilaalliset joukot voimistuvat ja alkavat aika ajoin osallistua tulitaisteluihin. Eri uskontojen edustajien välinen fyysinen välimatka kasvaa yhteiskunnassa. White flightin, kantaväestön poismuuton, kasvusta alkaa tulla kansallinen ongelma. Kovan linjan kansallismieliset puolueet syrjäyttävät passiiviset hallitukset ja passiiviset poliittiset puolueet.
Tämänhetkinen esimerkki: Etelä-Thaimaa
6. Myös valtion asevoimia aletaan toistuvasti käyttää islamistien suurimpia ryhmiä vastaan. Maahan perustetaan kansalliset kodinturvajoukot, joiden on määrä estää yksityisten puolisotilaallisten joukkojen kasvaminen ja ottaa päävastuu kansalaisten suojelemisesta. Islamilaiset liikkeet järjestävät kampanjoita, joilla media ja väestö pyritään vakuuttamaan, että niillä on oikeus hallita tiettyjä muslimivyöhykkeiksi julistettuja alueita. Vastustajia ja tunnettuja henkilöitä murhataan ja kidnapataan toistuvasti ja nuorten muslimimiesten on pakollista osallistua jihadiin. ”Vapautetuilla” alueilla tapahtuu säännöllistä yritysten ja yksityishenkilöiden verottamista, ja noiden alueiden ulkopuolella asuvia kansalaisia kiristetään. Jotkin muslimiryhmittymät auttavat hallitusta, kun taas jotkin julistavat olevansa neutraaleja. Muslimijohtajat voivat käyttää vaikutusvaltaansa heidän itsensä masinoimien levottomuuksien hillitsemiseksi osoittaen tällä tavoin kykenevänsä palauttamaan järjestyksen.
Tämänhetkinen esimerkki: Filippiinit
7. Laajan mittakaavan sotilaallisia yhteenottoja, joissa armeijan joukot taistelevat muslimiryhmien kanssa tiettyjen maantieteellistä alueiden tai koko maan hallinnasta. Ei-muslimien puolisotilaalliset joukot ja kansalliset kodinturvajoukot tukevat armeijaa. Kaupunkialueilla tapahtuu laajamittaista tuhoa aiheuttavia levottomuuksia, julmuuksia, terrori-iskuja ja teloituksia. Muslimien ja ei-muslimien ehdoton erottaminen johtaa väestön suuriin muuttoliikkeisiin. Naapurimaat ja NATO osallistuvat taisteluihin.
Esimerkki: Libanon 1970-1980-luvuilla
***
Islamisoitumisen estämiseksi on olennaista korvata monikulturismi kulturismilla. Islamia ei pidä kohdella uskontona, jollainen se ei todellisuudessa ole, vaan fasismin kaltaisena totalitaarisena militaristis-ekspansiivisena ideologiana, jonka eteneminen on tarpeen pysäyttää ja joka ei missään nimessä tarvitse erityissuojelua uskonnonvapauden nimissä sen enempää kuin muutkaan totalitaariset ideologiat.
Joukkomuutto muslimimaista on lopetettava ja muslimimaahanmuuttajien vapaaehtoista paluuta kotimaihinsa kannustettava. Rikoksiin syyllistyneet ulkomaalaiset ja rikolliset, joilla on kaksoiskansalaisuus, on kansallisuuden riistämisen jälkeen karkotettava, samoin kuin väkivaltaisen jihadin lietsojat. Sananvapauden asemaa on vahvistettava, eikä missään tapaukssssa tule suostua muslimien ja monikulturistien vaatimuksiin kieltää islamin kritisoiminen. Maahanmuuttajat on pantava allekirjoittamaan laillisesti sitova sopimus siitä, että he noudattavat perustuslakia ja kunnioittavat länsimaisia vapauksia ja ihmisoikeuksia pyrkimättä rajoittamaan niitä oman yhteisönsä edustajien tai muiden osalta; ts. muuttamalla maahan sitoutuu siihen, että antaa muslimiveljilleen ja -sisarilleen täyden vapauden hylätä islam, ottaa jokin toinen uskonto tai olla uskonnoton, seurustella ja avioitua vapaasti kenen kanssa haluaa ja elää länsimaisen elämäntavan mukaisesti. Sopimuksen rikkomisesta seuraa karkotus.
Moskeijat ja islamilaiset kulttuurikeskukset ja koulut on suljettava, mikäli niissä propagoidaan Koraanin ja sunnan mukaisesti muslimien eristäytymistä muusta yhteiskunnasta tai lietsotaan länsivastaista vihaa ja jihadia, ja moskeijoiden on suostuttava olemaan jatkuvan ympärivuorokautisen tarkkailun alaisia. Uusien moskeijoiden rakentamista ei tule sallia niin kauan kuin Saudi-Arabian kaltaisissa maissa ei ole samanlaista uskonnonvapautta kuin lännessä.
On tarpeen perustaa Pro Köln ‑tyyppisiä kansanliikkeitä. Nykyisistä heikoista johtajista on hankkiuduttava mahdollisimman pikaisesti eroon, ja heidän tilalleen on äänestettävä rohkeita ihmisiä, jotka eivät pelkää tarttua islamisoitumisen aiheuttamiin ongelmiin ja ryhtyä toimenpiteisiin niiden estämiseksi.
Linkkejä
- The Declaration of Human Rights vs. the Quran (Youtube)
- Ayaan Hirsi Ali Interviewed On Swedish Television (Youtube)
- Ayaan Hirsi Ali on FOX News Sunday (Youtube)
- Ayaan Hirsi Ali Interviewed On Channel 4 (Youtube)
- http://www.youtube.com/user/STOPShariaLAWnow (Youtube)
- Islamic Multiculturalism — By Jamie Glazov. FrontPageMagazine.com 11.2.2008
- International Free Press Society
- Multicultural Grievance. Posted by Cobra Sarong
Lähteitä
-
Ibn Hisham: Profeetta Muhammadin elämäkerta. Suom. ja esipuhe: Jaakko Hämeen-Anttila; alkusanat: Ahmad Kuftaro. Helsinki: Basam Books.
-
Ibn Ishaq: The Life of Muhammad. A Translation of Ibn Ishaq’s Sirat Rasul Allah. Translated by A. Guillaume. Oxford University Press, 1955.
-
Islam 2007, DVD = Islam: What the West Needs to Know, 2007. Starring: Robert Spencer, Walid Shoebat, Bat Ye’or, Serge Trifkovic, Abdullah Al-Araby. Director: Gregory M. Davis. Quixotic Media, DVD. (Tekstitetty suomeksi.)
-
Koraani [suom. Jaakko Hämeen-Anttila]. 4. p. Helsinki: Basam Books, 2005.
-
Hämeen-Anttila, Jaakko, 2001: Islam-taskusanakirja. Helsinki: Basam Books.
-
Hämeen-Anttila, Jaakko, 2004: Islamin käsikirja. Otava.
-
Spencer, Robert, 2007: Totuus Muhammadista, maailman suvaitsemattomimman uskonnon perustajasta. Alkuperäisteos: The Truth About Muhammad (2006). Hyvinkää: Cranite.
