Utopia ja sen toteuttajat

Coca-Cola-mainos “I’d like to teach the world to sing in perfect har­mony” vuodelta 1971 ku­vaa hyvin moni­kulturistin tuntoja ja pak­ko­miel­let­tä opettaa kaik­kia vei­saa­maan yhdessä mo­­ni­­kul­turis­min au­tuut­ta ylistävää virttä.

Monikulturismi nykyi­sessä, yhä totalitaristi­sempia piirteitä saavassa muodossaan on ideolo­gia, jonka tavoitteet ovat tiettyyn pisteeseen asti yhtäläiset is­lamin milita­ristis-ekspansiivisen po­liittisen ideologian kanssa. Niin mo­ni­kul­tu­ris­tit kuin ji­hadistit­kin näkevät länsimai­sen kult­tuurin ja elämänta­van tavalla tai toi­sella rappiollisena tai vä­hin­täänkin yliarvostettuna ja syyllisenä mitä erilai­simpiin maa­ilman on­gelmiin, ja niinpä nuo mo­lemmat ideologiat pyrkivät syrjäyttä­mään sen nykyisestä ase­mastaan. Siinä missä moni­kulturistit ha­lua­vat tällä tavoin antaa tilaa muille kult­tuureille, mus­limit halua­vat käyt­tää tilaisuu­den hy­väksi alis­taakseen kaikki muut islamin yli­vallan (al-taq­hal­lub) alle. Islamin pe­rimmäisenä pää­mää­ränä on koko maailman alis­tami­nen Allahin shari’an alaisuu­teen, eikä nyky­päi­vänä mikään edesauta tuota päämää­rää te­hok­kaammin kuin monikulturismi.

Samalla kun tämä artik­keli on tut­kielma proto­tyyp­pisen monikulturis­tin ideo­lo­gis-psy­ko­lo­gi­sesta pro­fiilista, se kes­kittyy monikulturismin mukanaan tuo­maan kes­kei­seen ongel­maan, jo­hon suh­teutet­tuina kaikki sen muut ongelmat ovat varsin mar­gi­naalisia: modernin länsimaisen arvo­maailman ja isla­min keski­ai­kaisen men­ta­li­­teetin yh­teen­tör­mäyk­­seen.

Islamin ydin muodostuu Koraanista ja sunnasta, jotka toimivat islamin lain eli shari’an kes­keisinä lähteinä. Koraani perustuu pro­feet­ta Muhammadin saamiin “ilmes­tyksiin”, ja sun­na puolestaan tar­koittaa Muhammadin esi­mer­kil­listä elämäntapaa ja sen tarjoamaa ikuista mal­lia kaikille muslimeille (Hä­meen-Anttila 2001: 19-20, 28). Tieto sunnasta on peräisin nk. ha­­ditheis­ta; shari’an kan­nalta tärkeimmät hadith-kokoelmat ovat al-Bukhari ja al-Muslim se­kä Sunan Abu-Dawud. Koraa­nin ja hadithien jäl­keen islamin kolman­neksi arvostetuin läh­deteos sunnan osalta on Ibn Isha­qin (k. 766) laatima ja Ibn Hishamin ly­hen­tä­mä ja toi­mittama (k. 833) auktoritatiivinen pro­feetta Mu­ham­ma­din elä­mä­kerta (Sirat Rasul Allah).

Lähtökohtana ta­saver­taisuus

Islamin tavoin monikulturismi on epäjoh­donmukai­nen ja tunne­poh­jainen ideologia, jonka sisäiset risti­riitai­suudet eivät ole sen kan­natta­jien päällimmäi­senä huolenai­heena. Erityi­sesti ajatus ihmisten vä­lisestä tasa-arvosta on jotain, mihin moni­kul­tu­ristit mielellään tunteel­lisesti vetoavat mutta mitä he itse soveltavat hyvin valikoi­valla ja omia tar­koitusperiä pal­velevalla ta­valla. Monikulturismin eräänä pe­ruslähtökoh­tana on aja­tus, jonka mu­kaan kaikki ihmiset ovat synnynnäi­sesti pe­rustavan­laatui­sella tavalla yhtä­läisiä ja tasa-arvoi­sia, kuten YK:n yleismaa­ilmallisen ihmisoi­keuksien julis­tuksen ensim­mäisessä artiklassa sanotaan: ”Kaikki ihmiset syn­tyvät vapaina ja tasa­vertaisina arvoltaan ja oikeuksil­taan. Heille on an­nettu järki ja oma­tunto, ja hei­dän on toi­mittava toisi­aan kohtaan veljeyden hen­gessä.”

Ihmisten välistä ta­sa­vertaisuutta on mahdol­lista perus­tella eri tavoin. Monille auktori­teettius­koisille riittävä pe­rustelu on se, että asia on todettu em. YK:n ihmisoikeuk­sien julistuksessa vuonna 1948. Ta­savertaisuus tässä mie­lessä on kui­tenkin kaikkea muuta kuin van­kalla pohjalla. Odotettavissa on, että YK kumoaa ju­listuk­sensa ja korvaa sen shari’aan perustu­valla Kairon ih­misoikeus­ju­listuk­sella (1990), joka ei tunnusta ih­mis­ten, su­kupuolten ja uskontojen tasa­vertaisuutta, vaan julistaa islamin ylivertai­suutta ja edellyttää kaik­kien alistumista shari’an alaisuuteen. Ensi aske­leet tähän suuntaan on jo otettu, kun YK:n ihmis­oikeusneu­vosto päätti Pakis­tanin ehdotuk­sesta 26.3.2009 rajoittaa sa­nanvapautta ju­listamalla ”us­kon­non”, ts. islamin, kriti­soimisen ih­misoike­us­rikko­mukseksi. Mitä tulee islamin käsi­tykseen ihmisar­vosta, sitä voi ha­vainnollistaa esi­merkillä Saudi-Arabian lainsää­dännöstä. Shari’a määrää taposta ran­gaistukseksi veri­koston, mutta omaisten suostu­muksella rikos on mahdol­listaa so­vit­taa myös veri­ra­halla, joka mää­räytyy uskon­non ja suku­puolen mu­kaan seu­raavasti: musli­mimies 100 000 riyalia (n. 20 320 €), muslimi­nai­nen 50 000 riyalia, kristitty mies 50 000 riy­alia, kristitty nainen 25 000 riyalia, hin­du­mies 6 666 riy­alia, hindu­nainen 3 333 riy­alia.

Monikulturismin eli islamisoitumisen edetes­sä voimis­tuvat vaati­mukset ot­taa käyt­töön sha­ri’a yhä suuremmissa määrin Euroopassa, ja mo­nissa Eu­roopan maissa epävi­ralliset tai jo­pa vi­ralliset shari’a-tuo­miois­tuimet ovat­kin jo ar­ki­päivää.

”Ne, jotka sanovat, että islam on tasa-arvon us­konto, va­lehtele­vat isla­mia vastaan”, toteaa sheikki Muham­med Sa­lih Al-Mu­najjid fatwas­saan (ks. Islam Q&A:1105) viita­ten sii­hen, että Ko­raani (39:9) ei hy­väksy minkään­laista aja­tusta tasa-arvosta, kuten esi­merkiksi näke­mystä yhdenvertai­suu­desta musli­mien ja ei-musli­mien välillä. Hän jatkaa: ”Jokainen mies tietää, ettei ole hyväksyt­tävää sanoa, että mies on yhden­vertainen naisen kanssa.” Kuten tunnettua, kris­tinuskossa sitä vastoin arvoste­taan ih­misten yh­den­vertai­suutta. Kris­tityt saattavat pe­rustella sitä aja­tuk­sella, jonka mu­kaan kaikki ovat saman­ar­voisia Ju­malan kas­vojen edessä, tai pitä­mällä esimerkki­nään Jee­susta, joka suhtautui rakasta­vasti kaikkiin ih­misiin näiden taus­tasta riippumatta ja neuvoi muitakin rakastamaan kaik­kia, jopa vi­hollisiaan.

Ateistit puolestaan saat­tavat ajatella, että kaikki ihmiset koostuvat sa­malla tavoin al­keishiuk­kasista tai jakavat poh­jimmiltaan sa­man, kaik­kia yh­distävän kvantti­kentän, joka edus­taa ava­ruuden koko materi­aa­lista si­sältöä, joten fysi­kaalisesta todelli­suu­desta ei näin ollen näyt­täisi löytyvän perusteita ainakaan ihmisten väli­selle eriarvoi­suu­delle. Tasaver­taisuutta voi myös yrittää perustella erilaisilla rationa­listis-huma­nisti­silla tai evo­luutio­psy­kolo­gi­silla pohdin­noilla tai vaik­kapa sellaisella utilita­risti­sella oletta­muksella, jonka mu­kaan ih­mis­ten kohte­lemi­nen yh­täläi­sesti on paras tapa onnel­lisuu­den mak­simoimi­seksi. Eräät ovat sitä mieltä, että tällaista tasa-arvoista koh­telua tulisi soveltaa myös eläi­miin tai peräti kaikkeen elolli­seen luon­toon, jolloin ihmis­elämä ei näyttäydy muita elämän­muotoja missään suhteessa ar­vok­kaam­pana. Joh­to­­pää­tel­mään ta­sa­vertai­suudesta voi päätyä myös nihi­lististen nä­ke­myk­sen kautta: jos mil­lään ei ole arvoa sinänsä, niin mil­lään ei ole lop­pujen lo­puksi mi­tään vä­liä, joten kaikki on mie­lettömyydes­sään sa­manar­voista. Usein kult­tuuri- ja moraali­relati­vismin taus­talta ei löydy niin­kään aitoa kunnioi­tusta eri kulttuu­reja, us­kon­toja ja mo­raa­lijärjes­telmiä kohtaan, vaan pi­kemminkin tämän­kal­taista ni­hilististä ja eri­tyisesti kris­tinus­koa hal­vek­si­vaa asennetta; niinpä monet ovat löy­täneet monikulturis­mista ja islamin puolus­te­lemisesta so­pi­van pur­kautumis­kana­van tur­hautumi­sensa il­maisemiksi.

Ajatus ihmisten ta­saver­taisuudesta, perustel­tiinpa sitä sitten kuinka hy­vänsä, on eräs länsi­maisen kult­tuurin perus­ar­voista, ja siihen liittyy olennaisella tavalla nä­kemys, jonka mukaan ih­misiä tulee – kohtuu­den ja järjen rajoissa – koh­della yhdenvertai­sesti elämän eri osa-alu­eilla. On­gelmaksi tasa­ver­taisuuden periaate muodostuu kui­ten­kin silloin, kun sii­hen liit­tyvä oletta­mus ihmisten pe­rustavanlaa­tuisesta yhtä­läisyy­destä laajen­netaan kos­kemaan sellai­sia asioita, kuten menta­liteettia tai uskonnollisia ar­voja ja tavoitteita, joi­den osalta ihmi­set eivät tosiasi­assa ole yhtäläisiä, ja kun tätä dogmia ih­misten pinnallisten eroa­­vaisuuk­sien alla pii­le­västä yh­täläisyydestä halu­taan pitää yllä oike­uttamassa sen varaan rakennettuja utopioita. Tä­män muunnelma on se, että erilaisuuden ole­massaolo esi­merkiksi kulttuuri­käytäntö­jen ja mo­raa­likäsitysten osalta kyllä tun­nuste­taan, mutta noita erilaisuuksia pide­tään joko mer­ki­tyk­set­töminä, mikä itse asiassa samalla mitätöi mentaa­lisen kult­tuuri­perinnön ja arvomaailman asiana, jolla olisi merkitystä kulttuu­rien edus­tajille it­selleen tai ylipää­tään kenelle­kään, tai noita eri kult­tuurien arvoja, käy­tän­töjä ja moraali­käsi­tyksiä pidetään keske­nään ta­sa­vertaisina, millä halutaan kiistää mah­dollisuus aset­taa ne kriit­tisen erittele­vän arvi­oin­nin koh­teeksi ja sen myötä arvo­järjestyk­seen joil­lakin univer­saa­leilla kri­teereillä. Tämänkal­tai­sen kult­tuuri- ja mo­raalirelati­vismin puolustajat kui­ten­kin igno­roivat sen näkökul­man, että myös länsi­maisella kulttuurilla on omat erityispiir­teensä, joista kes­keisiin lu­keutuvat nimen­omaan kriitti­syys ja ajat­telun- ja sananva­paus. Mo­der­nista länsi­mai­sesta maal­listu­neesta näkökul­masta kulttuurien tasa­vertai­nen kohtelu tarkoittaa ennen kaikkea sitä, että mitä ta­hansa saa ajatella, ky­seen­alaistaa, kriti­soida ja il­maista ilman, että mi­kään kult­tuuri tai us­konto olisi pyhyy­dessään kriittisen arvi­oin­nin ylä­puo­lella.

Monikulturismin uto­pia

Millainen sitten on monikulturismin utopia? Nykyään läpi poliittisen kentän le­vin­neen monikulturis­min juuret ovat vah­vasti va­semmisto­lai­suu­dessa ja vih­reiden maa­ilman­katsomuk­sessa, joten aluksi on hyödyl­listä luoda lyhyt katsaus näi­hin poliit­tisiin ide­olo­gioi­hin ja niiden psy­kologi­siin taus­tavai­kutti­miin.

Kuten tunnettua, kom­munismi pe­rustuu mate­rialisti­seen maailman­kat­somukseen, ja sen utopiana on luo­katon yhteiskunta, jossa tuo­tantoväli­neet ovat yh­teis­omis­tuk­sessa ja kaikki ihmiset pää­sevät naut­timaan yh­täläi­sesti materi­aalisesta vaurau­desta. Kapi­talismin on­gelmana kom­munistit pi­tävät tulojen epätasaista jakautumista, minkä kat­sotaan johtu­van siitä, että tuotantovälineet ovat suhteellisen pie­nen ih­misryh­män hal­lussa. Rat­kaisuna tähän on­gel­maan kommu­nistit pitä­vät ka­pi­­ta­lis­ti­sen järjes­tel­män ja sen sym­bo­lien tuhoa­mista, tuotantovä­lineiden ”sosiali­soi­mista” sekä vallan kaap­paa­mista vä­liaikai­sesti työväenluo­kalle, ja tämä kaikki se­litetään oikeu­denmu­kai­suudeksi vedo­ten ihmisten tasavertai­suuden periaatteen to­teuttamiseen. Pohjim­miltaan kuiten­kin kom­mu­nismi kumpuaa ka­teudesta ja pahan­suopuudesta mate­riaali­sesti vauraam­pia koh­taan, ha­lusta syöstä hei­dät alas etu­oi­keu­te­tusta ase­mas­taan ja anastaa heiltä hei­dän omaisuu­tensa omaan käyttöön. Sosialismin perus­idea on jotakuinkin sama, joskin sen mene­telmät ovat mal­til­li­sem­mat. Moniin nuoriin vetoaa ni­hilisti­siä ja vallan­ku­mousro­manttisia pohja­vireitä omaava anar­kismi, joka ei kaihda mella­kointia, tois­ten omaisuuden tu­hoamista ja väki­val­taa kapinoides­saan järjestäyty­nyttä yhteiskuntaa ja esivaltaa vastaan ja to­teuttaessaan utopi­aansa yhteis­kun­nasta, joka on vapaa kai­kenlai­sista taloudelli­sista, yhteiskunnallisista ja so­siaali­sista valta­hierarki­oista. Yh­teistä näille kai­kille vasem­mis­to­laisille ideologi­oille on jonkin­laa­tuinen ja ‑asteinen länsivastai­suus, mikä voi tarkoittaa mitä eri­laisimpien län­simai­seen yhteis­­kunta­jär­jes­telmään, elämänta­paan ja kulttuuriin as­sosioituvien asi­oiden vastusta­mista, mutta mikä usein konkretisoi­tuu sil­mittömäksi vihaksi ja hal­vek­sun­naksi länsi­maista va­paata si­vilisaa­tiota globaa­lilla tasolla puo­lustavaa Yhdys­val­toja ja sen liit­tolai­sia, erityisesti Isra­elia, koh­taan. Va­semmiston sym­pa­tiat ovat puolestaan yleensä kaik­kien niiden puolella, jotka pitävät Yh­dysvaltoja ja Israe­lia vastustajinaan.

Monikulturismin toi­sena keskeisenä taustai­deologiana on vihreä maail­­man­kat­so­mus. Vih­reiden utopia on rauhan­omainen, moninaisuutta ja yhdenvertaisuutta ar­vostava ja erilai­suutta suvait­seva yhteiskunta, jossa materiaalisia ja ta­loudellisia arvoja tärke­ämmässä asemassa ovat ym­päristön­suojelulli­set arvot. Vihreään ideolo­giaan olennai­sesti kuu­luvan suvaitsevai­suuden voi katsoa juontuvan alun pe­rin 60-luvun hip­pi­aatteesta, joka ky­seen­alaisti keski­luokkaisen mate­rialismin ja ura-ajattelun ja ihannoi huumei­ta ja va­paata rak­ka­utta ka­pinoi­den tuon ajan tiukkaa sek­suaa­linor­mistoa vas­taan. (Lue myös artikkeli Poliittisen korrektiuden synty, jossa kuvataan, kuinka ”seksuaalista vapautumista” – ja ylipäätään itsekeskeisen, hedonistisen nautinnon mak­si­moin­nis­ta – tuli yksi keskeisistä osa-alueista kulttuurimarxistien taistelussa län­si­mais­ta yhteis­kun­taa vastaan.)  Myös vih­­reille leimalli­nen pasifismi on osit­tain peräisin hip­piaatteesta, osittain taas Neu­vosto­liitto- ja ara­bi­sym­pa­ti­ois­taan tun­ne­­tus­ta 80-lu­vun vasem­­mis­tolai­sesta rau­hanliik­keestä, joka keskittyi vastusta­maan yksipuoli­sesti Yh­dysvaltain ja sen liitto­lais­ten aseva­rus­telua ja voi­mankäyt­töä. Hippi-ideaali siitä, että saisi va­paasti elostella ja pössy­tellä kom­muunissa yh­teiskun­nan elät­tinä il­man tar­vetta tehdä itse töitä on vih­reässä retorii­kassa jalostunut va­sem­mis­tolai­seksi ihan­teeksi materi­aalisen vau­rauden tasa­­puoli­semmasta ja­kautumi­sesta niin pai­kallisella kuin globaalil­lakin ta­solla, ja halu saada hyväksyntä ja oi­keu­tus omalle jos­sakin suh­teessa ”vaihtoehtoi­selle” ja kenties muiden mielestä arvelut­tavalle tai poikkeavalle elämänta­valle on puettu yleväksi huoleksi eri­laisten vä­hem­­mistö­ryh­mien ja vam­maisten oi­ke­uksista.

Vihreiden vaihto­ehtoih­misten kes­keinen sa­noma maailmalle on se, että pinnallisista erois­taan huoli­matta kaikki ihmi­set ovat oikeastaan saman­laisia ja, kunhan vain us­kallamme koh­data toiseuden edusta­jia, huomaamme, että he ovatkin ai­van samanlai­sia ta­vallisia kunnon ih­misiä kuin me itse, joten meidän tulisi vapautua ennak­koluu­loistamme ja olla suvaitsevaisia toise­utta ja erilai­suutta koh­taan op­pien näke­mään ne pelkästään rikkau­tena ja voimava­rana. Yleis­tävä ku­vitelma siitä, että kaikki ihmiset ovat poh­jimmiltaan ”samanlaisia kun­non ihmisiä” selit­tyy osittain tendens­sillä proji­soida omaa ajat­telu- ja kokemus­maailmaa toisiin ihmisiin. Muiden kulttuu­rien edus­tajien ajatellaan pystyvän sa­manlai­seen va­paa­seen ajatteluun, johon länsi­maalaiset ovat tottuneet, ja heidän kuvitellaan ja­kavan jotakuinkin sa­manlaiset huma­nistiset perusarvot. Näin ei kui­tenkaan ole. Esi­mer­kik­si islamissa lapset ai­vo­pestään Koraa­nin käs­kyjen mu­kaisesti pie­nestä asti vihaamaan ja halveksimaan ”li­kaisia” vääräus­koi­sia ja kartta­maan kans­sa­käy­mis­tä näiden kanssa.

”Musli­mien on… kasvatet­tava lap­sensa ji­hadiin. Tämä on suurin hyöty ti­lanteesta: lasten kasvat­ta­minen jiha­diin ja vihaan juutalaisia, kristit­tyjä ja us­kottomia kohtaan; lasten kasvat­ta­minen ji­hadiin ja sii­hen, että jiha­din hiil­lokset syttyvät heidän sielussaan. Tämä on se, mitä nyt tarvi­taan.” (Sheikki Muham­med Salih Al-Mu­najjid, MEMRI 3.4.2005). – Ks. myös video Children of Jihad, joka kertoo pa­les­tii­na­lais­las­ten ai­­vo­­pe­sus­ta.

Niinpä projisoides­saan omaa koke­musmaail­maansa muihin musli­meilla on taipumus olla sellai­sen vai­nohar­haisen käsityksen vallassa, että vas­taavasti myös vää­rä­uskoiset vihaavat heitä ja pu­novat juonia heidän päänsä menoksi. Tämä selittää sen, miksi mus­limime­diat ovat pullol­laan ja viha- ja kosto­retoriik­kaa sekä mitä järjettömim­piä sala­juoniteori­oita muslimien joutumisesta juu­talaisten sio­nis­tien ja länsimaa­laisten ristiretke­läisten uh­reiksi:

Muslimioppinut sheikki Sadeq Abdallah bin Al-Majed, Sudanin mus­li­mi­vel­jes­kun­nan johta­ja, väittää, että Darfurin kriisiin syyllinen on länsi ja ennen kaikkea Yhdysvallat ja et­tä lasten rokotukset ovat juutalaisten ja vapaamuurareiden sa­la­liit­to mus­li­me­ja va­staan (Al-Jazeera TV, Qatar, 28.7.2007). Ks. myös irani­lainen tv-doku­mentti Harry Potter -eloku­­vista ja niihin liittyvästä satanistis-sio­nis­tis-hol­ly­woo­di­lai­ses­ta sa­la­­lii­tos­ta (IRINN, 15.12.2008).

Olettamus siitä, että ”kaikki ihmiset ovat oi­keastaan samanlaisia kun­non ihmisiä kuin me itse”, on siis it­ses­sään en­nakko­luulo, jota su­vait­sevaisuuden asia­mie­het yl­läpitävät ja liet­so­vat vierai­den kult­tuurien edustajia kohtaan – pit­kälti omien etujensa suoje­lemi­seksi. Jos ni­mittäin osoit­tau­tuisi, että tietyn kulttuuri­ryhmän edustajat eivät vas­taa­kaan tuota ennakkoluu­loa, se voisi johtaa ti­lantee­seen, jossa muut­kin vähem­mistö- ja vaihto­ehtoryh­mät – joi­den etujärjestönä vihreät toimivat – saattaisi­vat kiu­salli­sesti joutua suu­rennus­lasin alle. Näin ne jou­tuisivat luo­pumaan vaivihkaa saamas­taan etuoi­keu­desta olla ar­vostelun yläpuolella. Jos kaikki ihmiset to­della olisivat poh­jim­miltaan ”sa­manlaisia kunnon ihmi­siä”, ku­ten tuo ideologia väittää, silloin kenenkään ei pi­täisi olla huolis­saan asi­oiden totuuden­mukai­sesta tarkaste­lusta, mutta omasta koke­muksestaan tuon ideo­lo­gian kan­nat­tajat tietävät itsekin, että heidän väit­tämänsä ei to­dellisuudessa pidä paik­kansa, ja siksi he mieluummin sulke­vat sil­mänsä totuudelta, vää­ris­televät sitä tai pyr­ki­vät suvaitsevai­suuteen vedoten tu­kah­dutta­maan myös muiden ih­misten kriittistä ajattelua ja sa­nan­vapa­utta.

monikultturismin-aikapommi

Vihreä ideologia ja va­semmistolaisuus ovat hyvin lähellä toisiaan erityisesti korosta­essaan ih­misten välisen tasa­vertaisuuden periaatetta, jota ne sitten hyödyntä­vät omien poliittisten agendojensa ajami­seen. Vihreät myötäilevät va­semmis­ton länsi­vastai­suutta sen erilaisissa muo­doissa vierok­suen eri­tyisesti valta­kulttuu­rin kristil­lis-kon­serva­tii­­vis­ta ar­vo­maail­maa, jota he pitä­vät liian epäsu­vaitse­vana, ja muistaen syyllis­tää län­simaalaisia kai­ken muun ohessa maa­ilman ekologi­sista ongelmista. Mitä tulee monikulturis­min ideo­logi­seen cocktai­liin, siinä yhdisty­vät yhtäältä vihreän imelä yl­tiösuvait­se­vai­suus te­rästet­tynä akatee­missä­vyt­tei­­sellä kult­tuuri- ja moraali­re­lativis­milla ja toi­saalta järjen sumentava va­sem­mistolai­nen ide­aali materi­aali­sen vau­rauden tasa­puoli­sem­masta ja­kautumi­sesta globaalilla tasolla, mihin liittyen kaik­kien rikkaan län­nen ulko­puolelta tu­levien kat­sotaan olevan oi­keu­tettuja pää­semään osalli­siksi lännen hy­vin­voin­nista, toki sillä eli­tisti­sellä varauk­sella, että nämä ei­vät tule asu­maan ja syömään monikulturis­tin omaan kotiin tai sen vä­littö­mään lä­hei­syyteen. Se uto­pia, johon monikulturismi sitten tältä pohjalta täh­tää, on yhteis­kunta, jossa eri rotu­jen, us­kon­tojen ja kulttuurien edustajat elä­vät yh­dessä rau­hassa ja sovussa kadot­ta­matta omaa identi­teettiään.

harmonia

Monikulturistisen yhteiskunnan kaduilta ei todellakaan puutu väriä ja vä­ri­nää eikä rau­haa ja har­mo­niaa eri ro­tuja, us­kon­to­ja ja kult­­tuure­ja edus­ta­vien ih­mis­ten naut­ties­s­a sen eh­ty­mät­­tö­mis­tä rik­kauk­sis­ta ja voi­ma­va­rois­ta!

Mahtipontisuu­des­saan monikulturismin utopia vetää vertoja kom­mu­nismin utopialle, ja suo­rastaan häm­mästyttävää on se, millai­seen propa­ganda-ap­pa­raat­tiin ja toisin­ajatte­lijoi­den vai­noamiseen monikulturistit ovat valmiita tur­vautumaan pitääk­seen yllä kulis­seja utopiansa toteutta­miskelvollisuu­desta. Käytetyt mene­telmät on kuin suoraan omak­suttu syvän stag­naation aikai­sesta Neu­vostolii­tosta, eikä ole­kaan ihme, että kommu­nismin luhistumi­sen myötä monet entiset marxilaiset ovat löytä­neet monikulturis­mista ja sen liepeillä pyöri­vistä ”antirasisti­sista”, ”antifasis­ti­sista” ja muista epä­mää­räisistä ääriliik­keistä it­sel­leen uu­den ideologisen kodin. Nykyään senkal­taisia monikulturis­tisia sano­maleh­tiä, kuten Hel­singin Sano­mia, on luet­tava ri­vien välistä kuin aikoinaan Pravdaa. Esi­merkiksi jos ri­kosuutisen yhtey­dessä ei ole erik­seen mai­nittu, että epäilty on kanta­suomalai­nen, lu­ki­jat ovat jo oppineet tul­kitsemaan toi­mit­tajan viestin si­ten, että epäilty on erittäin todennäköi­sesti ulkomaa­lai­nen tai ulko­maa­lais­taustainen tumma- tai rus­keaihoi­nen musli­mimies. Usein tur­vaudu­taankin toi­seen neuvosto­leh­distöstä tut­tuun manööve­riin: it­sesensuuriin, vai­kene­mi­seen uuti­sista, joi­den vä­lit­tämä kuva maa­il­masta ei vastaa sallittua ideo­logiaa. Sen sijaan pals­ta­tilaa täytetään kiilto­kuvamaisilla menes­tys­tarinoilla ihmisistä, jotka esikuvallisesti to­teut­ta­vat ideo­lo­gian mukaista uto­piaa.

Miksi vasemmisto ei tuomitse muslimien suorit­ta­­­mia ter­ro­ri-isku­ja ja ihmis­oikeus­louk­kauk­­­sia? Front­Page-leh­den toi­mitus­pääl­likkö Jamie Glazov kertoo vasem­mis­ton pe­rim­­mäi­sis­tä tar­koi­tus­peris­tä.

Monikulturistien ”tie­dostavuus”

Vasemmistolaisessa ajattelussa kapitalistisen järjestelmän tuhoaminen, länsimaisen kult­tuu­rin valta-aseman romahduttaminen, ym­pä­ris­tön­suo­jelu, suvaitsevaisuus muita kult­tuu­reja ja uskontoja, eritoten islamia, kohtaan, feminismi ja seksuaalivähemmistöjen oikeuk­sien puo­lus­ta­mi­nen nivoutuvat erottamattomasti yhteen. Vi­her­vasem­mis­to­lai­­suu­­dessa is­lam nähdään liittolaisena yhteistä vihollista vastaan. Mutta kun islamin ylivallan kannat­ta­jat saavat tarpeeksi vahvan aseman yhteiskunnassa, en­sim­mäi­si­nä kärsimään jou­tu­vat ni­men­­omaan naiset, lapset, ateistit, sek­su­aali­vä­hem­mis­tö­jen ja muiden uskontojen edus­­tajat. William Lindin doku­mentti valaisee, kuinka nykypäivän poliittisen korrektiuden his­to­ria juontaa juurensa kulttuuriseen marxilaisuuteen, Frankfurtin kou­lu­kun­taan ja sen kriit­­ti­­seen teo­riaan sekä freudi­lai­suu­desta ammen­net­tui­hin poly­mor­fisen perver­sitee­tin ja seksuaa­lisen repres­sion ja vapau­tumisen käsitteisiin. Lue lisää: Poliit­ti­sen kor­rek­tiu­den syn­ty.

Monikulturistien ja yli­päätään vi­hervasem­misto­laisten itsekäsityk­seen sisältyy aja­tus, että he ovat tietyssä suh­teessa erityislaatuisia; se, mikä nostaa heidät ta­vallisten masso­jen ylä­puolelle on ”tiedosta­vuus”. Mitä nämä ”tie­dostajat” sitten tie­dosta­vat? He tie­dostavat mitä eri­laisimpia epäoikeu­denmukai­suuk­sia, epä­tasa-arvoi­suuk­sia, epä­eettisyyk­siä, epäekologi­suuksia ja muita epä­kohtia ja vää­ryyksiä. Yleensä kuiten­kin kulla­kin tiedostajalla on ta­pana tie­dostaa yksi kes­kei­nen epä­kohta, perus­on­gelma, jonka hän kat­soo johtavan kaikkiin muihin ongelmiin ja toi­mivan selityk­senä niille. Mikä olen­naista, tiedostaja tiedostaa li­säksi, että ky­seiseen on­gelma­tilan­tee­seen liit­tyy sel­keästi yhtäältä syylli­nen osapuoli, joka asen­teineen ja käyt­täy­tymisi­neen on yksin vas­tuussa sekä itse pe­ruson­gel­masta että kai­kista sen synnyt­tämistä lisä­ongel­mista, ja toi­saalta kärsivä osapuoli eli uhri, joka puoles­taan ei ole millään tavalla vas­tuussa ongel­matilan­teesta tai sen seu­rauk­sista. Esimerkiksi jo etukäteen uh­reiksi luo­kiteltujen muslimi­maa­han­muut­tajien kor­kea rikol­lisuus­aste voi­daan selittää seura­uk­seksi sosi­aali­sista on­gel­­mista ja köy­hyy­destä, joi­hin syyllisinä puo­lestaan pi­detään kanta­väestöä ja näi­den ra­sis­tisia asen­teita; tämän mallin mu­kaan musli­miri­kolliset eivät siis itse ole vas­tuussa omista rikok­sis­taan, vaan kaikki vastuu niistä lan­keaa jo ennakolta syylliseen rooliin nimetyn kanta­vä­estön osalle. Tällä ta­voin syy-seuraus­suhteet hahmote­taan ideologian nimissä väärin ja rikok­sen todelli­sesta syylli­sestä tehdään uhri ja to­delli­sesta uh­rista syylli­nen.

Monikulturismi vetää kärpäspape­rin tavoin puo­leensa sellaisia tie­dosta­jia, jotka pitä­vät lännen ihmisiä ja heidän arvo­maailmaansa, elä­mäntapaansa, val­takult­tuuri­ansa tai yhteis­kun­tajärjes­telmäänsä jossa­kin suhteessa epäonnis­tuneena, rappiollisena ja syyllisenä mitä erilaisim­piin maa­ilman epäkoh­tiin. Kolonia­lismi, im­perialismi ja risti­retkeily ovat tie­dostajien kie­routu­neessa mielessä eräänlaisia länsi­maa­laisten ih­mis­ten edelleen jatku­via rikoshankkeita ja perussyntejä, jotka oikeutta­vat kaiken kau­nan ja kosto­toi­menpiteet heitä kohtaan ja joiden sovittami­seksi monikulturismi on nyt oiva keino. Eikä toki sovi unohtaa län­nen uusinta juonta maailman köy­hien riis­tämiseksi: glo­baalia markkina­taloutta! Kuten edellä jo to­dettiin, tiedostajien erityi­sinä sil­mätik­kuina ovat Yhdys­vallat ja Is­rael – vapaan länsimai­sen elämänta­van maail­man­poliit­tisesti nä­ky­vimmät edustajat ja puolustajat.

Syyrialais-amerik­kalai­nen psykologi Wafa Sultan ker­too, kuinka islamin opetukset ruokki­vat terro­rismia. Hä­nen vastakeskus­teli­jansa alge­ria­lainen us­konnolli­sen po­litiikan pro­fes­so­ri Ahmad bin Mu­ham­mad tuo esille – aina inti­aa­neja myöten – keskei­set teemat, joil­la myös mo­ni­kultu­­ris­­tit pe­rus­te­le­vat Yh­dysval­tain-vastai­suuttaan. (Al-Ja­­zee­ra TV, Qa­tar, 26.7.2005)

Tiedostaja voi kat­soa lukeutuvansa myös itse länsi­maalaisten pahojen syyllisten jouk­koon. Taipumus nähdä syylli­syyttä itsessä, omassa elämäntavassa ja kulttuu­rissa se­littyy osittain juu­talais-kristil­liseen perin­teeseen kuulu­valla syyllisyys­kulttuu­rilla. Sen vaiku­tusta tehostaa eräs län­simaiseen ratio­nalis­miin ja ajat­­telunvapau­teen liittyvä erityis­piirre, joka on omalta osaltaan mah­dollista­nut lännen valta­van tie­teel­lis-tek­ni­sen kehityksen ja sen muka­naan tuoman niin mate­riaalisen kuin henki­sen­kin hyvin­voinnin: kyky itsekritiikkiin. Se tar­koittaa sekä ky­kyä vas­taanottaa ja hyö­dyntää toi­silta tulevaa kritiikkiä että kykyä tarkas­tella itseä kriitti­sesti, oppia mah­dollisista vir­heistä ja korjata tarvitta­essa omia näke­myksiään ja omaa käyt­täy­ty­mis­tään. Tä­män­kaltainen it­sekriitti­syyden elementti puuttuu lähes täydelli­sesti isla­mista ja muista häpäisynkostokulttuu­reista, joissa vallitsee tiukka so­siaalinen kont­rolli ja joissa omia vir­heitä ei uskalleta myön­tää pelä­ten kasvojen me­nettä­mistä ja häpeää yh­teisön sil­missä. Niinpä näissä kulttuureissa tois­­te­taan jatkuvasti samoja virheitä, ja ongelmista syyte­tään joko ulko­puo­lisia, islamin tapa­uksessa juutalaisia ja länsimaa­laisia, tai sitä, että omista perin­teistä ei ole pidetty tar­peeksi lujasti kiinni, vaikka juuri noista perin­teistä kiinni­pitä­minen on on­gelmien pe­rimmäi­senä syynä. Niinpä noidan­pyörästä ei ole ulos­­pääsyä. Etenkään isla­missa omia ajatuksia ja käyttäytymis­tapoja ei uskal­leta ky­seenalaistaa, koska vää­ränlaiset aja­tuk­set saattavat johtaa koh­talokkaisiin seu­rauk­siin: shari’a mää­rää kuo­leman­tuomion rangais­tukseksi kaikille niille, jotka us­kal­tavat kriti­soida pro­feetta Muham­madia ja luo­pua isla­mista ja shari’an tar­koin sää­telemästä isla­milai­sesta elämänta­vasta. Sitä paitsi Allah vihaa niitä, jotka kyse­le­vät liikaa kiis­tan­­alaisista us­kon­nol­lisista asi­oista (Sahih Bukhari 2:24:555).

Profeetta Mu­ham­mad: ”Jos joku vaihtaa islamin us­konsa, tap­pakaa hä­net.” (Sahih Buk­hari 9:84:57)

Entä keille sitten epä­kohtien tiedos­tajien maailman­kuvassa on va­rattu uhrin rooli? Tieten­kin kaikille ei-län­simaa­laisille, eten­kin jos nämä näyt­tävät täyttävän tietyt ul­konäkö- ja köyhyys­kriteerit ja poikkeavat kulttuu­riltaan ja us­kon­noltaan tarpeeksi länsi­maisesta pe­rinteestä. Esimer­kiksi japanilaiset eivät oikein tahdo sopia uhrin roo­liin, vaikka Yhdysvallat on sotinut heitä vastaan ja jopa pommittanut Japa­nia kah­della ato­mipommilla, mikä yleensä ottaen olisi val­tava plussa uh­rikandi­daa­tille. On­gelma on siinä, että japanilaiset eivät elä­mäntaval­taan poikkea tarpeeksi län­simaalai­sista ei­vätkä siksi ole myöskään tar­peeksi köyhiä. Li­säksi ulkonäkökri­tee­rit eivät täyty optimaalisella ta­valla, eikä japani­laisten uskon­nol­lisissa perin­teissä ole sellaista kon­fliktihakuisuutta, että se herättäisi erityisiä tun­teita länsimaalaisissa. En­täpä jälki­ko­lonialis­tisten mai­den asukkaat? Nyt kuulostaa jo erit­täin lupaavalta! Mutta jou­kosta on ensin rankat­tava pois sellaiset jälki­ko­lonia­listiset maat, jotka kuu­lu­vat läntiseen klik­kiin tai joissa ei ole musli­mienemmis­töä, kuten Yhdys­vallat, Aust­ralia, Hong­kong, Israel, Intia ja Etelä-Ame­ri­kan valtiot, koska näillä mailla menee hieman turhan hy­vin. Sitä vas­toin ulkonäkö- ja mui­den kriteerien osalta uhrin rooliin sopivat ihan­teel­li­sesti muslimienem­mistöisten jälki­kolonia­listis­ten maiden asuk­kaat, etenkin jos nämä ovat af­rik­kalai­sia. Täl­laisia ihmisiä koh­taan monikulturistit itsekin tun­tevat sen verran puista­tuksia, kun näke­vät heidän roikku­van jen­geissä jos­sain ase­man nurkilla, että taatusti myös muilla on en­nak­ko­luuloja voitetta­vina heitä koh­taan. Ja tieten­kin uhrit ovat su­ku­puo­leltaan en­sisijaisesti mie­hiä, jotka valkoisten miesten pitäisi ko­kea uhkaaviksi kil­paili­joik­seen. Mitä taas tulee noiden uh­rikansojen nai­siin, niin heille monikulturistit an­tavat lä­hinnä sta­tistin roo­lin, ei­vätkä heidän kär­simyk­sensä kiin­nosta monikulturis­teja suo­raan sa­nottuna pät­kää­kään. Heitä voi kyllä käyttää katu­kuvaa rikastutta­vina väriläikkinä, mutta kun noilla harmittomilla kä­vele­villä säkeillä ei ole tarpeeksi fetis­siarvoa, niin he ei­vät kelpaa yhtä hy­viksi nappu­loiksi mo­nikult­tuurisuus­pelissä kuin suu­rempaa kiiho­tusta aiheut­tavat, pyja­massa päi­visinkin laa­hustavat musli­mimie­het – aprikoi monikulturisti.

Monikulturistien liet­somat stereo­typiat ja en­nak­­ko­luu­lot

Monikulturistit luokit­televat ihmi­set kulttuu­reineen siis kahteen ryh­mään: pahaan län­teen ja hyvään ei-länteen; syyllisiin länsimaalaisiin ja heidän kaltoinkoh­te­lemiinsa ei-län­simaalai­siin uhrei­hin. Tällä ta­voin monikulturistien ”tiedostavuus” saa hei­dät hylkää­mään juhlapu­heissa ju­listetun tasaver­tai­suu­den peri­aatteen. Monikulturistit ei­vät suinkaan pidä kaik­kia kulttuureja tasa­ver­tai­sina, vaan he pitävät kaikkia ei-län­simaalaisia kulttuureja tasa­vertaisina ja siinä mie­lessä yhtä­läisen hyvinä, että niitä ei saisi eritellä ja arvi­oida kriittisesti sen tar­kem­min. Kritiikkiä ja ar­vostelua on lu­val­lista kohdistaa vain länsi­maalai­siin ja heidän yli­ar­vos­tettuun, rappiolli­seen ja ongel­malli­seen kulttuuriinsa ja elämän­tapaansa.

Maa­hanmuuttopo­litiik­kaan liitty­vässä tunteelli­sessa keskustelussa monikulturistien on vaikea olla pal­jas­tamatta ste­reoty­pisoivia asenteitaan ja utopistisia fan­tasioi­taan. Hauk­kues­saan kaikkia liian leväperäi­seen maahan­muuttopoli­tiikkaan kriittisesti suh­tautuvia hen­ki­löitä rasis­teiksi kommentoimatta lainkaan näi­den esittä­miä asia-argu­mentteja monikulturis­tit tule­vat samalla paljasta­neeksi, että maa­hanmuuttajat ovat heille it­selleen ensi­si­jai­sesti rodun edustajia ja lisäksi vieläpä sellai­sen ruskean tai tum­man rodun edusta­jia, joita kohtaan län­si­maa­lais­ten pi­täi­si heidän mie­lestään tun­tea ra­sisti­sia ennakko­luuloja. Niinpä moni­kul­tu­ris­teil­le maa­hanmuuttajat ovat ennen kaikkea tum­mia afrik­kalai­sia mus­limimie­hiä, uhreja, ja maahan­muut­tokriitikot puo­lestaan valkoi­sia länsi­maalaisia miehiä, syyllisiä, koska mielikuva tä­mänkaltai­sesta vastak­kainasette­lusta palvelee par­haiten mo­ni­kul­tu­ris­tien tavoi­tetta.

Kun puhe kääntyy työ­peräi­seen maa­hanmuut­toon ja mahdol­lisesti tu­le­vaan väliaikai­seen työ­voimapu­laan, monikulturistit antavat mielel­lään ja täysin epärealisti­sesti ymmärtää, että täy­sin vieraasta kult­tuurista tulevat, usein lukutai­dot­tomat ja huol­tosuh­detta entisestään kasvat­tavat pako­laiset tarjoai­sivat rat­kaisun myös sii­hen. Yleensä ottaen monikulturistit suh­tautuvat ajatuk­seen työpe­räisestä maa­han­muu­tos­ta perin nuivasti, sillä se herättää pelkoja sellais­ten osaa­jien saapumisesta maa­han, jotka eivät vastaa em. uhri­kriteerejä ja jotka siten saattaisivat pikemminkin hi­dastaa monikulturismin uto­pian to­teutta­mista. Sitä vas­toin ajatus hu­mani­taarisilla pe­rusteilla ta­pahtu­vasta maahan­muutosta on moni­­kul­­tu­­ris­­teil­­le eri­tyisen mie­luisa, koska se mah­dol­listaa tuon jalolta kals­kah­tavan ter­min alla kuljetuttaa maahan vai­vihkaa halut­tua, ulkoisesti so­pi­van nä­köis­tä ih­mis­ai­nes­ta, joka sovel­tuu uto­pian to­teut­tamiseen, samalla kun se mah­dol­­­lis­taa pitää yllä omaa hyvän ihmi­sen imagoa, mikä moni­kulturis­teille on kuitenkin loppujen lo­puksi tär­keäm­pää kuin todellinen huoli ihmi­sistä.

Samaan aikaan kun bio­logit pyrkivät vakuutta­maan, ettei ihmisrotuja ole ge­neetti­sestä näkökul­masta ole­massa, monikulturistit pitävät yllä ja is­kostavat rotu­tietoi­suutta jopa sellai­siin äärimmäi­syyk­siin asti, että he kääntävät shari’an kri­ti­soimisen­kin rotukysymykseksi, ikään kuin musli­mit muodos­taisivat oman ro­tunsa, ja syyttävät sen pe­rusteella islamiin kriit­ti­ses­ti suh­­tau­tuvia rasisteiksi. Mo­ni­kul­tu­ris­tit rodullista­vat mus­limit sa­masta syytä kuin he ro­dul­lis­ta­­vat maa­han­muut­­ta­jat­kin: se mah­dollistaa kaik­kien maahan­muuttopoli­tiik­kaan kriittisesti suh­tau­­tu­vien lei­maa­misen ra­sis­teiksi, minkä pi­täisi olla tehokas keino kaik­kinaisen sellai­sen kriitti­sen kes­kus­telun ehkäi­semi­seksi, joka voisi hai­tata ha­luttujen ihmis­mas­sojen siirtä­mistä länteen ja sitä kautta monikulturismin uto­pian to­teuttamista.

Edellä mainitun islam–rotu-asso­siaation näkö­kul­masta monikulturis­teille kovin kiu­sallinen on musli­mi­käännynnäisten pe­rustama Suo­men Isla­milainen Puo­lue, koska sen tun­netuimmat edus­ta­jat eivät tuulessa met­kasti hulmua­vista arabi­vaat­teistaan huolimatta vastaa ulkonäöl­tään ja kansalli­suudeltaan ha­luttua ide­aalia ja koska he eivät arkaile puhua ääneen tavoit­tees­taan shari’an käyttöönottami­seksi. Jos uskon­tojen ja kulttuu­rien rik­kaus olisi monikulturisteille to­della niin tär­keää kuin he antavat ymmärtää, hei­dän pi­täisi tervehtiä rie­murinnoin tätä kulttuuri­amme ri­kastut­tavaa musli­mien uutta etu­jär­jestöä ja olla ensim­mäisten jou­kossa alle­kirjoitta­massa sen kan­nat­taja­kortteja ja vaati­massa suvait­sevaisuutta sen tarjoamaa vaihto­eh­toista elämänta­paa koh­taan. Joka tapauksessa kenties vielä­kin suu­rempi kiusa moni­kul­tu­ris­teil­le on se, että monet tämän päi­vän tunne­tuim­mista islam­kriiti­koista, ku­ten Ay­aan Hirsi Ali, Wafa Sultan ja Nonie Dar­wish, ovat Af­ri­kasta tai Lähi-idästä kotoisin ole­via nai­sia, jotka ovat hy­länneet bar­baarisena pitä­mänsä isla­min ja puhuvat nyt län­si­maisen sivi­lisaa­tion ar­vojen puo­lesta – eläen siksi jatku­van tap­pouhan alla. Moni­kul­tu­ris­­teil­le tällaiset ovat täy­dellisiä epäih­misiä, jotka vaie­taan kuo­liaiksi ja joi­den muun­laista­kaan eli­mi­nointia ei katsot­taisi kovin pahalla.

Tässä Channel 4:n haastattelussa Ayaan Hirsi Ali mm. toteaa, et­tä ihmiset lännessä ovat kehottaneet häntä olemaan yhdistämästä naisten sor­ta­mis­ta is­la­miin. Ks. myös: Ayaan Hir­­si Ali “tiedos­ta­van” toi­mit­ta­jan Avi Lewisin hampaissa. Ayaan Hirsi Ali sanoo, että ne ame­­rik­ka­lais­vas­tai­set vasem­mis­to­lai­set, jotka nyt näkevät islamissa liit­to­lai­sen, ovat itse asias­­­sa mus­limien tap­polis­tal­la ensim­­mäis­ten jou­kos­sa, jos is­lam pää­see val­taan (ks. haas­tattelu ko­ko­nai­suu­des­saan). Ku­ten Bret Stephens to­teaa, edistys­­mielisen va­sem­miston flirt­tai­lu mus­­li­­mien kanssa on siinä mie­lessä mielen­­kiintoista, että islam vastus­­taa juu­ri niitä va­pauksia, joita vasem­misto on vii­­­meiset 40 vuotta puo­lus­­tanut.

Se, kuinka monikulturistit näkevät maahan­muuttajat vain hyvää tuotta­vana, lännen kult­tuurista maaperää rikas­tuttavana ho­mogeeni­sena bio­massana, jota voi tarpeen mukaan ri­potella aina sinne, missä kulttuurinen maaperä näyttää liian köyhältä ja lan­noitusta kaipaa­valta, on vakava asenne­on­gelma. Tuon näkemyk­sen mukaan maa­han­muuttajien kulttuu­ritaus­talla ei ole mer­kitystä heille itselleen eikä yli­päätään ke­nelle­kään; sen ei katsota vai­kuttavan heidän asenteisiinsa, käyttäytymiseensä, hei­dän sosi­aaliseen ja ta­loudel­liseen tilantee­seensa eikä heidän har­joitta­mansa rikollisuu­den määrään ja laatuun. Kuten Tanskan esi­merkki osoittaa, tämän­kaltainen suhtau­tumi­nen voi muo­dostua suureksi esteeksi järkevälle sosi­aali­työlle. Muslimitaus­taisten maahanmuutta­januorten parissa työs­kennellyt tans­kalais­psy­kologi Nicolai Sen­nels toteaa: ”Eri kult­tuureista tulevat ihmiset tarvitse­vat eri­laista tukea koh­datessaan vai­keuk­sia. On valta­va ero siinä, mil­laista apua esimerkiksi japa­nilai­nen, so­mali tai ame­rikka­lainen tarvitsee, jos hänellä on ongel­mia tai hän luo niitä.” Kirjas­saan ”Blandt kri­minelle muslimer: En psy­kologs erfaringer fra Kø­ben­havns Kommune” Sen­nels kuvaa keskei­set maahanmuut­toon liitty­vät myy­tit, joita monikulturistit yllä­pitä­vät: Ensim­mäi­nen myytti on se, että maa­han­muutta­jien välillä ei ole eroja. Toinen myytti on se, että maa­han­muutta­jien rikolli­suu­den syynä ovat sosi­aali­set on­gel­mat ja että maa­hanmuutta­jien kult­tuu­ritaus­talla ei ole siihen vai­ku­tusta. Kol­mas myytti on se, että us­kon­nolli­nen ää­ri­mieli­syys rajoittuu pie­niin pii­rei­hin. Neljäs myytti on se, että kulttuu­ri­silla ja us­konnolli­silla teki­jöillä ei ole merki­tystä maa­han­muutta­jien usein heik­koon so­siaali­seen ja talou­delli­seen tilantee­seen. (Lue lisää: Maahanmuuton myytit; EuropeNews 31.32009.)

Raportti Mal­mön kriittisestä tilanteesta yli kymmenen vuoden takaa (Fox News, 26.11.2004). Muslimien no-go-alueet ovat viime vuo­sina yleistyneet hälyttävästi Eu­roo­pas­sa.

Yhteiskunnan tur­valli­suuden ja hy­vinvoinnin takaa­miseksi tulevaisuu­dessa on tär­keää, että maahanmuut­tajien sosi­aalista ja taloudellista tilan­netta ja rikolli­suutta seu­rataan herkeämättä ja analysoidaan erit­täin tar­kasti suh­teutettuna ni­men­omaan heidän us­konnollis-kulttuuri­seen taus­taansa. Kaiken tä­män tie­don tulisi olla jul­kisesti saata­villa, jotta kansalaisilla olisi mah­dollisuus hyödyntää sitä va­litessaan edusta­jia eri vaa­leissa ja jotta viran­omaiset osaisivat ennalta varautua niihin tu­leviin ongelmiin, joiden sie­menet nykypoliitikot ovat lyhytnäköisellä moni­kul­tu­ris­tisel­la politii­kallaan kyl­väneet. Tällä het­kellä erityisesti maa­hanmuuttajien rikolli­suuden ja kulttuuritaus­tojen väliset yhteydet koetaan hyvin tu­lenher­käksi asiaksi, jota monikulturis­tien mielestä ei olisi korrektia tut­kia, pu­humattakaan tutkimus­tulosten julkaise­misesta. On täysin järjetöntä ja ylimielisen välin­pitä­mätöntä, että tällaista yhteiskun­nan kannalta kriit­tisen tärkeää tietoa ei saisi olla saata­villa, tai se tulisi pimittää pel­käs­tään siksi, että se voisi kyseenalais­taa monikulturis­min utopian. Mui­den maiden koke­musten perusteella on ilmeistä, että ongelman muo­dostavat ennen kaikkea ja lähes ai­noas­taan muslimi­taustaiset maahan­muuttajat. Isla­mi­soitumisen edetessä ja muslimien suhteel­lisen lukumäärän kasvaessa lisääntyvät ja voimis­tuvat myös kovan linjan muslimien äänen­painot. Län­nen moskei­jat ja islamilaiset kult­tuurikeskukset, joiden rakentamista Saudi-Ara­bia öl­jymiljoonillaan tu­kee, ovat jo suu­rimmaksi osaksi wahhabilaisten ja deobandien kal­taisten kovan linjan reformistien hal­lussa (The Times 7.9.2007), ja muslimiop­pineet näissä moskei­joissa ja kulttuurikes­kuk­sissa kutsuvat ji­had-velvolli­suu­tensa unohta­neita maallistuneita muslimeja takaisin isla­min alkuperäi­seen, puh­taaseen muotoon, joka glo­rifioi fyysistä jiha­dia, marttyyriutta ja sen myötä ter­rori-iskuja vää­rä­uskoisia vastaan. Niinpä mus­limi­ryhmien jatkuva tarkkailu on tar­peen myös Suo­messa, mikä nielee tulevaisuu­dessa valtavia taloudelli­sia resursseja, joille olisi hyödyllisem­pääkin käyttöä.

Dispatches: Undercover Mosque on dokumenttielokuva, joka paljastaa muslimien kak­si­naa­mai­­suu­den: se, mitä muslimit puhuvat moskeijoissa, on jotain aivan muuta kuin se, mitä he puhuvat jul­ki­ses­ti län­nen me­dias­sa. Taqiyya tarkoittaa muslimien us­konnollisesti sankti­oi­tua vel­vol­li­suut­ta valehdella muslimien suojelemiseksi ja islamin edun aja­mi­seksi.

Monikulturisti hyvän ja vastuun­tuntoisen kas­vat­­tajan roo­­lis­sa

Kuten edellä on käynyt ilmi, ”tie­dostavuus” pi­tää sisällään ensinnä­kin jonkin epä­koh­dan tie­dostamisen. Toinen vaihe on ih­misten jaka­minen niihin, jotka ovat syylli­siä ja vas­tuussa ky­seisestä epäkohdasta ja sa­malla kaikista sen synnyttämistä lisä­on­gel­mista, ja nii­hin, jotka ovat uh­reja ja jotka eivät ole millään tavalla vas­tuussa tuosta epäkoh­dasta tai sen synnyttä­mistä lisä­ongelmista. Syyl­listämiseen ja ur­hiutta­miseen kyt­keytyy erottamat­tomasti eriar­vois­taminen: kaikki, mikä liittyy syylli­seen, on pa­haa, rappiollista, epä­mo­raalista tai vä­hin­täänkin yliar­vostettua, ja kaikki, mikä liittyy uh­riin, on automaattisesti puoles­taan hyvää, eikä etenkään tätä jälkim­mäistä oletta­musta saa missään tapauk­sessa ryhtyä ky­seen­alaista­maan. Lisäksi tiedosta­vuuteen liittyy lä­hes poikkeuksetta enemmän tai vä­hemmän selkeä tunne tie­dostajan omasta tärkey­destä – vas­tuusta, joka lankeaa hänelle sen johdosta, että toi­sin kuin muut hän tie­dostaa epä­koh­dan ja sen, mistä se johtuu ja kuinka sen voi kor­jata. Niinpä hyvänä, vastuuntuntoi­sena ja oi­keudenmukai­sena ih­mi­senä tie­dostaja katsoo tehtäväkseen ryh­tyä toi­men­piteisiin epäkohdan korjaa­mi­seksi ja sen toistumi­sen estämi­seksi.

Monikulturistit ovat tyypillisesti edellä ku­vatun kaltaisia ”tiedos­tajia”. He esiinty­vät mielellään vastuul­lisina toi­mijoina, jotka kat­so­vat, että juuri heidän velvollisuu­tenaan on a) kor­jata se epäkohta, että muut ovat joutuneet län­si­maalaisten kaltoin­koh­telun uh­reiksi, b) var­mistaa, että se ei enää toistu, ja c) hyvittää kaikki vääryys pääs­tä­mällä nuo kaltoin­koh­dellut nyt osal­lisiksi län­simaisen yhteiskunnan vau­raudesta ja kutsu­malla heidät juh­lista­maan yhdessä tulevaa monikult­tuurista yh­teis­kun­taa. Noh, tuo yhteis­kunta on to­sin vielä vasta ra­kenteilla, mutta kyllä se saa­daan tuota pikaa val­miiksi, kunhan vain sopiva rotu-, kult­tuuri- ja us­kontokirjo on saatu haalittua ka­saan ja kapuloita rattaisiin pistä­vät rasistit ja ksenofobit on saatu vaiennettua. Muilta osin homman pi­täisi hoitua suht­koht on­gelmatto­masti ihmisten huomatessa, ettei­vät nuo ulkomaa­laiset ole omi­tui­sesta ulkonäöstään ja tavoistaan huo­limatta yhtään sen kum­malli­sempia kuin me itse. Ja saadaanpahan vä­hän li­sää väriä ja värinää, ek­sootti­sia makuja ja säve­liä tähän har­maaseen kulttuuriin, mikä te­kee näille ennak­koluuloi­sille, su­vaitsevaisuuskas­va­tusta kaipaaville impi­vaaralaisille vain ihan hyvää! – Tuumii monikulturisti.

Monikulturistin identi­teettiä leimaa oma­hyväi­nen, hol­hoava asenne; tarve näyt­täytyä itse hy­vänä, suvait­sevaisena, vas­tuun­tuntoisena ja oi­keudenmu­kaisena kas­vatta­jana ja nähdä muut holhottavina, ym­märtä­mättö­minä ja kas­va­tettavina lap­sina. Halu pitää kiinni viimeiseen asti tällaisesta hy­vän ih­misen ima­gosta on seli­tyk­senä sille, miksi mo­net monikulturistit ovat valmiita luo­pumaan kriitti­sestä järjenkäytöstä ja älyllisestä rehel­lisyy­destä; sulkevat umpi­mieli­sesti sil­mänsä ja korvansa kaikilta monikulturismin utopiaa ja löysää maahan­muutto­poli­tiikkaa kri­tisoivilta asia-argumen­teilta kommen­toimatta niitä lainkaan; kieltäytyvät it­se­pintai­sesti otta­masta asioi­sta sel­vää; vai­kene­vat passii­vi­sen rauk­ka­maisesti kuin puu­juma­lat, kun tar­peen olisi puolus­taa ajattelun- ja sa­nan­vapautta tai naisten ja las­ten oi­keuk­sia isla­min brutaaliuk­silta; le­vittävät ylimieli­siä, vä­heksyviä, hal­veksi­via, vää­ristele­viä ja avoi­men valheel­lisia väit­teitä maahan­muut­topolitiik­kaan kriitti­sesti suh­tautu­vista henki­löistä ja ovat yli­päätään ko­peudes­saan kuin seipään nielleitä. Yl­peys, ylimielisyys ja pelko kasvojen menet­tämisestä estävät monikulturisteja olemasta avoimia toisten esittä­mille argu­men­teille ja laa­jentamasta um­pi­mie­listä näkökul­maansa edes sil­loin, kun he itse­kin ymmärtävät ol­leensa väärässä. Onko kukaan näh­nyt itsestään ja nä­ke­myk­sistään leik­kiä las­kevaa monikulturis­tia? Ero on valtava, kun vä­kinäistä litur­gi­aansa toista­vien ja toisinajatte­lijoita halveksivien monikulturistien pö­nöttä­vää Kho­meini-imagoa ver­taa maahan­muutto­poli­tiik­kaan kriitti­sesti suh­tautu­vien selkeään ajatte­luun, huumoriin ja hul­vatto­maan it­seironi­aan.

Esiintyminen hy­vänä, vastuuntun­toisena ihmi­senä, joka katsoo tehtä­väkseen toisten holhoa­misen, kas­vattamisen ja ojentamisen, on rooli, jonka monikulturistit ovat omaksuneet lasten­kas­vatuksesta – tilan­teesta, joka liittyy ennen kaik­kea naisten ko­ke­musmaailmaan, ja monikulturismi onkin luon­teeltaan ja toimintata­voil­taan koros­tetun fe­miniininen lähes­tymis­tapa ongel­manratkai­suun. Samalla kun monikul­tu­risti mieltää it­sensä kasvatta­vaksi van­hem­maksi, hän infantili­soi vääryy­destä tai kal­toin­kohtelusta syyllistä­mänsä osapuolen tuh­maksi pojaksi, jota hän haluaa ojentaa nuh­tele­malla, uh­kailemalla, ki­ris­tämällä ja piiskaa an­tamalla niin, ettei kuriton käyt­täy­tyminen enää toistu, sekä pakot­tamalla tämän nöy­rästi pyytä­mään anteeksi ja hyvit­tämään pahat te­konsa vääryyden uhriksi joutu­neelle osapuolelle. Tämä toimii varoit­tavana esi­merkkinä kai­kille muil­lekin lap­sille siitä, kuinka sellaiselle tuh­malle pojalle käy, joka ei noudata kiltisti su­vaitse­vaisuus- ja monikulttuu­risuus­kasvatuksen opin­kappa­leita ja veisaa yh­dessä muiden kanssa monikulturismin au­tuutta ylistävää virttä. Noita ”muita lapsia”, jotka seuraavat tapahtumia ylei­sönä, monikulturisti pitää yli­mieli­seen ta­paansa epätiedos­tavina, arvosteluky­vyttö­minä ja helposti ma­nipu­loitavina ääliöinä, jotka nie­levät hyväuskoi­sesti kaiken, mitä mediassa sa­notaan, ja siksi monikul­tu­ris­tin pasmat me­nevätkin täy­sin se­kaisin, jos joku ei kunnioitakaan hä­nen aukto­ri­teetti­aan ja yksin­oi­keuttaan toimia yleisön kasvatta­jana, vaan jos­tain kuuluu soraääniä.

ojentaminen

Suvaitsevaisuuskasvatusta antava monikulturisti ojentaa kuritonta maa­­han­muut­to­kriitik­koa nuhtelemalla, antamalla piiskaa ja pak­ko­syöt­tä­mäl­lä hallitsemattomia siir­tolais­vir­to­ja mus­limimaista.

Vastaavasti monikulturisti infantili­soi uhriut­tamansa osapuolen sää­littä­väksi rau­kaksi, joka ei kykene itse pitämään omia puoliaan ja joka kaipaa nyt kaik­kea mah­dollista lohtua, helli­mistä ja lelli­mistä jou­duttuaan syyttä suotta tuh­man pojan kal­toin­kohtelun kohteeksi. Näi­den uhriuttami­ensa raukkojen ta­pauksessa moni­kul­tu­ris­tit menevät holhoamisessaan vielä pidemmälle kohdellen heitä syyn­ta­keet­to­mi­na avut­to­mina holhok­­keina, joita täytyy elättää ja paapoa kuin pientä lasta ja kasvattaa ta­voille eli ”kotouttaa”, mutta ei suinkaan sellaisilla me­ne­­telmillä, kuten to­rumi­sella, uhkai­lulla, ki­ris­tyksellä tai piis­kaami­sella, jotka on varattu tuhmia poikia var­ten, vaan lah­jon­nalla ja hemmot­telulla. Se, että näitä monikulturismin utopiaa varten maahan tuotettuja ”rikas­tuttajia” kohdellaan ikään kuin he olisi­vat syyntakeetto­mia silloinkin, kun he ilmi­selvästi ovat syyllistyneet rikoksiin tai rö­töksiin, mer­kit­see käytän­nössä sitä, että monikulturis­tit pi­tävät heitä ky­vyttöminä ym­mär­tämään syy-seuraus­suh­teita ja omien te­ko­jensa seura­uksia, ts. hieman jälkeenjää­neinä. Moni­kul­turis­tit kyllä palvo­vat näiden ih­misten käyttö­arvoa utopi­ansa toteut­tamiseen so­veltu­vina vä­riläis­kinä ja lyö­mä­aseina, joilla mät­kiä ja kouluttaa ra­sisteja, mutta sa­malla he alenta­vat heidät omassa ih­mis­­hierar­­kiassaan rasiste­ja­kin alem­malle tasolle.

Itseään Koraanin (3:110) määritel­män mukaisesti muita ihmisiä ylempinä pitävät mus­limit kokevat hol­hoa­­van asenteen eri­tyisen loukkaa­vana, ja ylhäältä päin tulevat pyrki­mykset integ­roida muslimit län­simai­seen yhteiskuntaan, jota he pitävät vain tietämättö­myyden välivai­heena (jahi­liyyah) ennen siir­tymistä shari’an käyt­töönot­toon, lietsovat vain lisää hei­dän länsi­vas­taista vi­haansa ja kaunaansa, etenkin koska islamin laki kiel­tää musli­meja elämästä väärä­us­kois­ten keskellä, pu­humattakaan siitä, että musli­mien olisi lail­­lista pitää heitä ystä­vi­nään:

Samurah on kerto­nut, että profeetta sanoi: ”Älkää eläkö vää­räuskois­ten kes­kellä, äl­kääkä se­koit­tuko heidän kanssaan, sillä se, joka elää tai se­koittuu hei­dän kanssaan, ei ole yksi meistä.” (Ker­tonut al-Bayhaqi 9/142; al-Haakim 2:/154. Hän on sanonut, että se on al-Bukha­rin ehto­jen mukai­sesti sa­hih.) (Islam Q&A:21530)

Muslimin ei ole lu­vallista ystä­vystyä väärä­us­koisen kanssa tai ottaa häntä lä­heiseksi ystäväk­seen, koska is­lam kut­suu meitä hylkää­mään vää­räuskoiset ja torju­maan hei­dät, koska he palvo­vat jotain muuta kuin Alla­hia. Al­lah sanoo: ”Uskovai­set, äkää ottako ystävik­senne ih­misiä, jotka ovat saaneet päälleen Alla­hin vihan (ts. juuta­lai­sia). He ovat luo­puneet tuonpuo­leisen toi­vosta ai­van sa­malla ta­voin kuin uskotto­mat ovat luo­puneet hau­doissa ole­vista.” (Koraani 60:13) (Islam Q&A:21530)

Muslimien vakaana ai­komuksena län­nessä ei ole suin­kaan integroi­tua, vaan he halua­vat elää yhdessä tois­ten musli­mien kanssa ja eristäytyä omiksi ghetoiksi, no-go-vyö­hyk­keiksi, joihin muut eivät ole tervetul­leita ja joita halli­taan shari’an mu­kaisesti. Näiden ghettojen muo­dostumista tuskin voi pidemmällä ai­kavälillä mitenkään estää, sillä län­si­maissa ihmiset saa­vat va­paasti valita oman asuinpaik­kansa. Ghet­toutu­mista nopeuttaa white flight, jonka voi Ruotsin koke­musten pe­rusteella olettaa alka­van viimeistään siinä vai­heessa, kun maahan­muutta­jien määrä ylit­tää 20 % pai­kal­li­sesta väes­töstä. Lisäksi ghet­toutu­mista vauh­dit­taa se monikulturismin utopian vaati­mus, että ei-länsimaa­laisten kan­sanryh­mien edus­ta­jien tulisi säilyttää al­kuperäinen kulttuu­ri­nen identiteet­tinsä muut­tamatta sitä. Esi­mer­kik­si min­kään­lais­ta apua ja turvaa ei ha­lu­ta an­taa mus­li­meil­le, jot­ka ha­luai­si­vat jät­­tää shari’an sää­te­le­män is­lami­­lai­sen elä­män­tavan.

Monikulturismin arkipäivää Malmöstä, josta kantaväestön white flight on käynnissä kovaa vauh­tia.

Sitä pidetään kyllä suo­tavana, että län­simaalai­set omak­suvat noiden vie­raiden kult­tuurien ta­vat ja sopeutuvat yksi­puolisesti nii­hin. Esi­merkiksi ihmisten ole­tetaan asen­noituvan suo­peasti siihen, että heidän asuinalu­eelleen ilmaan­tuu länsi- ja juuta­laisvi­haa lietsovia moskei­joita, jotka terrorisoivat ympä­ristöään joka ainut päivä viisi ker­taa vuo­ro­kaudessa mi­nareettiensa kova­ääni­sistä pauhaa­valla melusaas­teellaan – en­sim­mäisen kerran jo kello viiden paik­keilla aamuyöstä. Mutta monikulturistit ei­vät suvaitse vie­raan kulttuuri-identi­teetin hyl­käämistä länsi­mai­sen arvomaailman hy­väksi, koska se ei vastaa ideo­lo­giaa. Kai­ken kaik­kiaan monikulturistit eivät näytä it­sekään tietävän, mitä he oikein ha­luavat anta­essaan kes­ke­nään risti­rii­taisia kasva­tus­viestejä integroi­tumisesta ja iden­titeetin säilyttämi­sestä. Tuloksena on huo­nosti kasva­tet­tujen koi­rien tavoin hä­milleen menneitä toisen ja kol­man­nen sukupolven muslimitaustaisia maa­han­muut­taja­lapsia, jotka ha­keutuvat ääriliikkei­siin et­simään identiteet­tiään ja hake­maan turvaa niiden tar­joamista sel­keistä uskonnollisista raa­meista. Tällä ta­voin monikulturismi ruokkii länsi­vastaisia islami­lai­sia ääriliik­keitä heitteille jättämil­lään se­kakulttuu­risilla muslimilap­silla ja ‑nuorilla.

Holhoamisesta suoje­luun

Lastenkasvatuk­sellisen lähesty­mistavan sovel­ta­minen yhteiskun­nalli­siin ongelmiin on lei­mallista Ruotsin kaltai­sille ylifeminisoituneille holhousyhteiskun­nille. Vaikka tuo lähestymis­tapa voi toimia lasten­hoi­dossa, jossa olen­naista on keskittyä pitä­mään sil­mällä pienen kotipiirin tapahtumia ilman, että tarvitsee sen enempää miettiä ulko­maailman asi­oita, se voi osoit­tautua tuhoisaksi sovellettuna maa­han­muutto- ja maa­ilmanpo­liitti­siin kysymyksiin, joi­den yhteydessä on ko­rostetun tärkeää ottaa huomi­oon laajempi tur­valli­suuspoliittinen per­spektiivi: maail­manpo­liittiset ke­hityskulut, ideolo­gioiden, uskonto­jen ja kulttuurien levin­neisyys ja kasvutrendit, syn­tyvyys- ja muut­toen­nusteet ja näi­hin kaikkiin liitty­vät uhkatekijät. Tämä suojelullinen näkö­kulma on tun­netusti maskuliini­sen erityis­osaami­sen alue, ja jos se tukahdutetaan tai jäte­tään taka-alalle suunni­teltaessa maahanmuutto­po­litiikkaa ja pohditta­essa toi­men­piteitä Eu­roo­pan islamisoitumisen hillitsemiseksi, seurauk­set ovat kohtalokkaat, ja ne, jotka niistä joutu­vat eniten kärsi­mään, ovat vapau­tensa menettävät naiset. Niinpä yhä use­ammat nai­set ovatkin nyt akti­voituneet toden te­olla puolustamaan va­pauksiaan, suo­jelemaan las­tensa tule­vai­suut­ta ja pistämään stopin järjet­tömälle moni­­kult­tuu­ri­suus­hai­hat­te­lul­le.

Se, mitä ensisijai­sesti täytyy suo­jella, on ajat­telun- ja sananvapaus. Juuri sen muslimit ha­luavat kieltää, koska heidän us­kontonsa ja sen pe­rustaja profeetta Mu­hammad eivät yksinker­taisesti kestä minkään­laista kriittistä tarkaste­lua. Ko­ros­tet­ta­­koon, että monien ta­vallisten musli­mien tietämys is­lamista rajoittuu niihin shari’an määräyksiin, jotka säätelevät pienin­täkin yksityiskoh­taa myöten arki­elämän eri osa-alu­eita, olipa kyse sitten vaikkapa wc:ssä asioimi­sesta, pukeutumi­sesta, eläinten halal-teurastuk­sesta, rukoilemi­sesta tai muusta sel­lai­ses­ta (ks. esim. Islam QA ja Ask Imam). Siinä missä monikulturisteille nämä toi­mivat ek­soot­ti­sena fetissinä ja apuväli­neenä heidän fan­tasioi­densa toteut­tamiseksi, musli­meille it­selleen ne ovat diskri­mi­noivia väli­neitä ”puhtai­den” mus­limien erotta­miseksi ”saas­taisista” vää­räuskoi­sista.

Muslimin tulisi tun­tea sydä­messään, että hän vihaa kuf­fareja (väärä­us­koisia) ja sitä, miltä nämä näyttävät ja miten nämä käyttäyty­vät. Tämä viha mo­tivoi häntä välttä­mään sitä, että hän muis­tut­taisi vaa­te­tuksel­taan tai muulla ta­voin lain­kaan heitä. Et­tekö näe, että hen­kilö joka halveksii tiettyä kansaa tai hei­moa tai tietyn­maalaisia ihmi­siä, vihaa pu­keutu­mista hei­dän ta­vallaan, erityisesti jos he ovat köy­hiä? (Islam Q&A:2322)

huntu

Jälkimonikulturistisessa yhteiskunnassa naisilla on vapaus valita rik­­kaasta va­likoi­masta mo­­nen­värisiä hijabeja, niqabeja ja burqia, joiden avul­la erottua likaisista uskottomista ja ra­sisteista.

Tuntematta islamin omia lähteitä ta­valliset katuja tal­laavat muslimit luule­vat länsi­maa­laisten is­lamkriiti­koi­den pilk­kaa­van Mu­hamma­dia, kun nämä pel­kästään kerto­vat, mitä muslimien it­sensä pyhinä ja luotetta­vina pi­tämät läh­teet kertovat pro­feetan ”esi­kuvalli­sesta” elä­mästä, sunnasta, johon shari’a Koraa­nin ohella pääasi­assa pe­rustuu ja johon kovan linjan mus­limit Osama bin Ladenia myöten perustavat toi­min­tansa.

Egyptiläissyntyinen Nonie Darwish ker­too sha­ri’as­ta: “Voit nai­da vaik­ka yk­si­vuo­tiaan ty­tön ja – hä­peäl­lis­tä sa­noa – ol­la jon­kin­lais­sa sek­su­aali­ses­sa suh­tees­sa tuon tytön kanss­a, kun­nes tä­mä täyt­tää yh­dek­sän ja avio­lii­ton voi pan­na täy­tän­töön.” (5:30–6:02)

Is­lamin vaaralli­suus on siinä, että ne musli­mit, jotka haluaisivat noudat­taa maltillista, maallistu­nutta lin­jaa, eivät löydä sille tukea islamin omista uskonnolli­sista lähteistä. Ko­raani (2:106) itse kumoaa omat suh­teelli­sen rau­han­omaiset suuransa, jotka ovat peräisin nk. Mekan kau­delta ennen isla­milaisen ajanlas­kun alkupistettä, korvaten ne myö­hemmän, nk. Medi­nan vaiheen sotaisilla, vihaa lietsovilla, koko maailman alis­ta­mista shari’an alai­suuteen vaati­villa suurillaan. Mu­hammad selitti tätä suunnan­muutosta sillä, että hän oli kuullut äänen pääs­sään käskevän hä­net siihen:

Profeetta sanoi: ”Minut on määrätty tais­tele­maan ihmi­siä vastaan, kunnes he to­dista­vat, että ei ole muuta ju­malaa kuin Allah ja että Muham­mad on Hänen palveli­jansa ja Hänen lä­hetti­läänsä, suuntaa­vat kas­vonsa qib­laamme (ru­ko­us­suun­taam­me) kohti, syö­vät mitä teu­ras­tamme ja ru­koi­levat ta­val­lam­me.” (Sunan Abu-Da­wud, Ki­tab Al-Ji­had, 14: 2635)

Islamin utopiana on Dar-as-salam, rauhan tila, joka saavutetaan vasta sitten, kun koko maailma on täy­dellisesti alistunut Allahin shari’an alai­suuteen. Mus­limien ta­savertai­suuden ja oikeu­denmukaisuuden käsi­tystä loukkaa se, että kaikki ih­miset eivät tällä hetkellä ole yhtä­läisesti alistuneet shari’an alai­suu­teen, ja niinpä mus­limit katsovat velvolli­suudekseen taistella koko ih­miskuntaa vas­taan Allahin asian puo­lesta (al-ji­had fi sabil Allah), ts. shari’an käyt­töön­ottamiseksi kaik­ki­al­la maa­il­mas­sa, tehdäk­seen tällä tavoin palve­luksen vääräuskoisille, jotka eivät itse ym­mär­rä omaa pa­ras­taan:

Kuffarit (vää­räus­koiset), joita vas­taan tais­telemme, hyötyvät itse jiha­dista. Me kamppai­lemme heitä vas­taan ja taiste­lemme niin, että kääntyvät Alla­hin uskontoon, jonka Hän hy­väksyy ja joka joh­taa heidän pelastumi­seensa tässä maail­massa ja tuon­puo­lei­sessa. (Islam Q&A:21961)

Länsimaissa asu­vien maallistunei­den, islamin käy­tännössä hylännei­den mutta ulkoi­sesti mus­limi-ima­goa yllä­pitävien henkilöiden kan­nalta olisi suota­vaa, että mus­limien määrä jäisi län­nessä pieneksi, sillä muussa tapauk­sessa ko­van linjan kan­nattajien ab­soluuttinen määrä ja nä­kyvyys lisääntyvät, eivätkä maltilli­sem­man linjan kannattajat voi aset­tautua vastus­tamaan heitä, koska muussa ta­pauk­sessa he sa­malla tulisivat kri­tisoineeksi pro­feetta Muham­­ma­dia ja ka­pinoi­neeksi Allahin tahtoa vas­taan, mistä shari’a mää­rää kuole­manran­gaistuksen.

Suu­rin osa muslimeista on kui­tenkin autuaal­lisen tietämättömiä tällaisista ideolo­gista jännit­teistä isla­min sisällä ja, kun he pro­testoivat tai mella­koivat vä­ki­val­tai­ses­ti mil­loin mistäkin asi­asta loukkaan­tu­neina, he en­nen kaikkea toteuttavat muslimikulttuu­riin sen alusta asti olennaisesti kuu­lunutta pri­mitii­vistä masku­lii­nista riittiä, joka tähtää hä­päistyn kunnian palaut­tami­seen väkival­taisen koston kautta. Tämä riitti vah­vistaa musli­mien maailman­laa­juisen yh­teisön eli umman yh­teen­kuuluvuuden tun­netta. Sillä on histo­rian saatossa ollut eloonjää­mis­kamp­pailun kan­nalta ratkaisevan tärkeä mer­kitys isla­min kaltaiselle aavi­kolla syn­ty­neelle ja sen niu­koista resurs­seista tais­telleelle hei­mous­konnolle, jonka me­nes­tys on alusta asti pe­rus­tu­nut sota- ja ryöstö­ret­kiin, vas­tustajien tappa­miseen ja alistamiseen joko suoraan voimankäytön avulla tai voi­man­osoituk­sen luoman pelotteen kautta. (Seik­kape­räiset kuva­ukset ryöstö- ja so­ta­ret­­kis­tä ja vas­tus­tajien murhauttami­sesta löyty­vät Muham­madin elä­mäker­rasta; lue myös Terrorismi elä­mänta­pana.)

Taistel­kaa heitä vastaan, kunnes epäju­ma­lia ei enää palvota, vaan yk­sin Alla­hia (koko maail­massa), mutta jos he herkeä­vät (pal­vomasta muita Al­lahin li­säksi), tietää Al­lah, mitä he teke­vät. (8:39) / Kun rauhoite­tut kuu­kau­det (is­lamilai­sen ka­lenterin 1., 7., 11. ja 12. kuu­kausi) ovat kulu­neet, tap­pakaa us­kotto­mat missä heitä ta­paattekin, vangitkaa ja saar­ta­kaa hei­dät ja väijy­kää heitä kaikki­alla, mutta jos he katu­vat, pi­tä­vät ruko­uk­sensa ja antavat almuja, antakaa heidän mennä rauhassa. Allah on Anteek­si­antava. (9:5) Tämä jae tun­netaan Ayat al-Sayfina (Miek­ka­jakeena). Nämä ja vastaa­vanlaiset jakeet kumoa­vat ne Ko­raa­nin jakeet, joissa sa­no­taan, ettei ole pakkoa kääntyä mus­li­mik­si.” (Islam QA:34770)

Allahin lähet­tiläs jatkoi: ”Voi si­nua, Abu Sufyan, eikö sinun olisi jo aika tie­tää, että minä ollen Al­lahin lähet­ti­läs!” Abu Su­fyan vastasi: ”Kautta isäni ja äitini, kuinka lempeä, jalo ja ystävälli­nen sinä oletkaan! Mitä tä­hän tu­lee, on sielus­sani vie­läkin epäilyä!” Al-Abbas huudahti hänelle: ”Voi si­nua, käänny islamiin, ennen kuin kau­lasi kat­kaistaan, ja todista, ettei ole muuta jumalaa kuin Allah ja että Muham­mad on Hänen lä­hetti­läänsä!” Abu Su­fyan lau­sui toden uskontun­nus­tuksen ja kääntyi isla­miin. (Ibn Hisham: 385)

Profeetta Mu­ham­mad kuo­linvuo­teellaan: ”Minut on tehty voit­toisaksi terro­rilla” (Sahih Bukhari 4.52.220).

mielenosoitus

Herkästi loukkaantuvat muslimit riehuvat ja räyhäävät tällä kertaa Muhammad-pila­piir­rosten johdosta. Kunnon rähinän varmistamiseksi Tans­kassa vaikutta­neet imaa­mit Ahmed Ak­kari ja Abu Laban kiersi­vät Lähi-idässä esit­tele­mässä väärennettyjä pi­la­ku­­via Mu­ham­ma­dista liet­­so­ak­seen oikein kunnolla vihaa ja väkivaltaa länttä kohtaan. Mellakoiden yhteydes­sä tapettiin ai­nakin 139 ih­mistä ja 823 louk­kaantui (Spencer 2007: 34).

Itse asiassa tuo riitti on niin keskei­sellä sijalla islamissa, että muslimit pyrkivät enemmän tai vä­hemmän aktiivi­sesti hakeutumaan loukatuksi tulleen uhrin asemaan päästäkseen toteut­ta­maan sitä. Mellakoimisen ja riehumisen syyksi riittää vaikkapa nallekarhun nimeäminen koulussa lasten ehdotuk­ses­ta Mu­ham­ma­dik­si:

1.12.2007 AP-Reuters-HS

Khar­tum/Lontoo. Ainakin tuhat su­da­nilaista osoitti miel­tään pääkau­pun­gissa Khartu­missa vaatien islamin loukka­uksesta tuomi­tun brit­tiopet­ta­jan Gil­lian Gib­bon­sin teloitta­mista. Mielen­osoit­tajat saapui­vat pre­si­dentin palatsin ulko­puolelle perjan­tain ilta­ru­kouk­sien jäl­keen. Osa mielen­osoitta­jista kantoi muka­naan veitsiä tai mailoja ja poltti Gibbon­sin ku­via. “Hä­peä, hä­peä Bri­tan­nia” ja “Ei suvaitsevai­suutta: teloi­tus”, mie­len­osoit­tajat lauloi­vat.

Kun­nian pa­lauttaminen väkivalloin hui­pentuu koko islamin us­konharjoituksen ylim­pään muotoon, mart­tyyri­kuole­maan, jolla tarkoi­tetaan tape­tuksi tu­lemista samalla kun tap­paa väärä­uskoisia Allahin tiellä; Ko­raa­ni ei lupaa muslimeille mitään muuta var­maa taetta pa­ratii­siin pääsystä.

Kun koh­taatte taistelussa us­kotto­mia, si­valtakaa heitä nis­kaan! Kun olette alistaneet heidät, sitokaa heidät köy­siin vapaut­taak­senne heidät joko suo­sion­osoi­tuksena tai lun­naita vas­taan. Teh­kää näin, kunnes sodan taakka on laskettu se­läs­tänne. Jos Allah tahtoisi, Hän sel­viytyisi heistä itse, mutta Hän tahtoo koetella teitä toisil­lanne. Niiden teot eivät mene hukkaan, jotka sur­mataan Al­lahin tiellä. Al­lah joh­dattaa heidät, pitää heistä huolen ja ko­koaa heidät Pa­ratiisiin, josta Hän on kerto­nut heille. (Koraani 47:4)

Profeetta sanoi: ”Henkilö, joka osal­listuu (py­hiin taisteluihin) Al­lahin asian puolesta ilman, että mi­kään pa­kottaa häntä sii­hen paitsi usko Al­lahiin ja hän lähet­ti­lää­seensä, saa Alla­hilta hyvi­tykseksi joko palk­kion tai sotasaa­lin (jos hän jää hen­kiin) tai hänelle suodaan pääsy pa­ratiisiin (jos hän kuolee taistelussa mart­tyy­ri­na). (Sahih Buk­hari 1:2:35)

lontoon-terrori-iskut1

Lontoo 7.7.2005. Liike ni­meltä ”Tak­fir Wal-Hijra” on puhdasoppinen is­la­min suun­­taus, jonka jäse­net ovat val­miita hyvin suunni­tel­tuihin mart­tyy­ri-is­­kui­­hin vääräuskois­ten tap­pa­mi­seksi. Tak­firis­tien län­si­­mai­­nen elä­män­tapa on tar­­koi­­tettu har­­­hau­­tuk­sek­si, ja sen vuoksi ideo­­­lo­gian kan­­­nat­­ta­­jia on erit­täin vai­kea saada kiinni.

Kun profeetta oli lähdössä sotaretkelle, hän aina teeskenteli menevänsä jonnekin muualle, ja hänellä oli tapana sanoa: “Sota on petosta.” (Sunan Abu-Dawud 14:2631)

Mitä tulee siihen vaa­ti­muk­seen siitä, että mus­li­mien on käy­tet­tävä vaat­teita, jotka eroa­vat kuffa­rien (us­kotto­mien) vaat­teista, niin op­pi­neet ovat sal­li­neet poik­keuk­sen, kun musli­mit elävät dar al-har­bissa (”so­dan alu­eella”, ts. ei-mus­limi­maissa) tai kun tarkoi­tuk­sena on hyö­dyttää musli­meja. Sheikki al-Islam Ibn Taymiyah on sano­nut: “Kun mus­limi elää ei-musli­mi­maassa (olipa maa isla­mille viha­mieli­nen tai ei), hänen ei odo­teta eroa­van heistä (kuffa­reista) ul­koi­selta ole­muk­sel­taan, koska siitä voi koi­tua hait­taa. On suosi­telta­vaa ja jopa pakol­lista, että mies näyt­tää toi­si­naan heiltä, jos se palve­lee jo­tain us­kon­nol­lista tar­koi­tusta, kuten isla­miin kut­su­mista tai hei­dän salai­suuk­siensa sel­ville saa­mista, jotta niistä voi ker­toa musli­meille, hei­dän mus­li­meille ai­he­utta­mansa va­hin­gon tor­ju­mista, ja muita hyö­dylli­siä tarkoi­tuksia. Mutta musli­mi­maissa, joissa Allah on ai­heut­tanut Hä­nen us­kon­tonsa olla val­lassa ja joissa kuffa­rit ovat alem­piar­voi­sessa ase­massa ja mak­savat jizyaa (ei-mus­li­mien mak­sa­maa suojelurahaa, ”veroa”), mus­li­mien on pa­kol­lista näyt­tää erilai­silta kuin kuffa­rit.” (Iqti­daa’ al-Si­raat al-Musta­qeem, 1/418) (Islam Q&A:2322)

Ajattelun- ja sa­nanva­pauden var­jeleminen on tär­keää, koska se mah­dollistaa sen, että peitte­lemätön totuus islamista, sen tavoitteista ja yh­teensopi­matto­muudesta länsimai­sen modernin ar­vomaail­man kanssa tulee laajalti julki ja ih­misten tietoi­suu­teen. Sen ansi­osta on mah­dollista käyttää mahdolli­simman paljon pehmeitä ennalta­ehkäiseviä toimen­piteitä islamisoitumisen estämi­seksi ja minimoida aseelli­seen voiman­käy­tön tar­vetta. Joka tapa­uksessa myös so­tilaalli­set en­nalta­ehkäise­vät operaa­tiot ovat välttä­mättömiä, koska esimer­kiksi olisi täysin kestä­mätön tilanne, jos Iranin kaltai­sella rois­to­valtiolla olisi ydinaseita hal­lus­saan. (Valitettavasti Iranin mullahien asianajajaksi asettautuneen Barack Obaman myönnytyspolitiikka on johtamassa katastrofaaliseen lopputulokseen Lähi-idässä.) Jos nyt an­nam­me periksi sa­nan­va­pau­den puo­lus­­ta­misessa, se johtaa tule­vaisuu­dessa myös yksi­lön- ja muiden pe­­rus­va­pauksien me­nettämiseen, pu­humattakaan vä­hem­mistöjen oike­uk­sista tai sel­lai­sista suh­teellisen harmittomista ylel­li­syys­­ide­o­lo­giois­ta, kuten anar­kis­mi, jotka ovat ole­massa vain länsimaisen yhteis­­kunnan va­pauden ja sitä suo­jaavien insti­tuu­ti­oiden, kuten armei­jan ja poliisin, ansi­osta. Tällaisia ideo­logi­oita on mahdollista sietää, koska ihmi­sillä tulee olla mah­dol­li­suus ko­keilla eri asioita ja op­pia virheis­tään sen sijaan, että hei­dät aivopestään ja pako­tetaan kom­munismin, fasismin, isla­min ja nyt moni­kul­tu­ris­min ta­voin omak­sumaan yksi ja ai­noa totuus il­man mahdolli­suutta kyseen­alaistaa sitä. Joka tapauk­ses­sa, niin ikä­vää kuin se on­kin, odo­tet­tavissa on, että mo­nilla Euroo­pan alueilla jo nyt käytävän ma­talan intensi­tee­tin so­dan pe­säkkeet le­viävät ja laajene­vat ja lopulta Al­lahin shari’an tota­litaa­rista käsky­valtaa ajava is­lam ja va­paa länsi ovat avoi­messa sodassa. (Al-Qaidan 20 vuotta sitten laatiman suunnitelman mukaan täysimittaisen yhteenoton vaiheen on määrä alkaa vuonna 2016.) Hy­väntahtoi­suus, kylmä­päi­syys, ajattelunva­paus, luovuus ja huu­mori ovat kuitenkin viime kä­dessä ne län­nen valtti­kortit, joilla kunniaa ja vihaa glori­fioiva ja niiden su­mentama islam – sa­moin kuin sen kätyrinä toimiva monikulturismi – on nujer­rettavissa.

Geert Wildersin pitämä merkittävä puhe sananvapauden puolesta David Horowitz Freedom Cen­terissä Los Angelesissa 4.4.2009. Wilders tuli tun­netuk­si kohua he­rät­tä­nees­tä doku­ment­tifilmistään Fitna, johon hän oli koonnut materiaalia Ko­raa­nis­ta, sunnasta ja muslimi­op­­pineiden saar­nois­ta. Ks. Fitna.

Monikulturistien ri­kollisuus ja pro­pa­gan­da

Mutta tämänkaltai­set puheet ovat tietenkin kauhistus monikulturisteille, erityisesti sen vi­hervasem­mistolais-fe­ministisille ai­neksille, jotka yh­teiskunnan suo­je­lemisen si­jaan pyr­kivät päinvastoin kaikin tavoin hei­kentämään sen puo­lustusta tappa­malla län­simaista arvomaailmaa ja vapautta suojelevat valko­solut moni­kulttuu­risuus- ja su­vait­sevai­suuskas­vatuksen mus­talla myrkyl­lään. Lopet­taak­seen itselleen kiu­sal­li­sen kes­kuste­lun maahanmuut­topolitii­kasta monikulturistit pyrki­vät tar­koi­tuk­sel­li­ses­ti sol­vaa­­maan maa­­han­muutto­po­litiikkaan kriitti­sesti suhtautuvia henki­löitä hauk­kumalla näitä mm. ra­sis­teiksi, ulko­maalais- tai muu­ka­lais­vastaisiksi, äärioi­keistolaisiksi, isla­mo­fobisiksi tai kiihkoili­joiksi syyllistyen tällä ta­voin – tyhmyyden li­säksi – kun­ni­anloukka­uksiin ja törkeisiin kunni­an­loukkauksiin. Eräs suoran solva­uk­sen sijaan monikulturisti­sessa me­dias­sa yleisesti käytetty menetelmä on assosioida mustamaa­lattava henkilö johon­kin nega­tiivisena ko­ettuun asiaan esi­merkiksi ku­vien, taiton tai leikka­uk­sen avulla tai puhu­malla ensin kysei­sestä henki­löstä ja vaihtamalla puheen­aihe vä­lit­tömästi johon­kin yleisesti kiel­tei­seksi koettuun ilmi­öön. Jos muuta ei keksi, niin aina voi kaivaa naf­talii­nista vaikkapa Sak­san uusnatsit tai juuta­laisten kansan­murhan, vaikka avoimella juuta­laisvastaisuu­dellaan kerskaile­vat monikulturistit ovat itse suo­raan syyllisiä juutalaisvihan – samoin kuin seksuaa­livä­hemmistöjen ahdis­telun – selkeään lisään­ty­mi­­seen Eu­roopassa, ja juu­ri täl­lai­­sil­ta huo­les­­tut­ta­­vil­ta ke­­hi­­tys­­trendeiltä löy­sään maa­han­muut­to­po­­litiik­kaan ja sen kiih­dyt­tä­mään isla­mi­saa­­tioon kriit­ti­sesti suh­tau­tu­vat ha­­lua­vat Eu­­roop­­paa varjella.

utopia-kaikki-varit

Kuka halu­aisi tehdä pa­haa näille kullannu­puille? Mo­nikulturistit demo­ni­soi­­vat kaikki uto­pi­an­sa kannalta uhkaa­vilta vaikuttavat län­si­mais­ten arvojen puo­lustajat, jotka suh­tautuvat kriittisesti hol­tit­to­maan maa­­han­­muut­to­po­li­­tiik­kaan ja vas­tustavat islami­saa­tiota, maal­li­­sen val­lan ja de­mo­kra­tian syrjäyt­tä­mistä Allahin käs­ky­val­lal­la, sha­ri’alla.

Eräs tunnetuim­mista ja laa­jimmin käytetyistä mene­tel­mistä erilaisten vä­hem­mis­tö­jen, kuten kansallisuus-, kieli‑, us­konto- ja seksuaalivä­hem­mistöjen ja toisin­­ajat­te­lijoi­den, syr­jimi­seksi on näi­den mar­ginali­sointi, ja se on­kin yksi moni­kul­tu­ris­tien lem­pi­manöövereistä. Mutta jotta se toi­misi tehokkaasti, se tulisi mieluiten tehdä sala­ka­va­lasti piilo-oletusten avulla ja sitten, että mar­ginalisoitavista asioista yksinker­taisesti vaiettai­siin, eikä suinkaan ai­van niin avoimesti kuin seu­raa­vissa esimerkeissä, jotka läpi­näkyvyydel­lään nolaavat kir­joit­ta­jansa:

En voi terveys­syistä kat­soa Ajan­kohtaisen kakkosen tee­mail­toja. Ve­renpai­neen ta­kia. Se nousee kyseistä ohjel­maa katsel­lessa. Lä­hinnä syynä ovat oh­jelmassa esite­tyt vää­rät mie­lipi­teet. (-)… tämä on ylei­semmin moni­ääni­sen jour­na­lismin on­gelma: margi­naaliset jussi­halla-ahot saa­vat mer­kityk­seensä nähden kohtuut­toman painoar­von, kun poikkea­valle nä­kemyk­selle ha­lutaan antaa ti­laa. (Katja Marte­lius, Helsingin Sanomat 22.4.2009, s. D9)

Nyt Soini teki sa­man Jussi Halla-ahon muuka­laisvas­tai­suudelle: otti hyö­dyn, sitten pe­säeron ja lo­puksi siirrätti sateente­kijänsä margi­naaliin. Syksyn ääniha­rava ei kelvan­nut kesän vaa­leihin, tuskinpa enää mi­hinkään muuhun­kaan. (-) Ainahan Suomessa on ollut änkyröitä, mutta niin kauan kuin mar­ginaalisen joukon äänet ka­navoituvat har­mitto­malle puolueelle, järjes­telmällä ei ole ollut hädän päivää. (Jouni Tervo, Metro 24.4.2009, s. 2)

Edellä mainittuja hieman kovempi menetelmä toi­sin­ajattelijoiden vai­mentamiseksi on tur­vautuminen ri­kosoikeu­dellisiin toimenpiteisiin. Sillä tavoin voi mahdol­lisesti tuottaa haittaa yk­sittäiselle toisinajat­teli­jalle ja hänen perheel­leen, siinä määrin kuin mo­ni­kul­turis­tinen kor­ruptio on levin­nyt oike­uslaitok­seen, mutta toi­saalta nämä syyt­teet ja oikeuden­käynnit ovat koko­naisuudessaan aina kuin lottovoitto länsi­mais­ten arvo­jen puolus­tajille. Ne tarjoavat ni­mittäin erin­omai­sen foo­rumin tuoda laajalti julki­suuteen esi­mer­kiksi pro­feetta Muhamma­din elämän yksi­tyiskoh­dat. On mielenkiintoista, kun oikeu­dessa pohditaan oikeu­­denkäynti toisensa jälkeen perin poh­jin ja islamin omiin aukto­ritaa­ri­siin lähteisiin (esim. Koraani ja Sunna) ja musli­mien tie­dotus­väli­nei­­siin (esim. MEMRI ja The MEMRI Blog) no­jau­tuen aina kuta­kin Muham­madin elämän kiu­sallista yksityis­koh­taa, sen yhte­yttä Alla­hin shari’aan ja sitä, mitä uskonto-, ulko­näkö- tai kan­salli­suuskritee­rejä henkilön on täy­tettävä saa­dakseen ylipäätään puhua asiasta ilman, että sitä pide­tään louk­kaa­vana jollekulle. Erityisen mielen­kiintoista on se, myötäileekö oike­uslaitos shari’aa antamalla ran­gais­tuksia islamin hy­län­neille ih­misille, jotka sen jälkeen arvostelevat pro­feetta Muhamma­dia, ja mikä mer­kitys ran­gaista­vuuteen siinä tapa­uksessa on esimer­kiksi islaminhyl­kääjän ihon­värillä ja kan­salli­suu­della.

Syy­rialais-yhdysvalta­lainen psy­kologi Wafa Sul­tan kriti­soi ankarasti pro­feetta Muhamma­dia ja nais­ten asemaa is­lamissa, mm. tyttö­lasten pak­koa­violiit­toja ja sek­suaalista hy­väksi­käyt­töä, nais­ten hak­kaa­mista ja pi­tämistä van­keina ja seksior­jina (Al-Hayat TV, Kypros, 4.12.2008). Juuri tä­män­kaltai­set is­lamiin ja Mu­ham­ma­diin kriitti­sesti suh­tau­tuvat pu­heen­vuo­rot moni­kulttu­ristit halua­vat kieltää, sillä nais­ten oi­keudet ja vapau­det ovat asia, josta moni­kultturistit ovat kaik­kein vähi­ten kiinnos­tu­neita to­teuttaes­saan pro-islamis­tista, länsi­maista kulttuuria halveksivaa agen­daansa. Ks. lisää Wafa Sultanin haatatteluja.

Hyödyllisiä esille nos­tettavia teemoja olisivat jatkossa esimerkiksi Mu­hammad va­leh­te­li­­ja­na ja salamur­haajana, Muham­mad jouk­ko­mur­haajana, Muham­­mad so­dan­liet­­so­jana, Mu­ham­­mad seksi- ja lapsiorjien pitäjinä, Mu­ham­­mad rais­kaajana, Muham­mad pantti­­vankien otta­jana, Mu­­ham­mad kara­­vaa­nien ryös­tä­­jä­nä, Muham­mad terro­­ristina, Mu­hammad kiduttajana, Mu­ham­mad rasis­tina jne. (ks. Islamin Aikapommi).

Ibn ’Aun repor­ted on kerto­nut: Kir­joitin Nafi’lle ja ky­syin hä­neltä, onko tar­peel­lista kutsua (uskotto­mia) kään­ty­mään is­lamiin en­nen hei­dän koh­taa­mis­taan tais­te­lussa. Hän kir­joitti vasta­uk­seksi, että se oli tar­peen [vain] is­­lamin var­haisvai­heessa. Alla­hin lä­het­tiläs suo­ritti yllätys­hyökkä­yk­sen karjaansa juot­ta­massa ol­leita pa­haa aa­vis­­ta­mat­to­mia Banu Musta­­liq -heimolai­sia vas­taan. Hän tappoi ne, jotka pa­nivat vastaan ja van­gitsi lo­put. Juuri tuo­na päi­vänä hän sieppasi Ju­wairiya bint al-Ha­rithin [jal­ka­vaimok­seen]. Nafi’ sa­noi, että tämä peri­mätieto on pe­räisin Ab­dullah b. Uma­rilta, joka oli itse mukana ryöstö­ret­ke­läisten jou­kossa. (Sahih Muslim 19:4292)

So­pivin vä­liajoin toteu­tettuina nämä oikeuden­käynnit mahdollistavat sen, että islamin ja sa­nan­vapauden problema­tiikka py­syy koko ajan pin­nalla tavalla, joka on silkkaa pai­na­jaista mus­limeille ja heidän har­joit­tamal­leen käänny­tystyölle (da’wa). Näi­den oi­keuden­käyntien yhtenä ta­voitteena voisi pi­tää sitä, että mah­dolli­simman mo­nella kan­salai­sella olisi selaimes­saan kirjanmerkki em. sivustoille (esim. Koraani, Sunna, MEMRI, The MEMRI Blog, PMW, Islam QA ja Ask Imam), jolloin he tot­tuisivat itse tarkis­tamaan alku­pe­räislähteistä, mil­laisen esikuvan profeetta Muham­madin esimer­killi­nen elämä eli sunna nyky­päivän musli­meille tarjo­aakaan pitäen sa­malla mieles­sään islam­tut­kija Jaakko Hämeen-Ant­tilan sanat: ”Sunna on sito­va esikuva musli­meille, ja jo­kaisen hurs­kaan muslimin velvolli­suus on noudattaa pro­feetta Muham­madin tarjoa­maa esikuvaa. (-) Pro­feetta Muhammad oli (-) virheiltä suojattu (ma’sum), joten hän ei käy­tökses­sään tehnyt mitään väärää tai mitään, mikä ei olisi ollut Juma­lan tarkoi­tus.” (Hämeen-Anttila 2001: 28.) Ja: ”Profeetta ei elä­es­sään ollut toiminut yk­sin­omaan sen­hetki­sen tilanteen mukaan vaan pi­täen samalla sil­mällä myös tulevai­suutta. Pro­feetan elä­män yk­sityis­kohdat oli tarkoitettu is­lamin yhteisön ikuisen jäljit­telyn koh­teeksi.” (Hämeen-Anttila 2004: 37.)

Allahin lähet­tilään luo tuo­tiin myös Ki­nana ibn ar-Rabi’, jonka hallussa Nadir-heimon aar­teet oli­vat. Allahin lähetti­läs kysyi hä­neltä aar­teista, mutta hän kielsi tietä­vänsä, missä ne olivat. Eräs toi­nen juu­talainen saa­pui Allahin lähettilään luo ja sa­noi: ”Minä näin Kina­nan kier­televän tä­män rau­nion ym­pärillä joka aamu.” Allahin lähettiläs kysyi Ki­na­nalta: ”Mitä ar­ve­let? Jos löy­dämme aarteen sinulta, sur­maanko minä si­nut?” ”Kyllä”, vastasi Kinana. Alla­hin lähettiläs käski kai­vaa rauni­oita, ja osa aar­teesta löy­tyikin sieltä. Hän kysyi Ki­nanalta, missä lo­put oli­vat, mutta Ki­nana kieltäytyi näyttä­mästä nii­den paik­kaa hä­nelle. Alla­hin lähet­tiläs käski az-Zu­bair ibn al-Awwa­mia: ”Rankaise häntä, kunnes saat hä­nestä kai­ken irti!” Az-Zubair iski hä­nen rinnas­taan tulta tuli­kivillä, kunnes hän oli kuolla. Lopulta Allahin lähettiläs an­toi Ki­nanan Mu­ham­mad ibn Masla­malle, joka sur­masi hä­net kos­toksi vel­jes­tään Mahmu­dista. (Ibn Hisham: 362)

Anas b. Malik kertoi, että juu­talainen oli tappa­nut tytön kivellä anas­taak­seen tä­män ho­peakorut. Tyttö tuo­tiin Alla­hin lähet­tilään luo, kun hän oli vielä juuri ja juuri hen­gissä. Hän (pyhä pro­feetta) ky­syi tytöltä: Onko se ja se tappa­nut sinut? Tyttö vastasi päätään heilutta­malla ”ei”. Hän kysyi toi­sen kerran ja tyttö vastasi jälleen pää­tään heilutta­malla ”ei”. Hän kysyi kolman­nen ker­ran ja tyttö vastasi pään nyökkä­yksellä ”kyllä”, ja Al­lahin lä­hettiläs määräsi murs­kaa­man mie­hen pään kahden kiven vä­liin. (Sahih Bukhari 8:82:816)

Bahrainilainen nais­asia-akti­vis­ti Gha­da Jam­shir kri­ti­soi mm. tyt­tö­vau­vo­jen ja -las­ten sek­su­aa­­li­sen hy­väksi­käy­tön insti­tuu­tio­ta (1:54–2:45, Al-Ara­bi­ya TV, 21.12.2005). Mo­ni­kul­turisti­ses­­­sa Suomessa Gha­da Jam­shir voisi saada isla­mia kritisoi­vista puheis­taan syytteen uskon­rau­­han rikko­misesta ja kiihot­tamisesta kansan­ryhmää vas­taan, kos­ka ”profeet­ta ja insti­tuu­tiot ovat py­hiä”. Gha­da Jam­shir toi­voo, että ara­bi­nai­set voi­si­vat saada ”sosi­aali­sen tur­va­pai­kan” län­nestä.

Todellisiin rikok­siin syyllistyvät monikulturistit, jotka kunnianlouk­kausten ja törkei­den kunnialoukka­usten li­säksi eivät häikäile käyttää toisinajattelijoita vastaan myös muita ri­kollisia menetelmiä, ku­ten vakaumuk­sen tai mielipiteen perus­teella tapahtu­vaa syrjintää työ­elä­mässä. Ruotsissa tä­mäntyyppinen monikulturis­tinen rikollisuus on hy­vin yleistä, ja ilmiö on pesiytynyt huolestut­tavasti mm. Suomen yli­opis­tomaa­ilmaan. Län­simaisia arvoja puolus­tavia poliit­tisia vas­tusta­jiaan vai­notessaan mo­ni­kul­tu­ris­tit syyllis­tyvät huomatta­van usein myös rikok­seen yllyttä­mi­seen. Tämä liittyy osit­tain sii­hen, että feminiinisen luon­teensa johdosta moni­kulturismi, toisin kuin masku­liinista kun­niaa ja ylivaltaa korostava is­lam, yleensä karttaa avoimen oma­käti­sen vä­ki­vallan käyt­töä ja pyrkii sen sijaan yllyttämään muita nk. ”viharikok­siin”. On huomat­tava, että julki­suu­dessa esiin­tyvät mo­ni­kul­tu­ris­min kri­tisoijat ovat rin­nastet­tavissa kan­sanryhmäksi siinä missä sek­suaalivä­hemmistöihinkin kuulu­vat, koska he mielipitei­neen he­rättävät ilmeistä kiihkoa tietyissä pii­reissä ja ovat alttiita monenlai­selle monikulturistien harjoitta­malle syrjin­nälle. Siksi näiden ih­misten sol­vaa­mi­nen voi­daan katsoa tahalliseksi kii­ho­tukseksi kansan­ryhmää vastaan.

Harvinainen ruotsalaisdokumentti vasemmistofasistien harjoittamasta bru­taa­lista väkivallasta ja terrorista Ruotsissa. Kuten dokumen­tissa to­de­taan, va­semmisto­ryhmit­tymät ovat 95-prosent­tises­ti vas­t­uus­sa ääri­­ryh­mien suo­­rit­tamista väkival­lanteoista, ja ne nauttivat huomattavaa ar­vos­tus­ta niin me­dias­sa kuin ”va­sem­misto­äly­köi­den” yli­o­pisto­piireis­säkin. Ruot­sin mo­ni­­kul­­tu­ris­­ti­nen oikeuslaitos koh­telee va­sem­misto­fasis­te­ja silk­ki­­­­han­sik­kain, samaan aikaan kun media avus­taa näitä ri­­kol­lis­­jouk­­kioi­­ta shari’aan ja muslimien mas­sa­maa­han­muut­toon kriit­tisesti suh­tau­tu­vien henkilöiden jah­taa­­mi­ses­sa ja eli­mi­noimisessa ta­val­la, joka tuo lä­hei­ses­ti mie­leen nat­si-Sak­san juu­talais­vainot. (Ks. myös CBN:n ra­port­ti.)

Monikulturistien Eu­roopassa suosi­mana me­ne­telmänä on käyttää likaisen työn teke­vinä käsi­kassa­roinaan erilai­sia ”anarkisti­sia”, ”anti­rasistisia” ja ”antifasisti­sia” nuori­so­ryhmitty­miä, ja miksei myös ”nuori­soa” eli musli­mipoikia ja ‑miehiä, joiden väki­val­taisille mella­koille ja hyökkäyksille monikulturistit anta­vat hiljai­sen hyväk­syn­tänsä, jos vain ne suuntautu­vat heidän monikulturismi-ideolo­gi­aansa kri­tisoivia län­simaisten arvo­jen puolustajia vastaan. Muilta osin monikulturis­tit pyrki­vät ima­gosyistä pi­tä­mään riittä­vää etäisyyttä näihin roskavä­eksi luokitte­le­miinsa ryhmitty­miin, joille ei ole varattu monikulturismin tu­le­­vassa utopi­assa muuta kuin kor­kein­taan hitler-ju­gendilaisen nuori­sonat­sipoliisin rooli, jonka tehtä­vänä on pitää huolta mo­ni­­kul­tu­ris­tises­ta yh­­teis­­kun­ta­ku­ris­ta, kult­tuuri-identiteetit dis­kreetteinä säi­lyttä­västä kulttuu­riaparthei­distä ja toi­sinajattelijoiden vai­­mentamisesta. Isla­milai­sessa yh­teiskunnassa, johon monikulturismi johtaa, tällaiset ka­duilla partioivat mo­raalin­var­tijat tai us­kon­nolliset polii­sit pitävät mm. huolta siitä, että tytöt ja naiset kan­tavat asianmu­kai­sesti huntuja ei­vätkä seu­rustele vie­rai­den miesten tai vääräuskois­ten kanssa. Euroo­pan muslimighe­toissa on jo nyt tavallista, että nuoret miehet soimaavat ja pa­hoin­pi­televät jopa omia sisariaan ja äitejään, jos nämä eivät käyttäydy tarpeeksi si­veelli­sesti, ja tällaista partiointia on jos­sain mää­rin jo Suo­menkin kaupun­geissa.

Muslimipartiot valvovat shari’an noudattamista Lontoossa.

Monikulturismin naiivi kuvitelma on, että pel­kästään sillä, että ihmiset ovat lähellä toista kult­tuuria edusta­via ihmisiä, on hyödyllisiä vaiku­tuk­sia ja että se edistää rauhaa, sopusoin­tua ja rakkautta. Näin voi olla monikulturismin uto­piassa, mutta to­sielä­mässä tämän­kal­taisella lähei­syydellä on päin­vastoin taipu­mus lisätä vihanpitoa ja kon­flikteja ihmis­ten välillä, jos he edustavat kovin erilaista elämänta­paa ja arvo­maa­il­maa, ja ennak­ko­luulot toisen ryh­män edustajia kohtaan vain vah­vistuvat, kun todel­lisuus osoittaa ne oi­keiksi, väitet­tiinpä viral­lisessa monikulturismi­propagandassa mitä hy­vänsä. Jos erilaista kult­tuuri- ja uskontotaustaa edustavien ihmis­ryhmien lä­heisyys on sellainen autu­aaksi tekevä asia kuin monikulturistit väit­tävät, niin ihme­tellä sopii, miksi sitten rauha, sopusointu ja har­monia eivät ole toteutuneet esimer­kiksi israelilaisten ja palestiinalaisten vä­lillä tai vaikkapa sunni- ja shiiamusli­mien vä­lillä, vaikka näillä ihmisryh­millä on ollut jo yli 1300 vuotta aikaa totut­tautua toi­siinsa ja opetella nä­kemään toistensa kult­tuurit ja uskonnot rik­kautena ja voimava­rana. Se, että elää vaikkapa musliminuoriso­jengin terrorisoi­massa lähi­össä, ei välttä­mättä tar­koita sitä, että vähitellen kas­vaa arvosta­maan tuon jengin hyviä piir­teitä. Asiaa ei välttä­mättä edesauta myöskään se yleis­sivistyksellinen tieto, että ”län­tinen ja islamilainen kulttuuri ovat hy­vin läheisiä toi­sil­leen ja rakentuvat pit­kälti sa­malle pe­rustalle” (Hä­meen-Anttila 2004: 232), eivätkä tarinat kult­tuu­rien ja uskon­tojen rau­hanomai­sesta rin­nanelosta keskiaikai­sessa sa­dunhohtoisessa Anda­lusi­assa, jossa muslimi­hallit­sijat salli­vat kris­tit­ty­jen ja juuta­laisten poikkeuksellisesti osallistua ra­joite­tusti valti­onhal­lin­toon – to­sin sillä seurauksella että raivostunut musli­mirah­vas sittem­min lynk­kasi sa­doit­tain noita vää­räus­koisia.

Monikulturistit ei­vät ainoastaan usko, että eri kulttuuri­taustaistoista tule­vien ihmisten tuo­minen lä­helle toisi­aan on aina hy­väksi, vaan he ha­lua­vat vieläpä käyttää maa­han rahdattuja ”rikas­tut­tajia” välineenä, jolla kasvattaa län­simaalaisia ih­misiä suvaitsevai­suu­teen. Tosin monikulturistien happamien sano­jen ja vaivau­tunei­den ilmeiden pe­rusteella vai­kut­taa usein siltä, että heidän pää­asialli­sena motivaatio­naan on nä­päyttää tällä tavoin niitä arvosteli­joitaan, jotka eivät jaa hei­dän moni­kult­tuu­risuusutopiaansa. Kostoksi vastaan han­goittelevan lap­sen sierai­met tuki­taan ja tälle pak­kosyötetään suu täyteen ahdetuilla letkuilla sitä, mitä tämän arvellaan kaik­kein vähiten halua­van eli hallit­semattomia siirto­laisvirtoja mus­li­mimaista. Jos jot­kut to­della kaipaa­vat suvait­sevai­suuskasva­tusta ja siedätyshoitoa toi­seutta kohtaan, niin monikul­turistien it­sen­sä li­säksi sitä kaipaa­vat mil­loin mistäkin loukkaan­tuvat musli­mit. Tällainen kasva­tustyö ei monikulturis­teja kui­tenkaan kiinnosta, koska se ei sovi ideologiaan, ja jos he me­nisi­vät su­vaitse­vaisuus­vies­tinsä kanssa Lähi-itään kasvatta­maan paikallisia ihmi­siä tai käy­mään hei­dän kans­saan ”us­kon­nol­lis­ta dia­logia”, hei­dät tapettai­siin saman tien. Jos monikulturis­tien hanketta ei saada pysäytettyä, lop­putulok­sena on Eu­rabia, josta arkito­dellisuudesta vie­raantu­nut EU-eliitti haa­vei­lee, ja silloin ke­nen­kään ei tar­vitse enää lähteä etsimään eksoot­tista värinää ulko­mailta, kun Lähi-itä on jo saa­punut lähiöihimme.

Monikulturistien tör­keimpiä eriar­voistamisen me­netelmiä on koko­naisten kansan­ryhmien syrjintä, joka kohdistuu yk­si­puo­li­sesti niihin, jotka monikulturistien käyt­tämien rotu-, ulko­näkö-, uskonto-, kansal­lisuus- ja muiden kritee­rien perus­teella ovat luo­ki­­teltavissa länsi­maalaisiksi. Tätä syrjin­tää kutsutaan kaunistele­vasti ”positiivi­seksi syr­jinnäksi”. Monikulturistien ta­voit­teena on syr­jinnän avulla tuot­taa roo­li­mal­le­ja nuorille ja no­peut­taa omana uto­pi­ansa to­teut­ta­mista asettamalla sopivat ul­koi­set kriteerit täyttävät maa­hanmuut­tajat kanta­väestöä pa­rem­paan asemaan esimerkiksi työn- tai asunnonhaussa tai käyt­tä­mäl­lä erilaisia kiinti­öitä. Tällainen syrjivä, epätasa-arvoinen kohtelu herättää kui­tenkin vain kaunaa kantavä­es­tössä ja lisää väes­­töryhmien väli­siä jännitteitä. Kansan­ryh­mien vä­listä vi­han­pitoa kärjistää myös mo­ni­kul­tu­ris­tis­ten me­dio­i­den harjoittama pro­pa­ganda, etenkin kun se on niin lä­­pi­nä­ky­vää: poliit­tisen korrektiuden ni­missä vähem­mistöistä anne­taan vääriste­levää tietoa tai olennaista tie­toa jätetään kerto­matta. Monikulturistien on pakko mene­tellä näin, jotta yleisölle ei välit­tyisi sellaista kuvaa, ettei heidän uto­piansa mah­dol­lisesti olisi­kaan to­teutettavissa. Ylei­sölle suolletaan ame­rikka­laista mo­nikulttuu­risuus­ku­­vastoa hyö­dyn­tä­vää propagan­daa esitte­lemällä mo­ni­kul­turis­min hui­keaa me­nestystari­naa eri­tyis­ten mo­ni­kul­tu­ris­min man­ne­kiinien avulla.

Hinku päästä osalli­seksi hyvän ihmisen imagon suomista eduista selittää pitkälti sen, miksi monikulturismi on saanut niin suur­ta jalansi­jaa läpi poliittisen kentän. Ku­kapa haluaisi saada itsel­leen epäoi­keu­den­mukai­sen, vas­tuuntunnottoman ja pa­han ihmisen tai pe­räti rasistin lei­man, joita monikulturistit läiskivät niihin, jotka eivät jaa heidän visio­taan? Kaikki moni­kulturistit eivät tietenkään vastaa kaikilta osin tässä ar­tik­ke­lis­sa kuvattua monikulturistin prototyyppiä. Moni moni­kul­tu­ris­ti­ses­ti viritteinen henkilö on aidosti hyvän­tahtoi­nen ihminen, joka ei vain ole koskaan tullut pe­rehty­neeksi islamin perustei­siin tai joka on tietämä­tön moni­­kulttuuri­suus­­ko­kei­lu­jen synnyt­­tämistä ghettohel­veteistä muualla Eu­roo­passa. Monikulturismi vetoaa re­to­­riikallaan mo­niin oikeudenmu­kai­suuden ja tasa-ar­von au­tuuteen ja erilaisiin uto­pioihin uskoviin, länsi- ja juu­ta­lais­vas­taisiin syyllisyysvel­kojen mak­sa­jiin ja ennen kaikkea sel­laisiin ihmisiin, jotka ha­luavat esiintyä jul­ki­suu­dessa hyvinä, suvait­­sevaisina ja vas­tuuntun­toisina ihmisinä. Vaara­vyöhykkeellä ovat kai­kenlaisia vää­ryyksiä muutenkin tiedostavat nuoret, jotka altistuvat su­vaitsevai­suuskas­va­tukselle kou­lussa, mutta väliai­kainen hai­rahtu­mi­nen herkässä iässä on ymmärrettävää. Tunnet­tua sanontaa mukaillen: Sillä, joka ei ole sosia­listi nuo­rena, ei ole sy­däntä ja sillä, joka ei ole konser­vatiivi vanhem­pa­na, ei ole ai­voja. Molempia tar­vitaan, kun mo­ni­kul­turi­s­tien nyt luomaa ongelma­vyyhtiä tulevaisuu­dessa joudu­taan ratkomaan

Monikulturis­mista kultu­ris­­miin

Ollakseen hyvä ihminen ja auttaak­seen myötä­tuntoi­sesti maailman hä­dänalaisia, ei suin­kaan ole pakko langeta kop­pavan holhoavan monikulturistin roo­liin ra­ken­te­le­maan sellaisia utopioita, joissa fetisoidaan ih­misten pin­nalli­sia eroa­vai­suuk­sia mutta ignoroidaan kulttuu­risen men­taliteetin ja ar­vo­maailman diversi­tee­tti. Ihmis­ten ym­päristöstä toi­seen siirtämisen, uu­del­leenkulttuu­ristamisen ja jul­mien ihmiskokei­lujen si­jaan hyö­dylli­sempää olisi kes­kittyä hä­dänalaisten auttami­seen mah­dollisim­man lä­hellä heidän läh­tömaa­taan ja -kulttuuriaan ja tarjota heille väli­neitä niin, että he oppivat rat­kaise­maan omat ongel­mansa itse­näi­ses­ti, tie­tysti sikäli vain kuin heitä itseään kiin­nos­taa tällaisen avun vastaan­ot­tami­nen.

On vaikea kuvitella mi­tään arvok­kaampaa asiaa ny­kymaailmassa kuin länsimaisen kult­tuurin suojelemi­nen. Aivan samoin kuin muutkin pyr­kivät suojelemaan omaa kulttuuriaan, myös lännen tulee suojella omaa kulttuuriaan. John Kenneth Pressiä mukail­len tätä nä­kemystä voi kut­sua kulturis­miksi erotukseksi sen vasta­kohdasta, monikulturismista.

John Kenneth Press kuvailee kulturismin perusideaa.

Miksi sitten län­simainen kulttuuri on niin arvokas, ainakin joiden­kin mie­lestä? Vastaus on ilmei­nen: Kos­kaan historian ai­kana ei maail­massa ole ollut niin paljon ihmisiä, jotka elä­vät niin vapaasti ja sellai­sessa huma­nisti­sia arvoja kun­nioitta­vassa ja mate­riaali­sesti yl­täkyl­läisessä yh­teiskun­nassa kuin ih­miset nykyään län­nessä. Tämä merkitsee sitä, että län­nessä on tehty jo­tain oikein ja että länsimaa­laisilla on hallussaan sellaista kulttuurista ja eet­tistä tietä­mystä, jonka säilyttäminen ei ole tär­keää aino­astaan länsi­maalai­sia it­seään varten vaan kaikkia niitä tule­vaisuuden ih­misiä var­ten, jotka halua­vat elää sen tarjoaman vapaan elämäntavan mu­kaisesti. Ih­misiä ei tule luokitella ja erotella moni­kulturistien pal­vomilla näen­näi­sillä ulko­näkö-, rotu-, kansalli­suus- tai muilla pinnalli­silla kritee­reillä, vaan tuon vapaan elä­mäntavan tulee olla tar­jolla kaikille niille, jotka halua­vat elää sen mu­kai­sesti. Tämä ei tar­koita, että ihmisten täy­tyy muuttaa länteen sitä varten. Länsi voi tarjota humanitaarisena apuna tätä sivis­ty­­nyttä elä­mäntapaa niille, jotka ha­lua­vat sen omaksua. Pitkällä aikavälillä se olisi lyhytai­kaista mate­riaalista apua pal­jon hyö­dylli­sempää. Millai­nen paratiisi Afrikka oli­sikaan, jos syntyvyys siellä alenisi jopa länsi­mai­sta alemmalle ta­solle, lapset olisi varaa kouluttaa, naiset ja mie­het olisivat tasa-arvoi­sia ja ihmiset oppi­sivat mate­riaali­sesta köyhyy­des­tään huolimatta ole­maan hyväntah­toisia, ante­liaita ja su­vaitsevai­sia toisi­aan kohtaan?

”Kaikki ihmiset ovat oi­keastaan samanlaisia. Kaikki kulttuurit ovat oikeastaan sa­manlaisia. Kaikki uskonnot ovat oi­keastaan samanlai­sia.” – Jotkut monikulturis­teista ovat jääneet kiinni tämänkaltaisiin kä­sityk­siin joko älyl­listä lais­kuuttaan tai pe­läten sen merkitsevän luo­pumista siitä loh­dullisesta ajatuk­sesta, että kaikki ihmiset ovat poh­jim­miltaan hy­viä. Ihmiset ovat epäile­mättä yhtä­läisiä siltä osin, että kaikki haluavat välttää kärsi­mystä ja saavuttaa onnelli­suuden, mutta eri ihmisillä on mitä erilaisim­pia kult­tuurisia, us­konnollisia ja ideologisia käsi­tyksiä siitä, mistä tuo onnel­lisuus löytyy ja millaisin menetelmin se on löy­dettä­vissä. On esimer­kiksi kult­tuureja ja us­kon­toja, joissa kun­nioi­tetaan ihmisten erilai­suutta ja ih­misille anne­taan vapaus etsiä on­nelli­suutta itse, ja toi­saalta islamin kaltaisia kulttuu­reja ja us­kontoja, joissa oman on­nelli­suu­den saa­vuttamisen katso­taan edellyttävän toisten oma­ehtoisen on­nelli­suuden etsin­nän tukahdut­ta­mista. Suh­tautu­mi­nen vapau­teen on eräs tärkeä kriteeri, jolla kulttuureja voi luokitella ja ar­vioida sen sijaan, että langetaan pas­siivi­seen kulttuu­rirelativis­miin ja sen mukanaan tuomaan välinpitä­mät­tömyyteen toisten kult­tuurien edustajien kärsi­myksiä kohtaan. Se, että ihmiset ovat uskomuksil­taan ja ta­voitteil­taan erilaisia, ei välttämättä sulje pois sitä ajatusta, että kaikilla ihmi­sillä ei periaat­teessa voisi olla piilevää potenti­aa­lia hy­vyyteen; jot­kin kulttuuri­set us­komuk­set vain es­tävät tehokkaasti tuon potentiaalin tulemisen esiin. Niinpä tyhmästi käyt­täyty­viä ih­mi­siä ei tarvitse pitää pahoina; he käyt­täytyvät tyhmästi vain ymmär­tämättö­myyttään, ja hei­dän kulttuu­rinsa kollektiivi­sesti ylläpitää ja välittää tuota tyh­myyttä aina uu­sille sukupol­ville.

Syyrialais-yhdysvaltalainen psykologi Wafa Sultan korostaa, että olem­me to­dis­ta­mas­sa kes­ki­­aikai­sen bar­baarisen mentaliteetin ja 2000-luvun mo­der­nin men­ta­li­tee­tin yh­teen­ot­toa (Al-Jazeera TV, Qatar, 21.2.2006).

Länsimainen vapaa elä­mäntapa antaa jokaiselle ihmiselle vapauden etsiä on­nelli­suutta omista lähtö­kohdistaan käsin; se antaa va­pauden kokeilla eri asioita, tehdä vir­heitä, oppia ja va­lita it­selle sopiva elä­män­katso­mus, samoin kuin se antaa myös täy­den vapauden olla esi­merkiksi uskon­noton. Islamissa tällaista mah­dolli­suutta ei ole; mus­limiksi syntyneen ei ole ”laillista” (halal) vaihtaa us­kontoaan ja luopua isla­­mista tai edes olla rukoilematta:

Islam ei anna mahdolli­suutta sellaisen ihmi­sen elää va­paasti ih­misten pa­rissa, joka ei rukoile, sillä tässä tapa­uk­sessa hä­net on kutsuttava ru­koile­maan, ja jos hän it­se­pintai­sesti kiel­täytyy, hä­net on teloitet­tava us­konhyl­kääjänä. (Islam Q&A:47425)

Länsimainen yh­teiskunta perustuu demokratiaan sekä maallisen ja us­kon­nollisen vallan erottami­seen toisin kuin Allahin shari’an käskyval­taa edellyt­tävä is­lam. Län­simaissa arvostetaan tasa-arvoa ja suvait­se­vai­suutta, eivätkä län­si­maalaiset ole suin­kaan niitä, joille näitä arvoja tulisi tyr­kyt­tää. Sa­moin länsi­maisen kult­tuu­rin kes­keisiä ar­voja ovat ajat­te­lun- ja sananva­paus, joita musli­mit eivät tyydy kieltämään aino­astaan it­sel­tään vaan joi­den kiel­tämistä he ovat vaati­massa myös muilta.

Monikulturistit sulkevat raukka­maisesti silmänsä sellaisten ih­misten hä­dältä, jotka halu­aisivat vapautua oman uskon­tonsa ja kulttuurinsa tiu­koista kah­leista ja elää län­simaisen vapaan elä­mänta­van mukaisesti. Lännen jalona eri­tyis­tehtä­vänä tulisi toimia turvapaik­kana nimen­omaan kaikille tällaisille ihmisille. Koska islam on fasismin ja muiden totali­taa­risten jär­jestel­mien tavoin yhteensopi­maton modernin lännen arvo­maail­man kanssa, se edellyttää kuitenkin sitä, että nämä turvapaikan­hakijat sa­noutuvat selkeä­sanaisesti irti profeetta Muham­madista ja tämän sun­nasta, Ko­raanista ja näi­hin pe­rustuvasta shari’asta. Nyt täl­laisia islamin hyl­kääjiä uhkaa kuole­mantuomio, ja juuri näitä ihmi­siä län­nen tulisi erityi­sesti suojella. Monikulturistit sitä vastoin tukevat isla­min tota­litaari­sen järjes­telmän vielä tiukempaa juurruttamista län­teen vähät välittä­mättä mus­limi­naisten kärsi­myk­sistä, kulttuurin tai us­konnon nimissä harjoite­tusta lasten su­kuelinten silpo­mi­sesta, kun­nia­murhista, pak­koa­violii­toista ja muista monikulturismin utopian kan­nalta kiusalli­sista asioista. Poliittinen kor­rektius kun näet ei salli islamin esittämistä kriit­ti­sessä valossa.

todellinen-helmi
  • Mies on naisen pää, koska Al­lah on toi­sia suo­si­nut enem­män kuin toi­sia ja kos­ka mies elättää vai­mo­aan. Hurs­­kas vai­mo on nöyrä ja vartioi si­veyt­tään, koska Allah on antanut sen var­ti­oitava­ksi. Jos pel­käätte vaimonne olevan up­pi­nis­kai­nen, varoit­takaa häntä, vält­täkää häntä vuo­tees­sa ja lyö­kää häntä, mutta jos hän sitten tot­telee tei­tä, äl­kää ahdistako häntä enää. Allah on Korkea, Mahtava. (Koraani 4:34)
  • Profeetta sanoi: “Mieheltä ei kysytä, mik­si hän löi vai­mo­aan.” (Sunan Abu-Da­wud 11:2142)
  • Muhammadin lapsimorsian Aisha: ”Hän iski mi­nua rin­taan, mikä aiheutti minul­le kipua, ja hän sanoi: Kuvittelitko, että Allah ja Hänen lä­het­ti­lään­sä koh­telisivat si­nua epä­­oikeu­den­mu­kai­sesti?” (Sahih Muslim 4:2127)

Monikul­turis­tien intres­seissä on vai­eta isla­min epä­koh­dista ja musli­mi­naisten ja -lasten kär­si­myk­sistä ja esit­tää is­lam mah­dolli­sim­man kau­nis­tellussa valossa, ikään kuin se olisi kris­tinus­kon kal­tainen us­konto. Niinpä is­lamista ei epä­röidä an­taa – muslimien tavoin – vää­ristel­tyä tai har­­haan­joh­­ta­vaa ku­vaa, kun ke­nenkään ei ole­teta kui­ten­kaan tar­kista­van läh­teitä. Kun vilppi sitten pal­jas­tuu, se on var­sin no­loa, ku­ten yllä olevassa ta­pauk­sessa, jos­sa Yli­opisto-lehti (9/2008, s. 7) sitee­raa pe­rä­ti ”hel­menä” val­heellista väitettä, jonka mu­kaan Ko­raani ei ke­hota miehiä hakkaa­maan vaimo­jaan.

Niin hieno kuin länsi­mainen demo­kraattinen yhteis­kunta vapaine elä­mäntapoineen on­kin, se toimii aino­astaan, jos sen jä­senet jakavat jota­kuin­kin samat kes­keiset va­pauden arvot ja ovat suh­teellisen hyviä, ante­liaita ja suvait­sevai­sia toisiaan kohtaan. Tällai­nen yhteis­kuntamalli ei siis suinkaan sovi kai­kille ihmi­sille, kuten esimerkiksi Yhdysval­tain yri­tykset istuttaa de­mokratia Irakiin ja Afga­nista­niin ovat osoittaneet. Länsi­mainen yhteiskunta on myös haavoit­tuvainen noiden pehmeiden arvo­jensa joh­dosta. Musli­mien on mahdollista käyttää hy­väksi lännen sa­nanvapa­utta, su­vaitsevai­suutta ja demo­kratiaa siten, että heti kun tar­vittava enemmistö on saatu ka­saan maa­hanmuuton ja syntyvyyden avulla – tai kun pelkäs­tään tar­peeksi ko­vaääninen ja uh­kaavalta vaikuttava etujoukko sitä vaa­tii – ihmisoikeuk­sia, sanan­vapautta ja suvait­sevai­suutta aletaan rajoittaa ja maallinen demo­kratia instituutioi­neen korva­taan pikku hiljaa ghetto ghetolta ja lainpy­kälä lainpykälältä shari’alla.

Islamisoitumisen eteneminen ja pysäyt­tä­mi­nen

Alla oleva skenaario pohjatuu pitkälti No Sharian teoriaan Euroopan is­lami­soi­tu­mises­ta ja David Meir-Levin ajatuksiin islamin rauhanomaisesta leviämisestä. Ne, jotka ovat nyt monikulturisteja ovat omalta osaltaan vastuussa tulevasta is­la­misoi­tu­mi­ses­ta, joten on olennaista syrjäyttää nykyiset heikot johtajat ja äänestää vaaleissa rohkeita ihmisiä, jotka ovat halukkaita ja valmiita ryhtymään toimenpiteisiin islami­soi­tu­misen estämiseksi.

1. Lähtökohtana on tavallinen län­simainen yh­teis­kunta, jossa val­litsee nor­maali sosiaali­nen rauha, ta­lous kasvaa tyy­dyttä­västi, ri­kollisuus­aste on normaali ja hal­li­tuk­set vaih­­tuvat demo­kraattisten vaa­lien mukai­sesti. Muslimien lu­kumäärä on hy­vin alhainen, ja heidän vaikutuk­sensa yhteiskun­taan on mitätön.

Tämänhetkisiä esimerkkejä: Suomi ja Bal­tian maat

2. Alkuvai­heessa, kun muslimien suh­teellinen osuus on vielä melko pieni, vi­ran­omaiset anta­vat muslimien elää omissa oloissaan puut­tumatta heidän tiettyihin elä­mänaluei­siinsa, mikä mahdollis­taa tyttöjen ja nais­ten sortami­sen monissa musli­miperheissä. Silloin tällöin tapahtuu avoi­mia tai peitel­tyjä kunnia­murhia, kun joku ei ole nou­dattanut mus­limiyhteisön pe­rinteisiä käyt­täytymisnor­meja. Musli­miyhtei­sössä kan­nus­te­­taan li­sää­mään syn­tyvyyttä ja maahan­muuttoa muslimimaista.

Yllä olevassa videossa esitetyt tilastot, laskelmat ja johtopäätelmät eivät kestä kriittistä tar­kastelua, mutta sen kokonaisviesti on oikea: Eurooppa on kovaa vauhtia islamisoitu­massa mus­limien kantaväestöä korkeamman syntyvyyden johdosta. Ks. myös Youtube-video, jossa mo­nien antisemi­tistis­ten länsimaa­laisten ihai­leman Hamasin kansanedustaja ja saar­namies Yunis Al-Astal kuvaa, kuinka Eurooppa alistetaaan sha­ri’an alaisuu­teen da’wan, Koraa­nin ja moskeijoiden avulla (Al-Aqsa TV, Hamas-Ga­za, 11.4.2008; ks. lisäksi sheikki You­suf Al-Qaradhawin ajatuksia aiheesta, Memri TV: Qa­tar TV, 28.7.2007) .

Tässä alkuvai­heessa muslimit pyrkivät luo­maan hyviä suh­teita ja vakuut­tamaan toiset islamin hyveistä (ks. ta­qiyya ja kitman) käyt­tämällä hy­väksi monikultu­ris­min tarjoamia moninaisia vai­kutusmahdolli­suuksia ja -väyliä. Kään­nytystyötä teh­dään moskeijoi­den, mad­rasojen, islami­laisten kulttuu­rikeskus­ten sekä hyvän­­te­ke­­väisyys- ja ih­misoikeusryh­mien välityk­sellä ja kään­nynnäisiä han­kitaan erityi­sesti köyhien ja van­kila­rikollisten keskuudesta. Kampanjoiden ja puoluepolitii­kan avulla vaa­ditaan eri­tyisoi­keuksia musli­meille ja aika ajoin ehdo­tetaan shari’an sovelta­mista si­viiliasioi­den ratkaisemi­seen sekä toi­menpi­teitä ”isla­mofo­biaa” vas­taan. Yhteistyö­sopi­muksia sol­mi­taan joidenkin jär­jes­tel­män­vas­tais­ten tai vä­hemmistöryh­mitty­mien kanssa, olivatpa ne laillisia (ku­ten Yhdys­val­lois­sa Green Party, Na­tional Lawyers Guild) tai laitto­mia (KKK, Aryan Nation).

Helsingin Sanomat 11.6.2009

Yllä oleva mielipidekirjoitus edustaa tyy­pil­lis­tä ta­qiy­ya-lä­hestymis­ta­paa ti­lan­­tees­­sa, jos­sa mus­­limiyhteisö on vielä suhteellisen heikko ja po­si­tii­vi­sen imagon ylläpitäminen on elin­tär­­keää. Islamisoitumisen myö­hem­mäs­sä vai­hees­sa myötäilevä sävy muuttuu yhä vaati­vam­maksi ja uh­kai­­le­­vam­­mak­si.

Sentyyppiset ri­kokset lisäänty­vät, joiden moti­vaatio kytkeytyy jihad-ideologian us­kon­nol­liseen diskri­minaa­tioon, kuten esimerkiksi ei-musliminais­ten raiskaukset (lue esim. tilanteesta Nor­jassa ja Ruot­sis­sa: Fjordmanin kommentti). Hy­väntekeväisyy­destä ja omai­suusrikoksista, mukaan luet­tuna luot­tokort­­tiri­kok­­sis­ta, saa­tuja va­roja käy­tetään globaalin jihadin rahoit­tamiseen.

Tämänhetkisiä esimerkkejä: Yh­dysvallat, Ruotsi, Norja ja Tanska; alka­massa Suo­messa

3. Perustetaan maantieteellisiä no-go-alueita, jonne poliisilla ja viranomai­silla ei ole asiaa. Polii­seja ja po­liittisen islamin vastusta­jia pa­hoinpidel­lään ja murha­taan aika ajoin. Tap­pouhkaukset vastustajille ovat tavallisia. Radi­kaalien imaamien ja ji­hadistien vaiku­tuksen alai­sina toimivat ryhmit­tymät harjoitta­vat yhä enem­män omai­suu­den tuhoa­mista. Sharia-la­kien käyttöönot­ta­mista ehdote­taan toistuvasti, minkä lisäksi toiminnassa on jo yksityisiä shari’a-tuomio­istuimia, joissa ratkotaan musli­mien väli­siä yk­sityisoi­keudelli­sia asi­oita. Mikä on erittäin huolestuttavaa, mm. Isossa-Bri­tan­niassa shari’a-tuomio­istuimet on jo vaivihkaa otettu viralliseksi osaksi oikeus­järjestelmää (Sunday Times 14.9.2008; Telegraph.co.uk 16.9.2008), ja tilanne voi kohta riistäytyä käsistä koko EU:n alueella (Daily Mail Online 27.4.2009). Omaisuusrikos­ten avulla rahoi­tetaan ko­ti­maan jihad-liikkeen käyn­nis­tä­mis­tä.

Tämänhetkisiä esimerkkejä: Ranska; alka­massa Englan­nissa ja Hollan­nissa

4. Yksittäisten poliisien tai ak­tiivisten islamin­vastustajien mur­hia tapah­tuu tie­tyllä taa­juudella, ja niillä on selkeä poliittinen viesti. Ilmaan­tuu jär­jestäyty­nyt maanlaajui­nen islamisti­liike, ja jotkin moskeijat luo­puvat islamin liberaaleista ver­sioista, joita on käy­tet­ty harhau­tuksena islami­saation alkuvai­heissa (1–3). Pe­ruste­taan no-go-alu­eita, joissa mili­tantit kerää­vät veroa yrityk­siltä ja yksityis­hen­kilöiltä, ja näi­den alueiden ul­kopuolella ta­pahtuu yksityis­henkilöiden ki­ristystä. Epävi­rallisia tai tässä vaiheessa jo vi­rallisia shari’a-tuo­mio­istuimia käytetään toistu­vasti ta­vallisten tuo­mioistuinten korvaajina ”va­pautetuilla” alu­eilla. Yhteis­kun­­nan ei-muslimi­väestön keskuu­dessa aletaan pe­rustaa puo­lisoti­laallisia jouk­koja. Kan­sallis­mieliset ji­hadin­vastaiset puolu­eet nouse­vat no­peasti tär­keäk­si tekijäksi poliit­tisessa elä­mässä. Kantavä­estön white flight, muut­ta­mi­nen pois on­gel­ma-alueil­ta, lisääntyy mer­­kit­täväs­ti.

Tämänhetkisiä esimerkkejä: al­kamassa Rans­kassa

5. Poliiseja, opettajia ja tun­nettuja poliitti­sen islamin vas­tusta­jia murha­taan toistuvasti. Ta­pahtuu väki­val­taisia yh­teenot­toja ja jopa sa­tunnaisia tuli­taisteluja ji­hadis­tien ja po­liisien välillä ”va­pautettujen” alu­eiden ympä­ris­tössä ja ulko­puolella. Mili­tantit alkavat avoimesti kul­kea aseistettuina ja julistaa kauas­kantoisia poliitti­sia tavoit­teita, esimer­kiksi tie­tyn alu­een tai koko maan otta­mista haltuun. Islamin liberaalit länti­set versiot ka­toavat täysin monista moskei­joista, kun jiha­disteillä ei ole enää tarvetta harhauttaa kantaväestöä, ja ää­rimieliset musli­mit lisää­vät pai­nostusta vielä maltillisina py­syneitä mos­kei­joita koh­taan. Ei-musli­miryhmien puolisotilaalliset joukot voimistu­vat ja alkavat aika ajoin osal­listua tulitaiste­luihin. Eri us­kontojen edusta­jien väli­nen fyy­sinen välimatka kas­vaa yhteis­kun­nassa. White flightin, kantaväestön pois­muuton, kas­vusta alkaa tulla kansallinen on­gelma. Kovan linjan kansallis­mieliset puolu­eet syrjäyttävät pas­sii­vi­set halli­tuk­set ja passii­viset poliittiset puolu­eet.

Tämänhetkinen esimerkki: Etelä-Thaimaa

6. Myös valtion asevoimia aletaan toistuvasti käyttää islamistien suurimpia ryhmiä vas­taan. Maahan perustetaan kansalliset kodinturvajoukot, joiden on määrä estää yk­sityis­ten puolisotilaallisten joukkojen kasvaminen ja ottaa päävastuu kansalaisten suo­je­lemi­ses­ta. Islamilaiset liikkeet järjestävät kampanjoita, joilla media ja väestö pyritään vakuuttamaan, että niillä on oikeus hallita tiettyjä muslimivyöhykkeiksi ju­lis­tet­tuja aluei­ta. Vastustajia ja tunnettuja henkilöitä murhataan ja kidnapataan tois­tu­vas­ti ja nuorten muslimimiesten on pakollista osallistua jihadiin. ”Vapautetuilla” alueilla tapahtuu sään­nöllistä yritysten ja yksityishenkilöiden verottamista, ja noiden alueiden ulkopuolella asuvia kansalaisia kiristetään. Jotkin muslimiryhmittymät auttavat hallitusta, kun taas jotkin julistavat olevansa neutraaleja. Muslimijohtajat voivat käyttää vaikutusvaltaansa hei­dän itsensä ma­si­noi­mien levottomuuksien hillitsemiseksi osoittaen tällä tavoin ky­ke­ne­vän­sä pa­laut­ta­maan järjestyksen.

Tämänhetkinen esimerkki: Filip­piinit

7. Laajan mitta­kaavan sotilaalli­sia yh­teenottoja, joissa armeijan joukot taistele­vat muslimiryhmien kanssa tiettyjen maan­tieteellistä aluei­den tai koko maan hallin­nasta. Ei-mus­limien puo­lisotilaalliset joukot ja kan­sal­liset kodin­turva­joukot tu­kevat armeijaa. Kau­punkialu­eilla ta­pahtuu laajamit­taista tuhoa aihe­utta­via levotto­muuksia, jul­muuksia, ter­rori-iskuja ja teloituk­sia. Muslimien ja ei-muslimien eh­doton erottami­nen johtaa väes­tön suuriin muuttoliikkei­siin. Naapuri­maat ja NATO osallistu­vat tais­teluihin.

Esimerkki: Liba­non 1970-1980-luvuilla

***

Islamisoitumisen estämiseksi on olennaista korvata monikulturis­mi kulturis­milla. Islamia ei pidä kohdella uskon­tona, jol­lainen se ei todellisuudessa ole, vaan fa­sismin kaltaisena tota­litaarisena mili­taristis-eks­pan­siivisena ideolo­giana, jonka eteneminen on tarpeen py­säyt­tää ja joka ei missään ni­messä tarvitse erityis­suojelua uskon­nonva­pauden nimissä sen enempää kuin muutkaan totali­taariset ideolo­giat.

Joukko­muutto musli­mimaista on lo­petettava ja mus­limimaa­han­muuttajien va­paaehtoista pa­luuta koti­maihinsa kan­nustettava. Ri­koksiin syyllis­tyneet ulkomaa­laiset ja rikolli­set, joilla on kak­soiskansa­laisuus, on kan­sallisuu­den riis­tämisen jälkeen karko­tettava, samoin kuin vä­kivaltai­sen ji­hadin liet­sojat. Sananva­pauden asemaa on vah­vistettava, eikä mis­sään tapauks­essa tu­le suos­tua musli­mien ja monikul­turistien vaati­muksiin kiel­tää isla­min kritisoi­minen. Maa­hanmuuttajat on pantava alle­kir­joittamaan lailli­sesti sitova so­pimus siitä, että he noudat­tavat perustus­lakia ja kunni­oittavat länsi­maisia va­pauk­sia ja ihmisoike­uksia pyrkimättä ra­joittamaan niitä oman yhtei­sönsä edustajien tai muiden osalta; ts. muut­tamalla maahan sitoutuu siihen, että antaa mus­limiveljilleen ja -sisarilleen täyden va­pauden hylätä islam, ottaa jokin toinen uskonto tai olla uskonnoton, seurustella ja avioitua vapaasti kenen kanssa haluaa ja elää länsimai­sen elämänta­van mu­kaisesti. Sopi­muksen rikkomi­sesta seuraa kar­ko­tus.

Moskeijat ja islamilaiset kulttuurikeskuk­set ja koulut on suljettava, mi­käli niissä pro­pagoi­daan Ko­raanin ja sun­nan mukai­sesti muslimien eris­täytymistä muusta yhteis­kunnasta tai liet­sotaan länsi­vas­taista vihaa ja ji­hadia, ja mos­keijoiden on suostuttava ole­maan jatkuvan ympärivuoro­kautisen tark­kailun alaisia. Uusien moskei­joiden rakenta­mista ei tule sal­lia niin kauan kuin Saudi-Ara­bian kaltaisissa maissa ei ole sa­­man­lais­ta uskon­nonvapa­utta kuin län­nessä.


Michael Stürzenberger Saksan vapauspuolueesta puhuu jihadin vas­tai­ses­sa mielenosoituksessa Århusissa vuonna 2012.

On tar­peen perustaa kan­sanliikkeitä islami­saa­tion eli sha­ri’an käyttöön­oton py­säyt­tä­mi­sek­si. Ny­kyisistä hei­­koista johtajista on hankkiudut­tava mahdollisimman pikaisesti eroon, ja heidän tilalleen on ää­nes­tet­tä­vä roh­keita ihmi­siä, jotka eivät pelkää tarttua islamisoitumisen aiheuttamiin ongelmiin ja ryhtyä toi­menpi­tei­siin niiden es­tämi­seksi.

Islamin Aikapommi

Linkkejä

Lähteitä

  • Ibn Hisham: Profeetta Muhammadin elämäkerta. Suom. ja esipuhe: Jaakko Hämeen-Anttila; alkusanat: Ahmad Kuftaro. Helsinki: Basam Books.
  • Ibn Ishaq: The Life of Muhammad. A Translation of Ibn Ishaq’s Sirat Rasul Allah. Transla­ted by A. Guillaume. Oxford University Press, 1955.
  • Islam 2007, DVD = Islam: What the West Needs to Know, 2007. Starring: Robert Spencer, Walid Shoebat, Bat Ye’or, Serge Trifkovic, Abdullah Al-Araby. Director: Gregory M. Davis. Quixotic Media, DVD. (Tekstitetty suomeksi.)
  • Koraani [suom. Jaakko Hämeen-Anttila]. 4. p. Helsinki: Basam Books, 2005.
  • Hämeen-Anttila, Jaakko, 2001: Islam-taskusanakirja. Helsinki: Basam Books.
  • Hämeen-Anttila, Jaakko, 2004: Islamin käsikirja. Otava.
  • Spencer, Robert, 2007: Totuus Muhammadista, maailman suvaitsemattomimman uskonnon pe­rustajasta. Alkuperäisteos: The Truth About Muhammad (2006). Hyvinkää: Cranite.