Monikulturismin ja islamin suhde

Moni­kultu­ris­milla ja is­lamilla on paljon yh­teistä. Mo­lem­mat ovat uto­pistisia ja luonteeltaan totalitaarisia poliit­tisia ideo­logi­oita (lue: Utopia ja sen toteuttajat). Niin moni­kultu­ristit kuin musli­mitkin ku­vit­televat ole­vansa itse muita ylem­mällä tasolla. Moni­kultu­ris­tit katso­vat, että hei­dän ”tie­dos­ta­vuu­tensa” myötä heille lan­keaa tär­keä vastuu esiin­tyä hy­vän ja vas­tuun­tuntoi­sen kas­vatta­jan roo­lissa. Mus­limit puo­lestaan ylpei­levät sillä, että heillä on pro­fee­toista lo­pul­linen, Mu­ham­mad, joka Koraa­niin koo­tuilla ilmes­tyksil­lään ja esi­ku­valli­sella käyt­täyty­mi­sel­lään (sunna) mää­ritteli ainoan uskon­non ja elä­mänta­van, jonka Allah hyväk­syy. Halu pitää kiinni omasta ima­gosta ja pelko kas­vojen me­nettä­mi­sestä yhtei­sön sil­missä selittää sen, miksi niin moni­kultu­ristit kuin musli­mitkin ovat täysin ky­vyttö­miä vas­taan­otta­maan min­kään­laista asia­kritiik­kiä, joka ky­seen­alais­taa heidän vaa­li­mansa ideo­logian ja samalla heidän oman eri­tyis­ase­mansa, ja miksi he ovat val­miita tur­vautu­maan propa­gan­daan, vää­riste­lyyn, valeh­teluun ja heidän ideo­lo­gian­sa arvostelijoiden her­jaami­seen, rankai­semi­seen, vai­men­tami­seen tai eli­minoimiseen. Yli­mas­kulii­nisen islam ihan­noi fyy­sistä väki­valtaa hä­päistyn kun­nian palaut­tami­sen väli­neenä (lue: Allahin kosto), kun taas luon­teel­taan ko­ros­te­tun fe­mi­niini­nen mo­ni­kultu­rismi käyttää hie­no­varai­sem­paa, naisel­lista väki­valtaa, kuten yllyt­tämistä vihari­koksiin ja kriitikoidensa ojenta­mista ”pak­kosyöttä­mällä” lisää juu­ri kaikkea sitä, minkä haitta­vaiku­tuksilta nämä halua­vat ih­misiä suo­jella. Kaiken kaikki­aan yl­peys, it­seironian puute ja täy­delli­nen ky­vyttö­myys laskea leik­kiä omaan ideo­logiaan liitty­vistä asi­oista lei­maavat niin moni­kultu­risteja kuin mus­lime­jakin.

Moni­kultu­ris­milla ja is­lamilla on paljon yh­teistä.

Se, mikä te­kee moni­kultu­rismin ja is­lamin suh­teesta to­della intii­min, on yh­teinen vihol­linen: niin moni­kultu­ristit kuin mus­limit­kin pitävät län­si­maa­laisia ja juuta­laisia ja hei­dän kult­tuuri­aan ja elä­män­ta­paansa syyl­li­sinä mitä erilai­sim­piin maa­ilman ongel­miin, ja mo­lem­mat ideo­logiat halua­vat lu­histaa länsi­maisen kult­tuurin alas jalus­taltaan edis­tääk­seen omien utopi­oi­densa to­teut­tamista. Yh­teistä mo­ni­kultu­ris­mille ja isla­mille on myös hal­vek­siva suh­tautu­minen naisiin. Isla­missa naisia pide­tään omai­suu­tena, van­keina ja or­jina, eikä moni­kultu­ris­teilta heru myö­tätun­toa heille. Se, että länsi­maa­laiset­kin naiset me­nettä­vät is­lami­soitu­mi­sen myötä va­pau­tensa, on asia, josta moni­kultu­ristit vaike­nevat kuin muuri, sillä tuollai­set pu­heet voisi­vat ky­seen­alais­taa moni­kultu­rismin uto­pian ja saattaa siten moni­kultu­ristit itsensä huo­noon valoon. Niinpä mo­ni­kultu­ristit tukevat är­häk­käästi mus­limien vaati­musta rajoit­taa sa­nanva­pautta ja kieltää is­lamin kriti­soimi­nen, kuten shari’a edel­lyttää. Totuus isla­mista pal­jastuu kui­tenkin vää­jää­mättö­mästi, kun ihmiset tu­tus­tuvat sii­hen, mitä is­lamin omissa py­hissä läh­teissä ja mus­limiop­pinei­den fat­woissa sa­no­taan ja min­kälai­sen kuvan maa­ilmasta mus­limi­maiden omat mediat välit­tävät:

Advertisements